Tähän aikaan vuodesta monessa kodissa pohditaan, mihin hakea opiskelemaan lukion jälkeen. Nuoria tulee tietenkin kannustaa tavoittelemaan unelmiaan, vaikka OECD:n vertailujen mukaan kilpailu korkeakoulupaikoista on Suomessa erityisen kovaa. Tällä hetkellä kaksi kolmasosaa hakijoista jää vuosittain ilman paikkaa korkeakoulussa. Hylkäysprosentti on vertailumaiden korkein.
Korkeakoulutettujen nuorten osuus Suomessa on 41 prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo on 44 prosenttia. Opinnot aloitetaan meillä melko myöhään, sillä tällä hetkellä opiskelut aloittava on noin 24-vuotias. Myöhäisestä aloituksesta ja korkeakoulupaikkojen vähäisestä määrästä seuraa hakijasuma. Viime kevään yhteishaussa korkeakoulujen aloituspaikkoja oli avoinna yli 48 000 opiskelijalle, kun hakijoita korkeakouluihin oli noin 152 000.
Tilanne on erityisen huolestuttava Uudellamaalla, jossa aloituspaikkoja on aivan liian vähän. Vaikka ylioppilastutkinnoista 32 prosenttia suoritetaan Uudellamaalla, ammattikorkeakoulujen aloituspaikoista vain 24 prosenttia on ja yliopistojen aloituspaikoista vain 27 prosenttia on täällä. Niinpä uusmaalaiset nuoret täyttävät muiden maakuntien opiskelupaikkoja tai lähtevät ulkomaille. Lukuvuonna 2014-2015 lähes kaksi kolmasosaa lähtijöistä asui ennen opintojaan Uudellamaalla. Heistä yhä useampi ei enää palaa Suomeen.
Suomi on pinta-alaltaan suuri maa, joten on ymmärrettävää, että korkeakouluja tarvitaan myös muualla kuin etelässä. Väestöennuste kuitenkin näyttää siltä, että vuonna 2040 väkiluku kasvaa manner-Suomessa enää Uudenmaan maakunnassa. Eikö aloituspaikat kannattaisi suunnata sinne, mihin väestö on keskittynyt ja minne työpaikatkin syntyvät?
Jätin viime vuoden puolella hallitukselle kirjallisen kysymyksen korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisestä nimenomaan Uudellamaalla. Valitettavasti vastaus oli ympäripyöreä eikä rahaa uusiin aloituspaikkoihin näy olevan luvassa.
Osaavat ja ammattitaitoiset nuoret ovat tulevaisuutemme rakentajia. Meillä ei ole varaa antaa heidän odottaa tai ajaa heitä muualle. Toivon ja edellytän, että hallitus tarttuu toimeen pikaisesti ja varaa korkeakoulujen aloituspaikkoihin riittävät rahat.
Pia Kauma
Kansanedustaja (Kok.)
Kaupunginvaltuutettu
Espoo
Länsiväylä: 25.1.2020