Ranskassa eilen käytyjen presidentinvaalien lopputulos ei ollut yllätys. Uusi presidentti on nyt sosialistien Francois Hollande, joka peittosi istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn lopulta aika täpärästi runsaalla 51 prosentin ääntenenemmistöllä.
Lopputulos oli odotettavissa. Sarkozyn ajamat talousuudistukset ärsyttivät monia, mutta eritoten tappion takana oli Sarkozyn persoona. Monet ranskalaiset olivat jo pitkään ennen vaaleja arvostelleet häntä nousukasmaisesta tyylistä esiintyä näkyvästi julkisuudessa rikkaiden ystäviensä seurassa. Sarkozya arvosteltiin myös periranskalaisille niin kovin vieraasta iltapäivälehtityylistä. Monien mielestä hän toi yksityiselämänsä julkisuuteen kuin mikäkin kakkosluokan saippuasarjojen tv-tähti.
Itsekin Ranskassa pari vuotta asuneena tiedän, että ranskalaiset ovat hyvin ylpeitä maastaan, kulttuuritaustastaan ja pitkästä sivistyshistoriastaan. Ja jos he jotakin vihaavat, niin sivistymätöntä nousukasmaisuutta yhdistettynä rahvaanomaisuuteen. Ranskalaisille on presidentin oltava ennen kaikkea arvostusta herättävä ja valtiomiesmäinen johtaja, jonka lapsellista käyttäytymistä ei tarvitse hävetä koko kansakunnan edessä.
Kun Francois Hollande eilen voitti vaalit puhumalla talouskurin höllentämisestä ja satsaamisesta talouskasvuun, hänen voittonsa ei siis silti ollut pelkästään hänen poliittisen linjansa voitto. Kyllä Hollandekin tietää, että myös Ranskan on pakko yrittää saada kuriin budjetin alijäämää sekä estää maata velkaantumasta lisää.
Miten käy Euroopan vakausmekanismin (EVM:n), jos ei ole budjetti- ja talouskuria?
Mielenkiintoinen pointti uuden presidentin valinnassa on kuitenkin se, että jos Ranska nyt ryhtyy vastustamaan Euroopan talous- ja budjettikuria, miten käy esimerkiksi EVM:n eli Euroopan vakausmekanismin? Siis järjestelyn, jolla on tarkoitus rahoittaa taloutensa huonosti hoitaneita euromaita. Talouskuria euromaiden kesken lisäävä sopimusluonnos oli pari kuukautta sitten perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. EVM eli Euroopan rahoitusvakausmekanismi taas oli eduskunnan käsittelyssä viimeksi viime viikolla.
Nämä kaksi asiaa – talouskuriin sitoutuminen yhteisen sopimuksen kautta sekä uusien mekanismien kautta tulevat rahoitushanat – kiinnittyvät yhteen erittäin tiiviillä tavalla. Itse ainakin pidän hyvin vaikeana hyväksyä ajatusta, että emme ajaisikaan enää eurooppalaista talouskuria. Suhtaudun erittäin epäilevästi siihen, että annettaisiin mitään uusia rahoitusmekanismeja taloutensa huonosti hoitaneiden maiden käyttöön, jos talous- ja budjettikurisopimuksesta lipsutaan. Se tarkoittaisi selvää löystymissä yhteisissä pelisäännöissä.
Kaikista arvosteluista huolimatta – ainakin talouslinjan kannalta olisin suonut Sarkozyn linjan jatkumista. Olkoonkin, että ei Sarkozykaan aina ole talouskuria niin vankkumasti ollut kannattamassa. Erityisesti Kreikan kummitus oli varmasti vaikuttanut myös Sarkozyn linjan jämäköitymiseen.
Mitä tarkoittaa euromaiden löysempi talouskuri käytännössä?
Nähtäväksi jää, mitä Hollande käytännössä tarkoittaa talouskurin löysentämisellä. Ja mitä seurannaisvaikutuksia poliittisen johdon vaihtuminen juuri euromaiden yhteistyölle ja erityisesti Euroopan rahoituskriisin yhteistyölle tarkoittaa. Saksan liittokansleri Angela Merkel on nyt tietenkin avainasemassa, kun tätä linjaa tarkennetaan.
Suomen on nyt oltava valppaana tässä mukana. Selkäytimessä pitää olla ymmärrys siitä, että alunperinkin koko eurokriisin hoidossa on ollut Ranskan ja Saksan intressien mukaista, että muut euromaat lähtivät mukaan ongelmamaiden pelastamiseen. Onhan juuri Ranskan ja Saksan pankeilla juuri ne merkittävimmät saatavat kriisimaista, jos ne kaatuvat.
Jos loppuu talouskuri, loppuu solidaarisuuskin
Muiden maiden –kuten Suomen – solidaarisuudellakin pitää olla rajansa. Vaikka koko ajan pitää laskea, miten suuret olisivat ne negatiiviset seuraukset, jos kriisimaita ei tuettaisi, myös yksi asia pitää pitää kirkkaana mielessä. Maille, jotka ovat vaikeuksissa, ei pidä antaa latiakaan, jolleivat ne sitoudu noudattamaan jämäkkään talouskuria omassa maassaan.