Miksi väkivaltarikoksen uhrit unohdetaan?

Rattijuopon yliajama 11-vuotias pikkutyttö kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin Kuopiossa. Lääkkeensä ottamatta jättänyt mielenterveysongelmainen puukotti täysin tuntemattoman teini-ikäisen tytön kuoliaaksi Varkaudessa. Maastopukuinen mies ampui talon katolta silmittömästi kohti ihmisjoukkoa Hyvinkäällä. Kuulostavatko otsikot tutuilta?

Nämäkin uutiset elävät hetken tiedotusvälineissä ja ihmisten huulilla. Rikoksen tehnyt, jos hän jää henkiin, passitetaan hoitoon tai lyhyeksi ajaksi vankilaan. Mutta kuka pitää huolta uhreiksi joutuneista tai uhrien omaisista, jotta he pystyisivät toipumaan ja jatkamaan elämäänsä traagisen tapahtuman jälkeen?

Yhteiskunnassamme painotetaan kyllä rikoksen tekijöiden parantamista yhteiskuntakelpoisiksi, mutta huomattavasti vähemmälle on jäänyt satsaaminen rikosten uhrien toipumiseen sekä selviytymiseen elämänsä täydellisesti mullistaneista tapahtumista.

Tarjolla on kestoltaan hyvin lyhytaikaista kriisiapua, mutta monet kokevat sen tulevan liian nopeasti ja olevan kestoltaan täysin riittämätöntä. Pitkäaikaista ja suunnitelmallista apua, joka keskittyisi uhrin auttamiseen ja elämänhallintaan, ei ole saatavilla.

Uhrien auttamisvastuuta hoitavat muun muassa ensikodit, mutta suurimman osan vastuusta kantaa raha-automaattiyhdistyksen rahoittama ja vapaaehtoisuuteen perustuva rikosuhripäivystys. Sen asiakasmäärät ovat vuosittain nousseet kovaa vauhtia, eikä rikosuhripäivystys enää pysty vastaamaan uhriksi joutuneiden huutoon. Kuulevia korvia ja auttavia käsiä ei riitä tasapuolisesti eri puolille Suomea.

Erityisesti herää kysymys, miksi olemme Suomessa niin jälkijunassa verrattuna muuhun Eurooppaan. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2011 julkaiseman tutkimuksen mukaan vain neljännes rikoksen uhreista koki saaneensa poliisilta riittävästi tietoa tukipalveluista. Vastaava luku Ruotsissa oli 74 prosenttia. Suomalaisista vakavan rikoksen uhreista vain kuusi prosenttia koki saaneensa haluamiaan tukipalveluja.

Yksi vaihtoehto palvelujen rahoitukseen olisi muodostaa samankaltainen rikosuhrirahasto kuin Ruotsissa. Rahat kerättäisiin rikoksen tekijöiltä itseltään. Tuomioistuimen antamaan päätökseen liittyisi aina summaltaan esimerkiksi 20 – 30 euron suuruinen maksu rikosuhrien auttamistyötä tekevään rahastoon. Rikoksentekijöiltä itseltään, lahjoittajilta ja osin myös valtion budjettivaroista kertyvillä rahoilla voitaisiin järjestää nykyistä suunnitelmallisemmin ja järjestelmällisemmin uhrien henkistä toipumista edesauttavaa toimintaa.

Monista eri asioista suomalaiset arvostavat kaikkein eniten juuri turvallisuutta. Rikoksen uhrien tukipalvelujen kehittäminen on erittäin keskeinen osa tätä tärkeää työtä. Nyt olisi kuitenkin syytä ryhtyä sanoista tekoihin.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn