Kansanedustaja tyrmää hallituksen ”fiaskon” – ”Ihmiset ovat aivan ymmällään nykyisistä rajoituksista”

Oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustajan Pia Kauman mukaan hallitus sekoilee nyt koronatoimissa kuin epävireinen orkesteri ilman kapellimestaria.

Pia Kauma vaatii hallitukselta selkeää ja yhdenmukaista linjaa koronapäätöksiin. Tällä hetkellä hallituksen linja koronarajoituksissa on hänen mielestään todella sekava.

”Vain muutama päivä ennen koulujen alkamista on epäselvää, alkavatko koulut etä- vai lähiopetuksessa. Ihmiset ovat aivan ymmällään nykyisistä rajoituksista. Kuntosalille ja terveellisiin harrastuksiin ei pääse, mutta päiväoluet voi ottaa. En ihmettele lainkaan, että rajoitukset aiheuttavat nyt närää kansalaisten keskuudessa. Rajoitusten tulee noudattaa tervettä järkeä, oikeasuhtaisuutta ja kohtuutta”, Kauma sanoo tiedotteessa.

Hallitus on parhaillaan koolla neuvotteluissa, joihin sosiaali- ja terveysministeriö on tuonut esityksensä etäkouluun siirtymisestä. Hallitus ei ole etäkoulun kannalla, mutta perjantaina ministerit kertoivat, että asia ratkaistaan tuoreen tilannetiedon pohjalta.

Kauma katsoo, että ”epäselvät linjat ja sekava viestintä ovat seurausta hallituksen huonosta johtajuudesta sekä epäselvästä vastuunjaosta”.

”Keskiviikkoinen fiasko, jossa sosiaali- ja terveysministeriö omapäisesti esitti koulujen siirtämistä etäopetukseen informoimatta opetusministeriä aiheesta, on hyvä esimerkki yhden ministeriön ottamasta johtajanpaikasta, jossa ei kuulla muita. Kuinka voi olla, että sosiaali- ja terveysministeriö tekee tällaisia esityksiä ohi varsinaisen vastuuministerin?” Kauma ihmettelee.

Kauman mielestä instituutioiden vallankäyttöä tulee laajemminkin pohtia koronapandemian pitkittyessä.

”Ei ole järkevää, että sosiaali- ja terveysministeriö käyttää näin laaja-alaisesti valtaa asioissa, jotka koskettavat lähes jokaista yhteiskunnan osa-aluetta, kun taas kyseisen ministeriön oma näkökulma on koko pandemian ajan ollut hyvin kapea. Tulisi ymmärtää, että hyvääkin tarkoittavilla rajoitustoimilla on aina kustannus. Etäopetus on jo nyt jättänyt jälkensä monen opiskelijan ja oppilaan mielenterveyteen sekä oppimistuloksiin. Ravintola- ja kuntosalirajoitukset taas ajavat pienyrittäjiä entistäkin ahtaammalle”, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn