Yksi palkitsevimmista asioista politiikassa on suora kontakti ihmisiin. Olen ollut kymmenisen vuotta Espoon kaupunginvaltuustossa ja siitä vajaat neljä eduskunnassa. Ensimmäisen kauden kansanedustajana olen jalkautunut säännöllisesti kokoomuksen tilaisuuksiin kauppakeskuksissa ja toreilla. Aina olen ihmetellyt, miten helposti niin moni suomalainen, etenkin ikäihminen, avautuu oman elämänsä kipukohdista täysin tuntemattomalle poliitikolle. Sairauksia, leskeksi jäämistä, yksinäisyyttä, huolta toimeentulosta, aikuisten lasten työttömyyttä ynnä muuta keskustelunaihetta. Kuppi kahvia tai grillimakkara kestää juuri sen aikaa, että ehtii puhumaan oleelliset, juuri mielen päällä olevat asiat.
Viime aikoina palaute maan hallituksen ja siinä oman puolueeni politiikasta on ollut usein aika karua kuultavaa. Jokin aika sitten kohtasin teltalla erään mieshenkilön, joka lähestulkoon karjui päin naamaa omat terveisensä. Hänen mielestään emme ole saaneet mitään aikaan, ja kokoomuksesta on tullut viher-vasemmiston jatke hallituksessa. Palautteenantaja ei taida olla mielipiteensä kanssa yksin. Siitä kertoo kannatuksemme, joka on ennätyksellisen alhaalla 17 prosentin tuntumassa. Tosin ei se ole häävi muillakaan hallituspuolueilla.
Hallitusvastuun loppuvaiheessa kannatuksella on aina taipumus mennä alaspäin. Nyt on kuitenkin moni syystäkin närkästynyt. Talous on pahemmassa jamassa kuin koskaan. Hallitusta ei voi tietenkään syyttää siitä, etteivät kaikki yritykset osaa uudistua ja saa tuotteitaan kaupaksi. Mutta totuuden nimissä on todettava, että emme ole vieneet tarpeeksi eteenpäin etenkään yrittäjille tärkeitä uudistuksia emmekä purkaneet riittävästi lainsäädännön byrokratiaa tai normeja, vaikka olemme niistä jo pitkään puhuneet. Myös veroja on korotettu eikä eläkeläisten sanomaa ole kuultu.
Alkujaan kuuden ja nyt enää neljän puolueen hallituksessa toista poliittista laitaa edustavilla puolueilla voi olla sama fiilis kuin meillä kokoomuksessa, mutta tietenkin eri syistä. Esimerkiksi vasemmistoliitto esitti äskettäin uudessa vaaliohjelmassaan haluavansa lisää velkaa, korkeampia veroja sekä lisää valtion ohjailua yrityksille. Ei ainakaan tätä reseptiä kokoomukselle enää ikinä, kiitos!
Viher-vasemmistolle tiedoksi. Ainakin yksi asia on Suomen tilanteessa varmaa: veroja emme voi enää nostaa. Kokonaisveroasteemme on jo melkein 46 prosenttia ja korkeimpia Euroopassa. Kun vienti ei vielä vedä entiseen malliin, on ihmisille täällä Suomessa jäätävä riittävästi rahaa kulutukseen ja investointeihin, joilla yritykset pidetään pystyssä ja luodaan työpaikkoja. Kun palkkoja ei voi nostaa, on pidettävä huoli, että kenenkään ansiotulojen verotus ei nouse. Progressiotahan on jo kiristetty yli 90 000 euroa vuodessa ansaitsevilta työssäkäyviltä ja yli 45 000 euroa vuodessa eläkkeitä ansaitsevilta. Ensin mainituilta 2 ja jälkimmäisiltä jopa 6 prosenttia. Myös arvonlisävero on Euroopan korkeimpia, ja pääomatuloverotusta on tiukennettu. Julkisen sektorin koko on kantokykyyn nähden kasvanut liian suureksi. Esimerkiksi Saksassa julkisen sektorin työntekijöiden osuus kaikista työllisistä on reilut 10 prosenttia, Suomessa noin 23.
Nyt tarvitsemme tekoja paitsi teollisuuden työpaikkojen pitämiseksi Suomessa, myös pk-yritysten kannustamiseen. Työllistämisen ja irtisanomisen pitää olla nykyistä helpompaa. Viron veromalli, jossa vasta yrityksestä ulos otettu voitto verotetaan, on kokeilemisen arvoinen. Vanhemmuuden kustannusten jakaminen muillekin kuin nuoria naisia työllistäville aloille, arvonlisäveron alarajan nosto 8500 eurosta vähintään 13 000 euroon sekä esimerkiksi alle 26-vuotiaiden nuorten työn sivukulujen alentaminen puoleen, kuten Ruotsissa, olisivat myös tällaisia toimia. Listaa pienemmistä ja vähän suuremmista muutoksista olisi helppo jatkaa.
Sille karjuvalle miehelle kokoomuksen teltalla haluan sanoa, että kokoomus ei todellakaan ole viher-vasemmiston jatke. Jos olisimme ajatelleet vain omaa kannatustamme, hallitus olisi kannattanut kaataa jo viime kesänä. Mutta ei vastuuta kanneta pelkästään omia etuja ajatellen. Ei silti. Ymmärrän hyvin, että nyt tarvitaan tekoja. Pelkät pehmoiset puheet eivät enää riitä.