Me suomalaiset olemme vuosien ajan ylläpitäneet optimistista kuvitelmaa, että kun rakennamme hyvät kauppasuhteet Venäjään, se pitää rauhan maassa ja sodan loitolla. Keskinäisriippuvuus on se liima, joka pitää meidät yhdessä.
Katin kontit.
Kaksi viikkoa ja kolme vuorokautta sitten tämä illuusio haihtui Ukrainan sodan myötä savuna ilmaan. Venäjään ei voi luottaa. Se on arvaamaton ja aggressiivinen.
Ei Suomi tosin ainoa optimisti ole ollut. Keskinäisriippuvuuden tärkeyttä on korostettu myös muissa Euroopan maissa. Pieleen meni – pettymys tuli.
EU:n kanssa tehdyt pakotteet ovat hyvä alku vastatoimissa. Seuraavaksi on vähennettävä energiariippuvuutta. Kun Venäjältä on tuotu Suomeen tähän saakka pääasiassa fossiilisia polttoaineita, kuten kivihiiltä, öljyä ja maakaasua, on meillä hyvä syy satsata nyt aiempaakin nopeammin uusiutuvaan energiaan. Tässäkin voimme toimia yhdessä EU:n kanssa. Olkoon se pieni hopeareunus tässä muuten niin karmeassa tilanteessa.
Sen jälkeen tullaan omiin turvallisuusratkaisuihimme ja mahdolliseen Nato-jäsenyyteemme.
Eduskunnassa on käynnistetty pikavauhdilla tehtävä selontekotyö kärjistyneen turvallisuustilanteen johdosta. Hyvä niin, mutta erilaisia selvityksiä Suomen turvallisuusratkaisuista on jo niin paljon, että liian monipolviseen asioiden vatvomiseen ei ole nyt aikaa. Fokuksen on oltava Nato-jäsenyyden hyötyjen ja haittojen punninnassa. Mitä jäsenyys tarkoittaisi käytännössä? Kuinka suuria kustannuksia? Millaisia velvoitteita meille eri puolilla maailmaa avautuvien kriisien ratkomisessa? Millaisia haittapuolia ja riskejä?
Kokoomus on ollut jo yli 15 vuotta sitä mieltä, että Nato-jäsenyys lisäisi suomalaisten turvallisuutta ja siksi jäseneksi kannattaisi liittyä. Myös minä olen tätä mieltä, ja mielipiteeni on vain vahvistunut vuoden 2014 Krimin valtaamisen jälkeen ja etenkin viime viikkoina.
Suomen turvallisuuspolitiikan kulmakivi on oma vahva puolustuskyky, ja tätä olemme onneksi onnistuneet ylläpitämään jo pitkään. Viime vuoden lopulla päätetyt hävittäjähankinnat vain vahvistavat sitä entisestään. Mutta fakta on edelleen se, että me olemme pieni ja harvaanasuttu maa suuren naapurin vieressä ja kaukana pohjoisessa. Yksin ei ole hyvä jäädä, kuten historiasta jo tiedämme.
Lisäksi Venäjän silmissä Suomi on kuulunut jo vuosia länteen. Olemme olleet EU:n jäsen jo vuodesta 1995 ja vuosia läheisessä yhteistyössä Naton kanssa. Myös puolustusjärjestelmistämme on rakennettu yhteensopivia. Mutta vaikka näin on, ei meillä edelleenkään ole turvatakuita eli sotilaallista turvaa siinä tilanteessa, jossa Venäjä tänne hyökkäisi samalla tavalla tai eri tavalla kuin se on hyökännyt Ukrainaan.
EU:n 27 jäsenmaasta peräti 21 on Naton jäseniä. Sen takia EU:sta tuskin koskaan tulee puolustusliittoa sellaisessa muodossa kuin me ehkä Naton ulkopuolisena maana toivoisimme, vaikkakin erilaisia yhteistyön muotoja kriisitilanteessa tullaan varmasti lisäämään. Siksi EU-jäsenyys yksinään ei Suomelle riitä. Ja siksi nimenomaan täysi Nato-jäsenyys olisi suomalaisten turvallisuuden kannalta järkevin ratkaisu.
Sitä mukaa kun eduskunnan turvallisuusselonteon käsittely tulevina viikkoina etenee ja kansalaiskeskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä kiihtyy, tulemme varmasti näkemään informaatiovaikuttamista Venäjän taholta. Näinhän on ollut jo nyt. Viimeksi tänään on toistettu Venäjän ulkoministeriön aiempaa viestiä, että ”Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydellä olisi vakavia sotilaallisia ja poliittisia seurauksia, jotka edellyttäisivät suhteiden tarkistamista näihin maihin sekä vastatoimiin ryhtymistä”.
Nämä uhkailut ovat osa informaatiosotaa meitä vastaan. Ja jos näiden viestien mukaisesti ryhdyttäisiin toimimaan, me emme tosiasiallisesti pystyisi päättämään omasta turvallisuuspolitiikastamme itsenäisesti, vaikka niin koko ajan hoemme.
Suomi, niin kuin Ruotsikin, tekee oman päätöksensä omiin tilannearvioihinsa perustuen. Ei Venäjän tai minkään muun. Ei viivytellen, mutta harkiten.
Blogin sisältö myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla