Jäljellä on enää pari kuukautta tätä eduskuntakautta. Nyt asemoidutaan jo 2. huhtikuuta pidettäviin eduskuntavaaleihin. Meille kokoomuslaisille kuluneet neljä vuotta oppositiossa on ollut opettavainen. Tiedämmepä ainakin, miksi olemme olemassa ja mihin meitä tarvitaan.
Keskeisin ero nykyisen vasemmistohallituksen ja kokoomuksen välillä on suhtautuminen velkaantumiseen ja veroihin. Tällä kaudella Suomen velkataakka on noussut 100 miljardista jo karkeasti 140 miljardiin euroon, ja asiantuntija-arvioiden mukaan siitä ainakin 10 miljardia euroa on muuta kuin välttämätöntä menoa pandemian tai energiakriisin hoitamiseksi. Korkomenojen osuus valtion budjetista nousee tälle vuodelle jo 2,5 miljardiin euroon. Tuo luku vastaa jo koko sisäministeriön hallinnonalan menoja. Siis niitä, joilla katetaan esimerkiksi poliisitoimi, vankilat ja rajavartiolaitos. Parin vuoden kuluttua lukema voi olla taas jo paljon suurempi.
Kokoomus onkin tekemässä välikysymyksen velkaantumisesta. Kun muut Pohjoismaat, kuten Ruotsi ja Tanska, ovat jo saaneet velkaantumisen kääntymään laskuun ja painettua alle 30 prosentin, niin Suomi on 70 prosentin tuntumassa ja velka edelleen kasvussa. Jos kehitys ei käänny, ei Suomi enää kauan pysty rahoittamaan pohjoismaisia hyvinvointipalveluita ja yhteiskuntajärjestelmää joudutaan muuttamaan. Sitä tuskin kukaan haluaa.
Mielenkiintoisen eduskuntavaaleihin valmistautumisesta tekee myös se, että SDP, vihreät ja vasemmistoliitto sulkevat jo tässä vaiheessa pois tulevan hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa. Vihreiltä ja vasemmistoliitolta perussuomalaisten tyrmääminen ei ole yllättävää, mutta demareilta se on. Politiikkaa seuraavissa piireissä onkin herännyt keskustelu siitä, mennäänkö Suomessakin blokkipolitiikkaan Ruotsin tapaan. Eli haluavatko nykyisen hallituksen puolueet kertoa, että meitä äänestämällä saatte Marinin kakkoshallituksen vaalien jälkeen?
Meille kokoomuksessa Marin II olisi kauhistus. Ennen kaikkea se olisi turmiollista maamme talouspolitiikan kannalta.
Tavoite tulee olla, että taloutta sopeutetaan 10 miljardilla eurolla kahden vaalikauden aikana. Ja tehdä se niin, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän harmia. Pahinta olisi, että väärin kohdistetuilla sopeutustoimilla heikentäisimme kaikkein heikoimpien tilannetta entisestään tai että esimerkiksi veronkorotuksilla tai liian vähäisillä satsauksilla tutkimuksiin ja tuotekehitykseen tukahduttaisimme talouskasvun ja tulevaisuuden. Ansiotulojen verotusta tulee päinvastoin alentaa, koska ansaituista euroista jää meillä myös kansainvälisillä mittareilla mitattuna liian vähän käteen.
Myös muut suuret ongelmat ovat vain pahentuneet tämän vasemmistohallituksen aikana. Valokuvat ruuhkautuneisiin päivystyksiin jonottavista ambulansseista ovat varmasti saaneet monet ikäihmiset pelkäämään sairastumista. Äskettäin julkaistut tulokset oppimistulosten heikentymisestä ja Suomen putoamisesta Pisa-tuloksissa ja nuorten koulutustasossa taas vaatimaan pikaisia toimia kurssin kääntämiseksi.
Ja kun kuuntelen asiantuntijoita, jotka kertovat väkivaltaisen katujengi-ilmiön lisääntymisestä, mietin, miten saamme hallituksen ymmärtämään, että tämä on ongelma, johon on tartuttava vielä, kun siihen edes jollain tasolla voi vielä vaikuttaa.
Meillä on siis lukuisia haasteita. Oma lähtökohtani on ollut, että asioista avoimesti puhuminen on aina tie parempaan. Myös ja erityisesti silloin, kun olen puhunut mielipiteitä jakavasta maahanmuutosta.
Marinin kakkoshallitus ei voi olla vaihtoehto huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen. Suomi suorastaan huutaa muutosta. Kasvuun, turvallisuuteen ja koulutukseen. Näihin uudistuksiin meitä kokoomuslaisia tarvitaan.
Julkaistu Uuden Suomen blogeissa 21.1.2023