Kun oikeusjärjestelmämme sakkaa, keskituloinen maksaa viulut

Oletko viime vuosina joutunut käymään läpi riitaisan avioeron tai hakemaan huoltajuutta käräjäoikeuden kautta? Tuliko asuntokaupan yhteydessä eripuraa tai oletko muusta syystä joutunut tilanteeseen, että tarvittiin oikeuden päätös?

Jos olet, niin huomasit varmaan, että oikeuden käyminen ei ole ihan halpaa, ja lopputuloksen saaminen kestää pitkään. Yksistään Helsingin käräjäoikeudessa on lokakuussa ollut vireillä lähes 600 rikosasiaa, joissa esitutkinnan aloittamisesta on kulunut yli kolme vuotta.

Yle julkaisi äskettäin tuomarikyselyn, jossa nousi esiin oikeusjärjestelmämme ruuhkautuminen. 73 prosenttia kyselyn vastaajista sanoi, ettei pysty tekemään työtehtäviään ajoissa. 43 prosenttia tuomareista taas totesi, että heillä ei ole mahdollisuutta perehtyä tarpeeksi huolellisesti käsiteltävänä olevaan asiaan, koska työtaakka on liian suuri. Näin siitä huolimatta, että yli kolmannes Suomen tuomareista puurtaa yli 46-tuntista työviikkoa.

Olin hiljattain eduskunnan perustuslakivaliokunnassa käsittelemässä ensi vuoden talousarviota. Oikeusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan vuodelle 2015 määrärahoja 901 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 14 miljoonan euron säästöjä. Niistä yli 40 prosenttia tulee mahdollisesti kohdistumaan yksin tuomioistuimiin. Oikeusjärjestelmiin käytettyjä euroja eri maiden välillä ei voi suoraan verrata, koska systeemit ovat erilaisia. On silti ihan mielenkiintoinen kuriositeetti, että Euroopan neuvoston tutkimuksen mukaan meillä Suomessa oikeusjärjestelmiin käytettiin vuonna 2012 asukasta kohden 66,8 euroa ja Ruotsissa 106,5 euroa.

Ongelma ei kuitenkaan ole vain rahan puutteessa. Koko järjestelmässä olisi paljon uudistettavaa. Esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on julkisuudessa sanonut, että käräjäoikeuksien määrää pitäisi vähentää sekä asentaa käräjäoikeuksiin nykyaikaiset it-järjestelmät, jotta käsittely voitaisiin tallentaa. Ruotsissa käsittelyt voidaan jo tallentaa videoille, ja tallenteita voidaan käyttää näyttönä oikeusasteissa. Käräjäoikeuksiin ei Koskelon mukaan kannattaisi myöskään tuoda esimerkiksi rattijuoppousepäilyjä, koska niissä tekijä on yleensä aina tiedossa, ja puhallus- tai verikokeella hankittu näyttö rattijuoppoudesta on selvä.

Sitten tulemme oikeusprosessien toiseen isoon ongelmakohtaan. Kun oikeusprosessit pitkittyvät, ihmisten muistikuvat siitä, mitä todella tapahtui, unohtuvat tai ainakin hämärtyvät. Ja samalla kasvaa myös koko prosessin hintalappu. Kaikkein rikkaimmilla on siihen varaa. Kaikkein pienituloisimmille taas on tarjolla maksutonta oikeusapua. Mutta miten käy niiden lukuisien keskituloisten ihmisten, jotka eivät kuulu kumpaankaan kategoriaan? Hyvin, jos sattuu olemaan oikeusturvavakuutus, joka korvaa juuri sen asian, johon oltiin oikeutta hakemassa. Mutta huonosti silloin, kun oikeusturvavakuutus ei korvaa sitä tai korvaa vain pienen osan todellisista kustannuksista.

Ehdoissa on eroja, mutta yleensä vakuutus koskee vain yksityiselämään liittyviä asioita, ei esimerkiksi työhön, yritystoimintaan tai sijoittamiseen liittyviä riitoja. Yksityiselämän riitatapauksista on usein rajattu pois avioeroon, lapsen huoltajuuteen ja tapaamisoikeuteen liittyvät asiat. Vakuutusyhtiön kannalta tämä on ymmärrettävää, koska jos kaikki avioeroasiat korvattaisiin oikeusturvavakuutuksista, vakuutusmaksut olisivat nykyiseen nähden moninkertaisia. Usein vakuutuksissa on ehto, jonka mukaan alle kaksi vuotta voimassa olleissa vakuutuksissa sekä riidan että riidan perusteena olevan asian tulee olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Näin korvauksen ulkopuolelle jää esimerkiksi talokauppariita, jos vastuuvakuutus on otettu vasta talokaupan tekemisen jälkeen, kun tehtiin uusi kotivakuutus.

Finanssialan Keskusliiton mukaan vakuutusyhtiöt maksoivat vuonna 2013 korvauksia oikeusturvavakuutuksista 42 miljoonaa euroa. Ehtojen rajoitusten takia ei vakuutuksen varaan kuitenkaan kannata tuudittautua. Vakuutusyhtiötä voi pyytää ennakkopäätöstä, korvataanko vai ei. Ja jos ei korvata, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, kannattaako oikeuteen lähteä. Itse en ehkä lähtisi, ellei sillä saatu hyöty olisi rahallisesti merkittävä. Muutaman tonnin hyöty tuskin olisi moninkertaisiin asianajokuluihin verrattuna riittävä houkutin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut langettavia tuomioita Suomelle eniten juuri oikeusprosessien kestosta. Uudistukset onkin pakko saada liikkeelle heti, koska muuten on oikeusturva vaarassa kaikilla suomalaisilla. Kaikkein eniten se on kuitenkin vaarassa keskituloisilla. Tässäkin asiassa siis juuri keskituloiset maksavat kalleimmat viulut.

 

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn