Kansanedustajat älähtävät terveydenhuollon katastrofista – ”Tilanne on kylmäävä”

Kansanedustajat Joonas Könttä ja Pia Kauma älähtävät sosiaali- ja terveydenhuollon tilanteesta. ”Montako hoivapaikkaa Suomessa joudutaan sulkemaan, jos 1.4.2023 voimaantuleva vaatimus 0,7 hoitajamitoituksesta astuu voimaan?” kysyy Könttä.

Kansanedustajat Joonas Könttä (kesk) ja Pia Kauma (kok) ottavat kantaa hoitajapulan riivaaman sosiaali- ja terveydenhuollon tilanteeseen.

Molemmat nostavat esiin hoitajamitoituksen kiristymisen. Iltalehti kirjoitti maanantaina, että Marinin hallitus on ajanut lakiin tiukempia vaatimuksia, jotka lisäävät hoitohenkilöstön tarvetta – vaikka jo lähtötilanne hoitajapulan suhteen on ollut valmiiksi vaikea.

Hallitus on säätänyt asteittain kiristyvän hoitajamitoituksen, joka ensi vuonna kiristyy 0,7:ään. Kiristys lisää henkilöstön tarvetta. Lisäksi syyskuussa tulee voimaan seitsemän päivän hoitotakuu perusterveydenhuollon kiireettömässä hoidossa, mikä sekin lisää henkilöstötarvetta.

Tänä kesänä tiedotusvälineet ovat raportoineet rajuista ruuhkista päivystyksissä eri puolilla Suomea.

”Akuutti hoitajapula on aiheuttanut mittavia ongelmia maamme sosiaali- ja terveydenhuollossa. Erityisesti vanhustenhoivan tilanne on katastrofaalinen. Sekä julkisilla että yksityisillä toimijoilla on hoitajapulan takia ollut täysin mahdotonta löytää tekijöitä”, kansanedustaja Joonas Könttä tviittaa.

”Montako hoivapaikkaa Suomessa joudutaan sulkemaan, jos 1.4.2023 voimaantuleva vaatimus 0,7 hoitajamitoituksesta astuu voimaan? Nyt olisi viisainta ottaa aikalisä ja miettiä kokonaisuus uudelleen”, vetoaa Könttä.

Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn