Espoon Vesi

Eilisessä valtuuston kokouksessa oli päätettävänä Espoon Veden kohtalo eli se, yhdistetäänkö se pääkaupunkiseudun muiden vesilaitosten kanssa vai ei.

Päädyin kannattamaan asiassa pöydällepanoa eli lykkäystä asian päättämiseen. Minusta päätös ei ollut valmis tehtäväksi muutamastakin eri syystä: Ensinnäkin, tarvitsemme selkeän klausuulin siitä, millä tavoin pääsemme pois sopimuksesta, jos näyttää siltä, että vettä koskevat asiat menevät espoolaisten kannalta väärään suuntaan. Toisekseen, minusta päätöksenteon siirtäminen kauemmaksi Espoosta juuri nyt tuntuu erikoiselta: olemme päättämässä lähiaikoina siitä, parannetaanko Suomenojalla nyt jo toiminnassa olevaa vedenpuhdistamoa vai rakennammeko uuden puhdistamon kallioon. Itse vastustan jyrkästi kalliopuhdistamovaihtoehtoa, jos se rakennetaan liian lähelle jo olemassa olevaa asutusta. Eli haluaisin päättää tämän asian ensin, ja tehdä vasta sitten päätöksen yhdistymisestä muiden vesilaitosten kanssa.

Toisaalta, yhdistymisen perustelut eivät olleet lukujen valossa perustellut: nyt luvataan vesimaksujen halpenemista 10 %:lla yhdistymisen myötä, kun ne esimerkiksi helsinkiläisten osalta tulevat nousemaan mm. tulevien puhdistamoinvestointien takia. Minusta säästön pitäisi olla selvästi suurempi, koska luulen, että ne 10 %:n alennukset tulevat hupenemaan jo yksinomaan muutoksen järjestelyihin sekä päällekkäisiin toimintoihin.

Lisäksi tämän päätöksen aikaansaamisessa oli aikamoinen kiire. Meillä on jo takana kiireen verukkeella tehty päätös EONin osakkeiden myynnistä – kun muka oli niin kamala kiire. Olen allerginen tälle kiireelle: näin isoja päätöksiä pitää pystyä pohtimaan rauhassa. Mitä päätös merkitsee pitkässä juoksussa sekä kustannustasolle että päätöksenteolle? Haluammeko luopua kaikista isoista asioita siten, että meillä nykyisen 100 prosenttisen päätäntävallan sijaan olisikin jatkossa vain 20 prosentin päätäntävalta meitä koskeviin asioihin? Helsinki päättäisi käytännössä tämänkin asian yksin jo nyt, koska sille varattu päätöksenteko-oikeus eli äänivalta olisi noin 50 %. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Vantaa ja Helsinki yhdistyvät, jäisivät Espoolta vähäisimmätkin vaikutusmahdollisuudet.

Ehkäpä tämän päätöksen tarkoitus onkin enteillä juuri sitä – siis pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä?

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn