Kirjoitus julkaistu Länsiväylässä 15.5.13
Kaupunginteatterista on keskusteltu vilkkaasti. Viimeksi asiaan otti kantaa teatterin johtaja Jussi Helminen (LV 8.5.2013).
Täällä toimivalle teatterille on jo vuosia vaadittu asiallisia puitteita. Aina on päättäjillä kuitenkin ollut vielä kiireellisempiä päätöksiä tehtävänä sekä puutetta rahasta.
Talous ei ole kovin lupaava nytkään. Mutta kun Länsimetro ja Tapiolan keskusta rakentuvat juuri nyt kovaa vauhtia, tulee asiasta viimeinkin päättää. Teatterin sijaintipaikaksihan ovat monet kaavailleet Tapiolassa olevaa Vesiputoustalon aluetta.
Kokoomuksen valtuustoryhmä suhtautuu positiivisesti hankkeeseen tietyin reunaehdoin. Sivistyspuolueena haluamme satsata tieteeseen ja taiteeseen myös huonoina aikoina. Kun teatteritalon investointikustannus on liikkunut 50 miljoonassa eurossa ja toimintamenojenkin arvioitu asettuvan 4 – 10 miljoonan euron vuositasolle, tulee hankkeen olla perusteltavissa myös niille, jotka eivät teatteria harrasta. On lisäksi selvitettävä, olisiko mahdollista saada mukaan myös yksityistä rahoitusta.
Espoossa on monia kulttuurin harrastajia, jotka eivät koskaan ole käyneet kaupunginteatterissamme, koska lähellä on Helsingin monipuolinen teatteritarjonta. Kun kaupunginteatterin täyttöaste on ollut vain noin 70 prosenttia, on syytä arvioida kriittisesti, onko pelkästään vierailuteatteripohjalle viritetty hanke liian suppea espoolaisten vaativiin tarpeisiin. Teatterihan on jäänyt melko etäiseksi myös lapsiperheille ja nuorille, jotka voisivat hyvin suunnitellussa ratkaisussa olla sekä teatterin käyttäjiä että sisällön tekijöitä. Lisäksi tulee selvittää, miten teatteritaloa voitaisiin hyödyntää myös muissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Ryhmäpuheenjohtajat päättivät äskettäin perustaa kaupunginhallituksen alaisuuteen työryhmän, jota johtaa sivistystoimen johtaja Sampo Suihko. Mukana on myös kulttuurilautakunnan puheenjohtaja. Kolmikärkinen työryhmä pureutuu hankesuunnitelmaan, taiteelliseen tehtävään ja teatterin konseptiin sekä teatterin talouteen. Kaupunginhallitus saa alustavia näkemyksiä työryhmältä vielä ennen kesälomia. Tavoitteena on tehdä päätös loppusyksystä vuoden 2014 talousarvion yhteydessä.
Nyt jos koskaan on oikea hetki vaikuttaa ja käydä keskustelua.
Pia Kauma
Valtuustoryhmän pj. (kok)
Jaana Jalonen
Kulttuurilautakunnan pj. (kok)