Kyselyjen perusteella ihmisiä huolettavat juuri nyt eniten sota, valtion velkaantuminen sekä oma talous. Valtion velkataakan kasvu onkin todellinen murheenkryyni, koska sillä on vaikutusta myös muiden ongelmien ratkaisemiseen. Suomen valtiontalous on ollut viimeksi tasapainossa vuonna 2008, joskin Sipilän hallituksen aikana 2015-2019 hallituksella oli edes yritystä saada kurottua alijäämää umpeen. Lähelle tasapainoa päästiinkin. Vuoden 2019 keväästä aloittaneilla vasemmistohallituksilla ei ole ollut minkäänlaista yritystäkään siihen suuntaan. Päinvastoin. Sekä Rinteen että Marinin hallitukset päättivät molemmat lisätä valtion pysyviä menoja jo syksyllä 2019, jolloin ei koronasta saati energiakriisistä ollut vielä tietoakaan.
Vuosina 2020, 2021 ja 2022 valtio joutui ottamaan lainaa yhteensä yli 30 miljardia euroa selvitäkseen menoistaan. Ensi vuoden budjetin loppusummaa – 80,5 miljardia – paisuttavat hyvinvointialueille osoitetut rahat. Iso osa niistä menee suoraan hallintohimmelien rakentamiseen – ei palveluihin – eikä tässä ole vielä kaikilta osin edes hoitajien palkankorotuksia. Lisäksi hallitus teki niin sanottuja tulevaisuusinvestointeja yhteensä kolmen miljardin edestä vuosina 2020 – 2022, ja esimerkiksi hoitajamitoituksen nosto astuu voimaan päivää ennen vaaleja 1.4.2023. Myös tämä lasku jää seuraavalle hallitukselle maksettavaksi.
Tämän päivän luvuilla valtion velka on lähes 155 miljardia euroa. Ja kun päästään ensi vuoden loppuun, saa nähdä minne asti päästään. Nykyisen vasemmistohallituksen keskeisin ongelma on, että ei ole edes yritetty löytää säästöjä. Valtion budjetissa on melkein 500 riviä erilaisia kulueriä, mutta niistä ei ole tehty priorisointeja eikä luovuttu vanhoista asioista, kun tilalle on ehdotettu uutta.
Tässä tilanteessa Suomi tarvitsee sopeutusohjelman, joka ulottuu kahden vaalikauden yli ja johon kaikki tulevat hallituspuolueet sitoutuvat. Valtion ensi vuoden budjetissa valtion velan korot ovat jo 1,5 miljardia euroa, joka on melkein kaksi kertaa yhtä paljon kuin poliisin määrärahat ensi vuodelle. Jokainen korkojen maksuun käytetty euro on pois satsauksesta lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Syömme nykyvauhdilla heidän eväitään.
Velan hoito käy aivan erityisen raskaaksi, jopa mahdottomaksi, jos talouskasvu tukahtuu. Valtionvarainministeriö on ennustanut ensi vuoden talouskasvun olevan vain 0,5 prosenttia. Siksi on puututtava työmarkkinoiden rakenteisiin ja lisättävä paikallista sopimista. On porrastettava ansioturva sekä tarjottava työttömälle henkilökohtaista apua niin, että tämä työllistyy uudelleen jo pian työttömäksi jäämisen jälkeen. Itsensä työllistäminen yrittäjänä, palkkatyön tekeminen ja kouluttautuminen uuteen ammattiin, kun vanha osaaminen ei enää riitä, on tehtävä kannattavammaksi.
Myös investoiminen pitkäjänteisesti Suomeen on tehtävä houkuttelevammaksi muun muassa veropolitiikan keinoin sekä uudistettava työperäisen maahanmuuton käytännöt, koska pelkästään omin voimin kaikkia työpaikkoja ei saada täytettyä. Siksi suosittelisinkin vahvasti Kanadan malliin tutustumista. Se malli viehättää siksi, että Kanadassa ei odoteta, että ihmiset itse vain hakeutuvat sinne, vaan työntekijöiden osaaminen arvioidaan ja pisteytetään jo ennalta, ja heitä aktiivisesti haetaan eri tehtäviin myös maakuntatasolla.
Hallituksen jo 3,5 vuotta kestänyt periaate, jossa jokainen ongelma ratkaistaan velkarahalla ilman satsauksia talouskasvuun, on masentava. Tähän on saatava muutos.