Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauman mielestä ehdotus tuloveron kiristämisestä ei ole kannatettava.
– Tuloveroja ei todellakaan pidä kiristää, vaan laskea. Suomessa on liian suuri julkinen sektori suhteessa kykyymme rahoittaa sitä, Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä
Julkaisunsa yhteyteen Kauma on jakanut Helsingin Sanomien artikkelin, jossa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimusprofessori Tuomas Kosonen ehdottaa ansiotuloverotuksen kiristämistä ensi vaalikaudella.
Kososen mukaan tätä voitaisiin hyödyntää osana julkisen talouden sopeutustoimia.
– Mistä näitä professoreita oikein pulpahtelee? Kauma ihmettelee.
Hän huomauttaa, että ongelmana on Suomen julkinen sektori on liian suuri koko suhteessa suomalaisten kykyyn rahoittaa sitä. Siksi ainoa ratkaisu julkisen talouden kestävyysvajeeseen onkin julkisen sektorin pienentäminen, Kauma huomauttaa.
– Unohtakaa jo ne veronkorotukset! kansaedustaja kirjoittaa.
Vihreiden entinen puoluesihteeri Panu Laturi vastaa Kaumalle, että moni suurituloinen on halukas maksamaan veroja.
– Muista että todella moni kaltaiseni suuri tuloinen maksaa mielellään veroja yhteiskuntarauhasta ja yhdenvertaisesta mahdollisuuksista ja palveluista koko kansalle, Laturi kirjoittaa.
Laturi myöntää, että on silti mietittävä, millaisia palveluita verovaroin tarjotaan.
Kauman mukaan suurituloiset suomalaiset maksavat jo huomattavan määrän veroja.
– Me maksamme jo tosi paljon veroja. Vasemmisto haluaa, että maksaisimme (siis jotkut muut kuin he itse) vielä enemmän, kansanedustaja vastaa.
Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.