Selkeyttä ja sydäntä soteen!

Sote-uudistusta on tehty kohta jo 20 vuotta, ja aluevaaleista uudistus lähtee viimein liikkeelle. Jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä eivät vastaakaan enää kunnat ja kuntayhtymät, vaan 21 hyvinvointialuetta, Helsinki ja HUS. Kyse on yli 20 miljardin euron uudelleen jakamisesta. Toisin kuin peruskoulu-uudistus 1970-luvulla, tämä uudistus viedään koko Suomessa läpi yhtä aikaa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä tunnen uudistuksen lakipykälät hyvin. Nyt on edessä vaativin vaihe eli se, että uudistus viedään onnistuneesti läpi. Hallinnon kasvattamisen sijaan on varmistettava, että palveluihin pääsee jatkossa nopeammin, että verot eivät nouse ja että emme ylivelkaannu lastenlastemme piikkiin. On kestämätöntä, että odotusaika terveyskeskukseen on jopa kolme kuukautta ja että ikäihmisen kotihoidossa voi kuukauden aikana olla jopa 30 eri hoitajaa.

Tulevat aluevaltuutetut vastaavat myös pelastustoimesta eli siitä, että esimerkiksi ambulanssi tai palokunta tulee paikalle nopeasti. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu Espoon lisäksi 9 muuta kuntaa. Ja kun se aloittaa tammikuussa 2023, kaiken pitää olla valmista.

Espoolaisten kannalta uudistus on epäedullinen, koska veroeuroistamme aiempaakin suurempi potti siirtyy muihin kuntiin. Nopeasti lisääntyvä maahanmuutto lisää meillä kustannuksia. Kasvava kaupunki tarvitsee kouluja ja liikuntapaikkoja, joihin tarvitsemme jatkossa enemmän valtion tukea.

Nyt emme saa jumiutua vanhoihin toimintamalleihin, vaan on haettava aitoja uudistuksia. Kannatan siirtymistä perhelääkärimalliin, kuten on jo tehty useissa Euroopan maissa.  Myös Kela-korvauksia kannattaisi nostaa sekä lisätä yritysten ja järjestöjen hyödyntämistä. Nuorten mielenterveyspalveluihin on satsattava jo kouluissa, ja ikäihmisille on saatava apua koteihin. Ja vaikka talous on pidettävä tasapainossa, on perusarvot pidettävä kirkkaina mielessä.  Minulle se tarkoittaa sitä, että hyvinvointivaltion tulee pitää heikoimmistaan huolta!

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn