Tänään vietetään Minna Canthin päivää, joka on samalla tasa-arvon päivä. Kukin meistä voi löytää ympäriltään useita elämänalueita, joissa tasa-arvo ei vielä toteudu. Otan tässä esiin yhden ryhmän – eläkeläiset.
Kyse on enemmänkin asenteesta eläkeläisiä kohtaan, mutta otan esimerkiksi verotuksen.
Eläketulon verotus on nykyisellään palkansaajia keveämpää noin 1300 euron kuukausittaiseen tuloon saakka, mutta sen jälkeen verotus kiristyy. Välillä 1300-3600 euroa kuukaudessa eläkkeestä maksetaan enemmän veroa kuin saman suuruisesta palkasta. Kireimmillään eläkettä verotetaan 1700 euron kuukausituloilla, jolloin keskimääräinen veroaste on noin 2,9 prosenttiyksikköä palkansaajaa kireämpää. Ero on lähes 50 euroa kuukaudessa. Myös eläketulon lisävero – raippavero – on korkeampi kuin palkansaajan solidaarisuusvero. Ja sitä maksetaan jo pienemmistä vuosiansioista.
Onko oikein, että eläkeläinen maksaa useilla tulotasoilla enemmän veroa kuin palkansaaja? Minusta ei. Jostain syystä eläkeläisten verotus ei silti oikein tunnu kiinnostavan ketään. Puhutaan vain palkansaajien verotuksen alentamisesta. Kuitenkin myös eläkeläisen verotusta kannattaisi alentaa, koska aika monella eläkeläisellä lähes jokainen lisää tilille tullut eläke-euro menisi suoraan kulutukseen. Siis esimerkiksi kotimaisten palveluiden hankintaan. Se parantaisi työllisyyttä, joka taas synnyttäisi lisää verotuloja ja yhteistä jaettavaa. Tuntuu omituiselta, että tämä niin kutsuttu dynaaminen vaikutus sivuutetaan kokonaan.
Johtuukohan nuiva asenne nimenomaan eläkeläisiin siitä, että eläkeläinen ei voi mennä lakkoon? Tai siitä, etteivät he välttämättä enää tuota ”mitään”? Jos miettii julkista keskustelua, niin usein eläkeläisistä puhutaan taakkana. He aiheuttavat vain kustannuksia yhteiskunnalle. Emme näe ikäihmisiä samanarvoisesti kuin muita ikäryhmiä. Saati, että heidät nähtäisiin voimavarana.
Jos oikein pysähdyt miettimään, niin mitä itse asiassa näet, kun katsot eläkeläistä tai ikäihmistä? Hitaita, harmaita ja kaikkialla tiellä ja tukkeena olevia hahmoja vai jotain muuta? Voikin kysyä, mikä on se hetki, jolloin ihmisestä tulee muiden silmissä suorastaan ei-haluttu henkilö eli sellaista ”pysyisit mieluummin kotona” –osastoa.
Kaikki tämä ”pysy kotona” –tyyppinen sanaton ja elekielinen kokemus voi olla totta ja onkin jo totta monelle ihmiselle, joka alkaa näyttää yli 75-vuotiaalta. Kassajonoissa, kaduilla, terveyskeskuksissa. Käsi sydämelle: näemmekö ikäihmisiä tasavertaisina edes silloin, kun he ovat näkyvissä?
Tänä keväänä meitä on järkyttänyt vanhusten arki hoivakodeissa. On hyvä, että nämä epäkohdat ovat nousseet esiin, jotta ne voidaan korjata. Samalla voisimme nostaa esiin myös oman asenteemme epäkohdat – ja korjata ne. Eläkeläinen, vanhus tai seniori. Missä mahtaa olla hänen tasa-arvonsa? Miten minä ajattelen ja miten minun ajatteluni näkyy ulospäin? Näkyykö vaikka siten, että ”pysy kotona” –ikäinen seniori alkaakin todella pysyä siellä kotona? Tilaakin ruoat kotiin netin kautta, ettei olisi kenenkään tukkeena liikenteessä tai lihatiskillä.
Eliniän ennuste on noussut vuosi toisensa jälkeen. Eli jos olemme onnekkaita, elämme hyvin vanhoiksi. Ikääntyviä ihmisiä koskevia asenteita seuratessa ja vierellä kulkiessa pieni epäilys on noussut kuitenkin mieleen. Jos asenteet eivät muutu, niin onko vanhaksi eläminen sittenkään kaikilta osin niin onnekasta?
Tosiaan – eläkeläisten verotus on vain yksi esimerkki. Minnan Canthin viitoittamalla tasa-arvon polulla on vielä kuljettavaa.