Viime viikolla vietettiin kansainvälistä naistenpäivää. Ilmeisesti ainakin monet miehet kokevat, että Suomi on jo hyvin tasa-arvoinen maa, koska minultakin usein kysytään, pitääkö tasa-arvosta tosiaan edelleen puhua. Kyllä pitää.
On hyvä todeta heti kättelyssä, että Suomi on monella tapaa erittäin hyvä paikka syntyä tytöksi. Meidät tunnetaan maailmalla koulutuksen ja mahdollisuuksien tasa-arvon maana. Suomi on usein listattu maailman parhaaksi maaksi äideille.
Huolenaiheitakin on. En nyt puhu tällä kertaa naisen eurosta tai siitä, kuinka hitaasti naiset ovat nousseet esimerkiksi pörssiyhtiöiden johtoon. Puhun siitä, että tällä hetkellä vuosittain noin 50 000 Suomessa asuvaa naista kokee seksuaalista väkivaltaa. Seksuaalirikosten määrä kasvoi vuonna 2018 edellisvuodesta vajaat 15 prosenttia. Uhreista 96 prosenttia oli naisia.
Vakavimmat seksuaalirikokset eli lapsiin ja nuoriin kohdistuvat seksuaalirikokset jäävät usein selvittämättä rikoksen arkaluontoisuuden takia. Valitettavasti poliisin tietoon tulleiden lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrä on kasvanut vuosina 1980–2016.
Toinen ongelma liittyy lähisuhdeväkivaltaan. Vuoden 2016 EU-tutkimuksesta kävi ilmi, että Suomi oli naisille EU:n toiseksi turvattomin maa. Tutkimuksen mukaan Suomessa tapahtuvista väkivaltarikoksista 30 prosenttia oli nykyisen tai entisen kumppanin tekemiä.
Ennen kuin ensimmäiset blogin kommentoijat jo nostavat esiin, että kyllä ne naisetkin osaavat lyödä niin totean, että aivan varmasti näin on. Kenenkään väkivaltaisuutta perheessä ei saa hyväksyä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lähisuhdeväkivallan kokija on kuitenkin useinmiten nainen tai lapsi. Hälyttävää tilanteessa on se, että lähisuhdeväkivaltaa ei välttämättä edes mielletä samalla tavalla rikokseksi kuin tuntemattoman tekemää.
Kun näitä tilastoja tuo esiin, niin aika nopeasti saa osakseen epäuskoa ja arvuuttelua. Kysellään, johtuisikohan noin huono tulos esimerkiksi siitä, että muualla ei vielä tilastoida asioita samalla tavalla kuin meillä? Jokin looginen selityshän tässä täytyy olla. Ei tuo voi pitää paikkaansa!
Vaikka tilastoinnissa eri maiden välillä eroa olisikin, se ei yhtään vähennä kipua tai kärsimystä niillä naisilla, jotka väkivallan kohteeksi ovat joutuneet. Heille jokainen kerta on totta. Ja jos oikein tarkasti mietit, niin ehkä siellä työpaikalla on itse asiassa joku joskus tullut silmä mustana töihin. Tai onko tuttavapiirissäsi joku, joka vähän väliä näyttäisi joutuvan erilaisiin tapaturmiin? Ja jos muistelet vielä tarkemmin, niin eikö olekin niin, että hänellä on aina hyvä ja uskottava selitys kaikelle tapahtuneelle?
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, ja kaikenlaista tapahtuu myös ns. paremmissa perheissä. Perheväkivalta jää piiloon koetun häpeän tai pelon takia. Ei uskalleta paljastaa, mitä pinnan alla tapahtuu tai laittaa avioeroa vireille, etenkin jos on pieniä lapsia. Sitä paitsi eivät väkivallantekijätkään aina pelkkiä nyrkinheiluttajia ole. Lyömiskertojen välillä voi olla myös hyviä hetkiä.
Mitä heikompi on naisen taloudellinen asema perheessä, sitä vaikeampi hänen on hakea apua tilanteeseensa. Maahanmuuttajanaiset kokevat väkivaltaa 2-3 kertaa enemmän kuin valtaväestöön kuuluvat naiset. Mihin lähdet, jos sinulla ei ole ammattia, et osaa maan kieltä tai et oikein osaa edes lukea?
Sisäministeriön selvityksen mukaan turvallisuudessa onkin isoja eroja eri väestöryhmien välillä. Maahanmuuttajanaiset kokevat väkivaltaa 2 – 3 kertaa enemmän kuin valtaväestön naiset. Yksi maahanmuuttajataustaisia tyttöjä koskeva väkivaltariski on sukuelinten silpominen, sillä tyttöjä lähetetään kotimaihinsa toimenpidettä varten.
Yksi apu ongelmaan olisi turvakotien määrän lisääminen ja varhainen puuttuminen esimerkiksi neuvolavaiheessa. Vaikka tänä vuonna ensi- ja turvakotien määrä nousee yli 200:n, turvakoteja on edelleen liian vähän, sillä asiantuntijoiden mukaan paikkoja tulisi olla 500. Turvakodit tarjoavat välitöntä kriisiapua ja ammattiapua lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeville.
Ihminen oppii monia asioita sitä kautta, millaisen käyttäytymismallin hän kotoaan tai lähiympäristöstään saa. Jos tasa-arvosta jonkin perusviestin olemme mieheni kanssa omille lapsillemme yrittäneet välittää niin se on se, että kolmella tytöllämme on ihan samanlaiset mahdollisuudet toteuttaa omia unelmiaan kuin heidän veljellään. Niin pitkälle voivat naisetkin mennä kuin rahkeet riittää, jos vain haluavat. Ja kannattaakin mennä, sillä ilman taloudellista itsenäisyyttä ei ole yleensä muutakaan itsenäisyyttä. Ja sitä tarvitaan, että voi tarvittaessa ottaa sen ratkaisevan askeleen – ja lähteä.