Kun ensimmäistä kertaa kuulin, että Suomen valtio ei aio tukea STX-Suomen telakkaa 50 miljoonalla eurolla telakkayhtiön miljardikauppojen varmistamiseksi, en ollut uskoa korviani. Mitä ihmettä – miksi ei?
Niin kuin usein käy, tässäkään tapauksessa julkisuudesta saadut tiedot eivät antaneet oikeaa kuvaa tilanteesta. Eipä ihme, että monet ajattelivat, että olipa tyhmä päätös. Tilanteen koko kuva on onneksi täydentynyt pikku hiljaa.
Itselläni oli mahdollisuus osallistua tiistaina 8.1. eduskunnan talousvaliokunnan kokoukseen, jossa käsiteltiin juuri tätä Ranskalle mennyttä luksusristeilijäkauppaa. Vaikka kielteinen päätös oli alkuun vaikuttanut kummalliselta, olen sitä mieltä että hallituksen talouspoliittinen ministeriryhmä teki oikean päätöksen, kun se ei lähtenyt tukemaan STX-Suomea 50 miljoonan euron pääomalainalla.
Miksi? Koska olen nyt vakuuttunut siitä, että päätöstä tehdessä kaikki laillisesti ja moraalisesti mahdolliset keinot oli käyty läpi. En myöskään usko, että valtio olisi selvinnyt pelkästään tällä summalla. 50 miljoonaa euroa olisi ollut vasta päänavaus sille, millainen rahareikä kyseisistä bisneksistä suomalaisille veronmaksajille olisi tullut.
Julkisuudessa esitetty väite, että kymmenettuhannet työpaikat olisi saatu ostettua 50 miljoonalla eurolla, ei pidä paikkaansa. 50 miljoonan lainaan asia ei kaatunut, vaan huomattavasti suurempiin summiin eli siihen, että STX-yhtiö ei halunnut normaaliin tapaan pääomittaa Turun-telakkaansa. Telakkayhtiön taloudellinen tilanne on ollut jo pitkään huono. Se ei ole mikään salaisuus.
Jos valtio lähtee tukemaan jotain liiketoimintaa tai yritystä, sillä pitäisi olla ainakin varmuus siitä, että pääomistaja eli tässä tapauksessa korealainen omistaja sitoutuu kehittämään toimintaa nimenomaan täällä Suomessa pitkällä aikavälillä. Tämä tarkoittaa myös rahallista tukemista ja pääomittamista. Sitä miksi korealainen omistaja ei tukenut juuri suomalaista tytäryhtiötään, vaikka ranskalaista tukikin, voidaan tietysti spekuloida.
Suurristeilijöiden rakentaminen on raskaasti valtioiden tukemaa liiketoimintaa, joka on hyvin vaikea saada kannattavaksi. Ranskassa presidentti Sarkozy teki vuonna 2008 päätöksen, jonka mukaan valtion omistusosuutta telakkayhtiössä kasvatettiin merkittävästi. Ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että tämä olisi ollut fiksu päätös. Pelkkä risteilijäkaupan meneminen Ranskaan ei ole vielä todiste siitä. Toisaalta Ranskan kokoiselle valtiolle omistuksen lisäämiseen tarvittava rahamäärä suhteessa vaikkapa väestömäärään on paljon mitättömämpi investointi ja riskinotto kuin piskuiselle Suomelle.
Kun kyseessä on tuhansien henkilötyövuosien menetys, sadat alihankkijat ja yleisesti ottaen heikot talousnäkymät täällä Suomessa, on selvää, että poliitikoilla on vielä tavallistakin suurempi vastuu selvittää, olisiko jotakin voitu tehdä paremmin. Jokainen irtisanominen on myös henkilökohtainen, koko työntekijän perhettä koskettava katastrofi.
Toisaalta pitää muistaa, että samanlaisen ikävän uutisen on jo 100 000 muuta suomalaisperhettä jo joutunut kohtaamaan. Sen verran on teollisia työpaikkoja siirtynyt pois Suomesta. Jos telakkateollisuus päätettäisiin nyt ottaa valtion erityissuojelukseen tuli mitä tuli, niin miten tämä päätös perusteltaisiin kaikille muille työpaikkansa menettäneille? Eikö metsäteollisuuttakin olisi pitänyt vaalia paremmin? Ja entäpä ne seuraavaksi jonoon tulevat tuen hakijat?
Eipä silti, itse uskon siihen, että kyllä valtio voi ottaa siipiensä alle joitakin muitakin kuin huoltovarmuuden kannalta tärkeitä toimialoja, jos katsotaan, että siihen sitältyy suuri potentiaali tulevaisuudessa ja jos siitä on mahdollisuus saada kannattavaa jollakin aikavälillä. Tällä tavoin ajattelivat päättäjät myös Chilessä, kun viinintuotantoa ruvettiin tukemaan sekä Etelä-Koreassa, kun kännyköiden kokoamiseen päätettiin satsata.
Valiokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen ehdotti talousvaliokunnan kokouksen jälkeen, että valtion pitäisi mennä omistajaksi telakkayhtiö STX:än. Kyllä sekin voidaan selvittää, mutta luulenpa että lopputulema on kuitenkin se, että ei kannata.
Työskentelin aiemmin Laatukeskuksen toimitusjohtajana. Niissä hommissa vakuutuin useaan otteeseen siitä, että suomalaisessa rakennusteollisuudessa juuri laivanrakennus ja telakkateollisuus ovat se laatuosaamisen helmi. Kyse on mestarillisesta verkostojen hallinnasta, alihankkijoiden osaamisesta ja vuosikausien aikana synnytetty infrasta. Se on asia, jota ei kannata hukata.
Arktisen meriteollisuuden ja vaikkapa öljyntorjunnan alalle voitaisiin synnyttää nykyistä laajempaa liiketoimintaa, jolla on tulevaisuuden mahdollisuuksia muun muassa Koillisväylän avautuessa säännölliselle kauttakulkuliikenteelle. En pidä mahdottomana, että sinne saataisiin luotua suuressa mittakaavassa jopa tuottavaa liiketoimintaa jääosaamisen ympärille. Ehkäpä valtiota kiinnostaisi tukea sitä?