Kuka hoitaa vanhempamme, jos emme itse ehdi?

Kun 11 vuotta sitten aloitin kunnallispolitiikassa, päällimmäisenä olivat lapsiperheiden asiat. Aika usein elämän raaka todellisuus paljastuu kunnolla vasta silloin, kun itse käy läpi tiettyä elämänvaihetta. Vauvan valvomisen ja työstressin yhdistämisestä aiheutuvat paineet tulivat itselleni tutuiksi, kun omat lapset olivat pieniä. Nyt kun he ovat jo kasvaneet, tilalle on tullut huoli siitä, miten nuoret aikuiseni löytävät itselleen mieluisan opiskelu- tai työpaikan. Eikä pelkästään näitä, vaan ylipäänsä oman paikkansa elämässä. Niin kai vanhemmat ajattelevat.

Toinen huolenaiheeni on vanhustenhoito, josta olen ollut tekemässä päätöksiä kaupunginvaltuutetun roolissa. Mutta vasta omien läheisten kautta on tämäkin asia tullut kunnolla tutuksi. Vuosikymmeniä pitkän yhteiselon jälkeen voi elämältä pudota pohja pois ja terveys alkaa reistailla, kun puoliso menehtyy.

Kotona asuvalle ikäihmiselle on kyllä tarjolla turvaranneketta kaatumisen varalta, maukasta ruokaa voi tilata kotiin ja kotisairaanhoito käy mittaamassa veriarvot. Mutta kuka huolehtii siitä, että muistisairas ja kaatumista pelkäävä vanhus ei eristäydy kotiin kokonaan? Henkistä vireystilaa ylläpitämään tarvitaan omaisia, jotka eivät kuitenkaan ehdi joka paikkaan tämän päivän hektisessä työelämässä. Erityisen huolestunut olenkin muistisairaista vanhuksista, jotka ovat täysin yksin.

Lainsäädännössämme on vielä parantamisen varaa. Vapaaehtoistyöstä aiheutuneet kulut, kuten puhelin- ja bussiliput, pitää voida vähentää verotuksessa. Työttömän ei pidä menettää päivärahoja, jos hän käy lukemassa vanhukselle päivän lehden tai ulkoilemassa tämän kanssa.

Viimeisen parin vuoden aikana on onneksi myös edistystä tapahtunut. Aiemmin ei juuri sääntöjä ollut. Kenties hämmästyttävin lainsäädäntömme tulkinnan kukkanen on tapaus, jossa TE-keskuksen työvoimatoimisto määräsi karenssia työttömälle, joka lähti palkatta jakamaan ruokaa leipäjonon asiakkaille. Edelleen on silti muutamia sudenkuoppia, joihin voi törmätä. Miten varmistutaan esimerkiksi siitä, ettei vapaaehtoistyötä tulkita palkkatyön korvikkeeksi?

Vapaaehtoisten hoteisiin ei tietenkään kaikkea vanhustenhoitoa voi jättää. Omaishoitajien vapaapäivien järjestämiseen on oltava riittävästi turvallisia hoitopaikkoja eikä talkootyötä saa laittaa verolle. Palvelukotipaikkoja on oltava riittävästi ja niiden pitää olla kohtuuhintaisia.

Vaikka talous on ykkösteema näissä eduskuntavaaleissa, arjen turvallisuus syntyy kuitenkin jokapäiväisistä asioista.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn