Kirjoitus on julkaistu alun perin Länsiväylä-lehdessä 13.6.2018.
Koulujen kesälomien alkaessa uutisoitiin, kuinka ”armovitosia” jaetaan kouluissa yhä enemmän eikä lapsia enää jätetä luokalle. Armovitoset ja koulua käymättömyys ovat nopeasti yleistyviä ongelmia erityisesti yläkouluissa, eikä lainsäädäntökään ole ehtinyt reagoida ongelmaan kunnolla.
Lukuvuonna 2016-2017 ilman peruskoulun päättötodistusta eronneita koulupudokkaita oli jo 314, kun 2000-luvun alkupuolella määrät vaihtelivat 200:n molemmin puolin. Koulupudokkaiden määrä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä etenkin yläkouluissa on yhä enemmän oppilaita, joita ei juuri koulussa näy. Keskeytynyt koulutie on aina inhimillinen tragedia, jolla on myös yhteiskunnallisesti surullisia ulottuvuuksia. Jokaisen poissaolijan kohdalla on kyettävä selvittämään, mistä poissaolo pohjimmiltaan johtuu ja miten kierre saadaan katkaistua.
Uudistusta kaipaa myös oppilashuoltolaki, joka koetaan monilta osin byrokraattiseksi. Ongelmat hukkuvat hallintoon, kun tietoa ongelmista ei saada ajoissa ja koulujen keinot puuttua ongelmiin lasten elämässä ovat hyvin vähäiset. Erityistä huolta kannamme niistä oppilaista, joiden vanhemmat eivät lähetä heitä kouluun. Näissä tapauksissa oppivelvollisuuden täyttymisestä täytyy pitää huolta.
Olennaista on myös satsata lapsen koulutaipaleen alkuun. Ongelmien kärjistymistä voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi lisäämällä koulupsykologeja nuorten saataville.
Riittävä määrä erityisopettajia takaa, että lasten yksilölliset tarpeet tulevat huomioiduiksi. Yksi konkreettinen toimenpide voisi olla se, että helpotettaisiin opettajien mahdollisuutta kouluttautua erityisopettajaksi.
Ensisijainen vastuu lasten kasvattamisesta kuuluu aina vanhemmille, mutta yhteiskunnalla on oltava riittävät keinot ongelmiin puuttumiseksi silloin, kun lapsen etu sitä vaatii. Yhteinen velvollisuutemme on turvata se, ettei yhdenkään lapsen koulutie keskeydy.
Pia Kauma
KTM, kansanedustaja (kok)
Raija Vahasalo
Rehtori, kansanedustaja (kok)