Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) kritisoi Twitterissä pääministeri Sanna Marinin (sd.) toimintaa Nato-jäsenyysprosessin käynnistymisessä.
Kauma viittaa Ylen artikkeliin tammikuulta 2022, jossa Marin toteaa, että Suomi tulee ”hyvin epätodennäköisesti” hakemaan Nato-jäsenyyttä tämän hallituskauden aikana. Kauman mukaan Marin siirtyi jäsenyyden kannattajaksi vasta silloin, kun julkinen mielipide muuttui myönteiseksi Natolle.
– Jos teistä, Sanna Marin, olisi kiinni, niin Suomi ei olisi vieläkään hakemassa Nato-jäsenyyttä. ”Ei minun vahtivuorollani”, sanoitte. Mutta kansa halusi toisin. Tämä kuvastaa toimintaanne: uskallatte päättää asioista, vasta kun Suomen kansa sanoo niin, Kauma kirjoittaa Twitterissä.
Kauman mukaan Marinin toiminta ei edusta edestä johtamista. Hänen mukaansa Marin halusi varmistaa ensin päätöksen suosion, ja kertoi vasta sitten oman kantansa.
– Marin halusi varmistua siitä, että asialla on riittävän vahva kansan tuki, ja tuli vasta sitten ulos omalla mielipiteellään. Se ei ole vahvaa edestä johtamista, vaan heikkoa ja reaktiivista johtamista, jossa varmistellaan ensin oma selkänoja ja suosio, Kauma kirjoittaa.
Suomi päätti hakea Nato-jäsenyyttä toukokuussa 2022. Marin totesi silloin Nato-jäsenyyden vahvistavan niin Pohjois-Eurooppaa kuin Euroopan Unioniakin.
Jos teistä @MarinSanna olisi kiinni, niin Suomi ei olisi vieläkään hakemassa #nato jäsenyyttä. "Ei minun vahtivuorollani", sanoitte. Mutta kansa halusi toisin. Tämä kuvastaa toimintaanne: uskallatte päättää asioista, vasta kun Suomen kansa sanoo niin!https://t.co/6zxI4xcjyt
— Pia Kauma (@PiaKauma) February 19, 2023