LÄNSIVÄYLÄ AREENA 15.9.2016
Lehtien kuolinilmoituksista näkyy, että ikääntynyt puoliso menehtyy usein 1-2 vuoden sisällä leskeksi jäätyään. Kohtalot ovat monenlaisia, mutta yksi syy on se, että leskeksi jäänyt on saattanut jättää oman terveytensä hoitamatta jo puolisoa hoitaessaan. Yksin jääminen lisää riskiä laiminlyödä huolenpitoa entisestään. Uhkana on masentuneisuuden ja huononevan terveyden paheneva kierre.
Vaikka valtaosa espoolaisistakin ikäihmisistä haluaa asua kotona elämänsä loppuun, ja päättäjänä haluan kunnioittaa tätä toivetta, on siinä myös riskinsä. Kotihoidossa on koko Suomen tasolla ongelmana huonosta johtamisesta, hoitajien kuormittumisesta sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat sairauspoissaolot. Hoitajat vaihtuvat eikä pysyviä hoitosuhteita pääse syntymään. Espoossa tämä on aivan erityisen suuri haaste.
Omasta lähipiiristänikin olen nähnyt, että paras tilanne olisi, jos samat, tutut ihmiset kävisivät säännöllisesti ikääntyneen kotona. Laboratorionäytteiden ja ruokapalvelun lisäksi tulisi pitää yllä myös henkistä vireystasoa. Omaisten ohella tervetulleita olisivat vapaaehtoiset, jotka voisivat vaikka käydä lukemassa päivän lehden tai keskustelemassa arkisista asioista. Työttömyyskortistossa tai vailla opiskelupaikkaa oleva it-nörtti, usein nuori mies, taas voisi auttaa tietokoneongelmien kanssa. Muitakin on.
Vaikka teknologia ja etävideopalvelut on tuotu arkea helpottamaan, ihmisen läsnäoloa televisioruutu ei voi eikä saa koskaan korvata. Kunnallispoliitikkojen budjettineuvotteluissa keskustellaan tänäkin syksynä, kuinka paljon lisää rahaa tarvittaisiin vanhusten parempaan hoitoon. Rahanpuute ei kuitenkaan ole suurin ongelma vaan se, miten rahat käytetään ja mitä niillä saadaan aikaan.
Jos laki tai kaavoihin kangistuminen estää järjevän ja ihmisläheisen toiminnan, se on muutettava. Paljon hyvää on jo tehty, mutta kotihoidon ihmisläheisyydessä olemme ikävä kyllä vielä vasta lapsenkengissä.
Pia Kauma
Valtuustoryhmän pj. (kok.)
Kaupunginhallituksen jäsen
Espoo