Jonoista hoitoon ja ikäihmisille seniorineuvolat

Korulauseiden sijaan tarvitsemme nyt tekoja. Hoitajapulaan tarvitaan lääkkeeksi koulutuksen aloituspaikkoja, työntekijöitä ulkomailta sekä parempaa johtamista ja työehtoja, jotta hoiva- ja hoitotehtävissä jo tällä hetkellä olevat pysyvät alalla.

Terveydenhuollon koko tarjontaa on hyödynnettävä paremmin

Kun lääkäriaikoja ei ole, on apu saatava hyödyntämällä palveluseteleitä, joilla pääsee kohtuuhinnalla yksityiselle sekä suurempia Kela-korvauksia. Paljon palveluita käyttäville tarvitaan tuttu omalääkäri ja kotona asuville ikäihmisille omahoitaja.

Seniorineuvoloita vanhuuseläkkeille jääville 

Moni yllättyy eläkkeelle jäätyään epämieluisasti siitä, miten vaikeaa lääkärille ja hoitoon on päästä. Huomataan, että kukaan ei ole enää kiinnostunut eläkkeellejäävän terveydentilasta samaan tapaan kuin työelämässä ollessa.

Raahen esimerkin mukaisesti tarvitsemmekin nyt seniorineuvoloita vanhuuseläkkeelle jääville noin 65-68 -vuotiaille. Raahessa 90 prosenttia kutsutuista on tullut perusteelliseen terveystarkastukseen ja  siellä eläkeläisille on tehty hyvinvointisuunnitelma, jota seurataan. Terveystarkastuksissa on löydetty sydänsairauksia, diabetesta ja muistisairauksia ennen kuin ne ovat aiheuttaneet oireita. Tällaiset tarkastukset tarvitsemme laajemmin käyttöön muuallakin. Olen tehnyt asiasta sekä lakialoitteen että kirjallisen kysymyksen eduskunnassa että valtuustoaloitteen Länsi-Uudenmaan aluevaltuustossa.

Aloitteestani haimme myös EU-rahaa seniorineuvoloiden pilotointiin läntisellä Uudellamaalla. Päätös tulee syksyllä 2023.

Omaishoitajista on huolehdittava paremmin

Myös omaishoitajista on pidettävä huolta. He ovat usein hiljaisia puurtajia, jotka eivät tee numeroa itsestään. Myös he tarvitsevat vapaita ja riittävän taloudellisen tuen. Tällä hetkellä asiassa on merkittäviä puutteita. Harkinnan arvoinen asia on myös se, että omaishoidontuki olisi kokonaan veroton samaan tapaan kuin lapsilisät. Tuet ovat niin pienet verrattuna siihen, mitä hoito maksaisi yhteiskunnalle esimerkiksi ympärivuorokautisessa hoivakodissa.

Hyvinvointivaltiossa on saatava hoitoa silloin, kun sitä tarvitsee

On aivan selvää, että Suomen kaltaisessa maassa jokaisella on oikeus hyvään hoitoon, kun sitä tarvitaan. Inhimillisyys ja hyvä laatu ovat palveluiden ohjenuora.

Hyvä elämä merkitsee jokaiselle hiukan eri asiaa, mutta turvallisuuden ja riittävän toimeentulon lisäksi siihen kuuluu mahdollisuus toteuttaa itseään ja unelmiaan monipuolisesti.

Elämän ei pitäisi olla kenellekään pelkkää puurtamista. Aikaa pitää olla myös palautumiseen, lepoon ja ihmissuhteisiin. Puhdas luonto, liikunta ja kulttuurin koko kirjo luovat hyvinvointia. Kestävän kehityksen periaatteisiin kuuluu sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus taloudellisen ja ekologisen rinnalle.

 

 

Pia sosiaalisessa mediassa

Twitter

Huippujännittävät vaalit Ruotsissa. Mielenkiintoista on ollut Ruotsin demareiden kannatuksen hupeneminen, mitä lähemmäksi vaaleja on tultu. Viime talvesta jopa 4 %-yksikköä. Tämä on mahdollista myös Suomessa, kun ensi kevään eduskuntavaaleja kohti mennään.

Täysin oikea oli päätös Suomelta liittyä samaan Ranskan ydinpelotteeseen kuin Ruotsi, Norja ja Tanska. Suomen kannattaa olla mukana kaikissa aloitteissa, joissa muut Pohjoismaat ja lähimmät kumppanimme ovat. Aktiivinen puolustuspolitiikka on Suomen turva.

Helmikuussa 2024 olin samassa junassa Ukrainassa kuin ne Euroopan korkean tason poliitikot, joihin kohdistui viikonloppuna droonihyökkäys lähellä Puolan rajaa. Meidät evakuoitiin erääseen kellariin. Noin tunnin jälkeen saimme jatkaa matkaa. Venäjällä tiedetään, keitä junassa oli

4

Perustuslain tehtävä on suojata kansalaisia vallanpitäjien mielivaltaa vastaan. Sen tehtävä EI ole estää muutoksia sosiaaliturvaan, jos valtion rahat uhkaavat lippua. Tai estää rajan laittamista kiinni, jos massiivista maahantulijajoukkoa käytetään sodankäynnin tarkoituksessa.

Load More

Facebook

7 days ago

Pia Kauma
On erittäin huolestuttavaa, että koululaistemme Pisa-tulokset ovat huonontuneet entisestään. Yksi syy taustalla on somen koukuttavien sisältöjen vaikutus nuorten keskittymiskykyyn. Mutta kyllä virheitäkin on tehty. Yksi keskenen syy on inkluusio ja se, että viime vuosina oppilaita ei ole enää jaettu tasoryhmiin ja erityisluokkiin samassa määrin kuin ennen. Tasa-arvosta on tullut tasapäistämistä. Ja etenkin pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajilla ei aina suomen kielen taito riitä matematiikan ja muiden aineiden oppimiseen. Tarvitaan merkittäviä uudistuksia peruskoulussa. Ja ne on jo aloitettu.1️⃣ Osaamistakuu kouluihin, voimaan 20272️⃣ Kännykkäkielto kouluihin3️⃣ Oppituntien lisääminen perustaitoihin, kuten äidinkieleenTämä ei tietenkään vielä riitä. Työtä on jatkettava. ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pia Kauma
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta tapasi tasavallan presidentti Alexander Stubbin. Olimme tällä kertaa Mäntyniemessä, jossa tilat ja seinillä oleva taide oli uusittu. Keskusteluissa oli ajankohtainen turvallisuuspoliittinen tilanne ja lähestyvä YK-viikko. ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pia Kauma
Kenenkään olemassa olon oikeutus ei ole loputon suorittaminen. PodKauman kolmas jakso on kuunneltavissa Youtubessa ja Spotifyssa!Aiheena uupuminen ja riittämättömyyden tunne työelämässä. ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pia Kauma
Pohdintaa puhumisen tärkeydestä PodKaumassa psykoterapeutti Pekka Riihimäen kanssa. Koko jakso on kuunneltavissa Youtubessa ja Spotifyssa! ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Pia Kauma
View on Facebook