Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma hämmästelee ex-ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd.) poliittiseen johtoon kohdistamia syytöksiä Suomi first -asenteesta.
– Tuomiojalle tiedoksi, että Suomen päättäjillä kuuluu ollakin ”Suomi first” -asenne eli päätökset tehdään aina suomalaisten turvallisuus ensisijaisena tavoitteena, vastaa Kauma Tuomiojalle viestipalvelu X:ssä.
– Monenkeskistä ja sääntöpohjaista yhteistyötä on puolustettava myös ja nimenomaan silloin, kun myös oman maamme poliittinen johto on lipsumassa kansainvälisistä sopimuksista irrottautuvalle nationalistiselle Suomi first linjoille, kuten maahanmuuttoon ja pakolaisiin vihamielisesti suhtautuvat persut tahtovat tai kun ilmaisemme valmiutemme irrottautua yhdestä menestyksellisimmästä aseriisuntasopimuksesta eli Ottawan jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta, Tuomioja katsoi puheessaan, jonka hän on julkaissut kokonaisuudessaan myös Facebook-sivuillaan.
Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.