ASP-lainojen enimmäismääriä pitää korottaa

Omistusasunto on edelleen suomalaisnuorten unelma. Danske Bankin kesällä julkaiseman tutkimuksen mukaan 40 prosenttia 18-35 -vuotiaista vastaajista harkitsee omistusasunnon hankkimista. Ja niistäkin, jotka eivät tällä hetkellä sitä harkitse, 82 prosenttia haluaisi joskus omistaa asunnon.

Ensiasunnon ostamista varten luotiin jo 1980-luvun alussa asuntosäästöpalkkiotili eli ASP. Kun tilille on säästetty vähintään 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta, pankki voi myöntää ASP-lainan. Asuntosäästäjä saa talletuksilleen korkohyötyjä, valtion korkotuetun lainan sekä tarvittaessa valtiontakauksen.

ASP-lainaa saa tällä hetkellä Helsingissä 180 000 euroa, pääkaupunkiseudulla 145 000 euroa ja muualla Suomessa 115 000 euroa. Ongelma on kuitenkin se, että näillä lainamäärillä ei enää saa asuntoa. Tilastokeskuksen mukaan yksiöstä joutuu maksamaan Helsingissä jo keskimäärin 207 500 euroa ja kaksiosta yli 246 000 euroa. Espoo, Vantaa ja Kauniainen eivät nekään jää kauaksi tästä hintatasosta. Kasvukeskuksissa, kuten Turussa ja Tampereella, kehitys on samansuuntainen.

Jos mieluinen asunto löytyy ja enimmäisrajat tulevat vastaan, ASP-lainanottaja ratkaisee ongelman siten, että hän ottaa loppusummalle lisälainaa tai tavallista asuntolainaa, jos saa. Mutta niissä vaaditaan usein lisävakuuksia eivätkä ehdot ole yhtä hyvät.

ASP-lainojen enimmäismääriä korotettiin viimeksi vuonna 2014, joten nyt olisi jo aika tarkistaa niitä ylöspäin. Helsingissä enimmäismäärä voisi hyvin olla jo 240 000 euroa ja muualla pääkaupunkiseudulla 200 000 euroa. Enimmäismäärien tasoa tulisi tarkastella määräajoin, esimerkiksi kahden vuoden välein.

ASP-lainojen maksimimäärien korotuksetkaan eivät kuitenkaan ratkaise ongelmia, jos hallituksen asiantuntijaryhmän kaavailemat heikennykset lainanottajien tilanteeseen toteutuvat sellaisinaan. Valtiovarainministeriön vuonna 2018 asettama työryhmä nimittäin ehdotti jo vuosi sitten, että vastedes lainamäärä voisi olla enintään 4,5 kertaa kotitalouden vuosittaisten bruttotulojen verran, kun kotitalous hakee uutta luottoa. Esimerkiksi 40 000 euron bruttotuloilla lainaa saisi olla siis 180 000 euroa. Tätä esitystä ei kuitenkaan onneksi ole vielä tullut eduskunnalle, ja toivon, että ei tulekaan. Rajat ovat liian tiukat.

Ensiasunnon ostajien ikä on koko ajan noussut. Samaan aikaan yhä useampi yksiö tai kaksio päätyy asuntosijoittajille. Tilannetta ei pidä entisestään vääristää liian tiukalla lainasääntelyllä. Aivan ensimmäiseksi pitää nostaa ASP-lainojen enimmäismäärät todellisuutta vastaavalle tasolle.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn