Itämeren rehevöityminen nostettava keskusteluun EU-puheenjohtajuus-kaudella

Suomi aloitti heinäkuun alussa Euroopan unionin puheenjohtajamaana. Seuraavan puolen vuoden aikana meillä on mahdollisuus tuoda esiin juuri Suomelle tärkeitä asioita, joita haluamme viedä EU-tasolla eteenpäin.

Yksi teemoista on pohjoiseurooppalaisia laajemminkin koskettava Itämeren ja Suomenlahden tilanne. Itämerellä huolenaiheita on monia alkaen lisääntyneen meriliikenteen öljyvahinkoriskeistä alueen luontoarvoihin ja rehevöitymiseen.

Erityisesti maataloudesta aiheutuva rehevöityminen on Itämeren suurimpia ongelmia, ja myös Euroopan komissio on jo huomauttanut Suomea maatalouden fosforikuormituksista. Yhtenä vaihtoehtona maatalouden ravinnepäästöjen vähentämiseksi on esitetty peltojen kipsitystä ja kalkitusta.

Viime eduskuntakaudella hallitus käynnistikin hankkeen, jossa Saaristomeren valuma-alueelle levitetään kipsiä. Samalla Itämeren alueen ravinnekuormitusta lisäävät päästömäärät jakautuvat eri tavoin eri maiden välillä. Suuria kuormittajia ovat erityisesti Venäjä ja Puola, jotka likaavat myös Suomen ja Ruotsin vesialueita.

Näin kesäaikaan Itämeren ja Suomenlahden tilanne koskettaa myös meitä espoolaisia tavallista enemmän.

Itse olen mökkeillyt Suomenlahden rannoilla Inkoon saaristossa viimeiset 15 vuotta, ja huomannut jo tässä lyhyessä ajassa merkittävän huonontumisen meriveden laadussa. Leväkasvustot rantautuvat uima- ja kalastuspaikoille joka vuosi yhä aiemmin kesäkauden alkaessa. Myrkylliset sinilevälautat ovat rehevöitymisestä vain yksi esimerkki.

Suomessa maatalouden ravinnekuormituksen hallinta kuuluu osittain ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön toimialaan.

Tuoreessa pääministeri Rinteen hallitusohjelmassa on haluttu ”varmistaa riittävät resurssit Itämeri-strategian päivittämiseksi Suomen EU-puheenjohtajakaudella ja Itämeren suojelusuunnitelman päivittämiseksi Suomen HELCOM-puheenjohtajuuden aikana”.

Kun meiltä suomalaisilta on löytynyt jämäkkyyttä muun muassa talouskurin vaatimisesta kaikilta euromailta, miksemme me osoittaisi samanlaista jämäkkyyttä myös rahalla mittaamattomissa luontoarvoissa?

Tehtaat ja tuotantolaitokset tulevat ja menevät, luonto säilyy myös tuleville sukupolville.

Pia Kauma kansanedustaja (kok.) kaupunginvaltuutettu Espoo

Länsiväylä: 7.8.2019

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn