PS-ministeri, ex-kokoomuslainen Wille Rydman hahmottelee ensi kaudelle PS-johtoista hallitusta, jonka kokoomuksen Pia Kauma ampuu alas.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma ampuu alas sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) hahmotelman ensi kauden hallitusmahdollisuuksista.
Aiemmin kokoomuksesta perussuomalaisiin loikannut Rydman visioi Ylen gallupin innoittamana, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen voisi olla mahdollista rakentaa perussuomalaisten johdolla keskustaoikeistolainen hallitus, vaikka kirkkaasti gallupeja johtava SDP olisikin suurin puolue.
Logiikka menee niin, että jos perussuomalaiset nousee kannatuksessa kokoomuksen ohi, samalla nousee kokoomuksen kynnys lähteä mukaan SDP:n Antti Lindtmanin johtamaan hallitukseen eli Rydmanin sanoin ”rahanjakohallitukseen”. Jos Lindtman ei saisi hallitusta kasaan, vuoro siirtyisi eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle.
”Tällöin tulisi mahdolliseksi rakentaa perussuomalaisten johdolla eduskunnan enemmistöön nojautuva keskustaoikeistolainen hallitus, vaikka SDP olisikin suurin puolue. Jos siis ei halua Lindtmanin hallitusta, se onnistuu varmimmin äänestämällä perussuomalaisia”, Rydman kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
”Väitän, että ensi eduskuntavaaleissa todellinen kamppailu Suomen suunnasta käydään sosialidemokraattien Lindtmanin ja perussuomalaisten Purran välillä. Kaikki muut puolueet ovat valmiita menemään mukaan Lindtmanin vasemmistohallitukseen, perussuomalaiset ei sinne edes kelpaa. Jos siis ei halua maalle uutta vasemmistohallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia”, Rydman sanoi kolmisen viikkoa sitten.
Rydman huomauttaa, että perussuomalaisten kannatus on runsaassa vuodessa noussut lähes viisi prosenttiyksikköä.
”Suomessa onkin nyt kahdenlaisia puolueita: niitä, jotka ovat riittävän vasemmistolaisia ollakseen tervetulleita mukaan Lindtmanin sosialistihallitukseen, ja sitten on perussuomalaiset. Ensi keväänä valitaan näiden kahden vaihtoehdon välillä.”
Perussuomalaiset on vahvistunut 1,1 prosenttiyksikköä Ylen tuoreessa puoluekannatusmittauksessa 15,6 prosenttiin, kun kokoomuksen kannatus on sulanut 0,4 prosenttiyksikköä 17 prosenttiin. Kärjessä oleva SDP kerää 23,8 prosentin kannatuksen.
Viime eduskuntavaalien aikaisista kannatuslukemista roimasti pudonnut perussuomalaiset mittautti Ylen mittauksessa 10,8 prosentin kannatuksen kesäkuussa 2025, jonka jälkeen suunta on ollut enimmäkseen ylöspäin.
”Tämä on hyvä ajatus. Ei se ole sanottu että Lindmanista tulee pääministeri, vaikka vaalit voittaisikin. Demareilta tarvitaan isoa linjanmuutosta ja nöyrtymistä”, komppaa X:ssä perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.
Kokoomuksesta tulee kuitenkin Rydmanin esiin nostamalle skenaariolle kylmää vettä.
”Tämä ehdotus on muuten hyvä, mutta hän unohtaa, että yksikään puolue ei ehkä halua lähteä persujen johtamaan hallitukseen. Isoista puolueista vain kokoomus on ilmaissut voivansa olla samassa hallituksessa, mutta tuskin niin, että PS olisi sitä johtamassa”, Kauma kuittaa X:ssä.