Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) sanoo olevansa Kelan pääjohtajan Lasse Lehtosen kanssa samaa mieltä siitä, että ensimmäisestä lapsesta lapsilisää tulisi saada enemmän.
Tällä hetkellä lapsilisä on pienin ensimmäisestä lapsesta. Lehtonen ehdotti Ylellä, että ensimmäisestä lapsesta lisää saisi eniten.
– Ensimmäisestä lapsesta lapsilisää tulisi saada enemmän ja lapsikohtaisen lapsilisän ei pitäisi kasvaa lapsiluvun mukaan. Sen sijaan teinien lapsilisän pitäisi olla suurempi kuin pikkulapsen, kun menotkin suuremmat, Laiho katsoo.
Lehtonen väläytti myös lapsilisän sitomista vanhempien ikään, niin että lapsilisä olisi sitä suurempi, mitä nuorempana esikoisensa hankkii. Sosiaali- ja terveysministeriö on aiemmin pohtinut, voisiko keinolla vauhdittaa syntyvyyttä.
Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) kertoo kannattavansa sen selvittämistä, mikä vaikutus olisi perheen perustamiseen, jos lapsilisä ensimmäisestä lapsesta olisikin selvästi suurempi kuin myöhemmistä sisaruksista.
– Selvittäisin myös verohelpotusta esimerkiksi lapsivähennyksen muodossa, kuten joskus aiemmin oli.
– Ikäluokat pienenevät ja väestö vanhenee, joten kannustimia perheen perustamista pohtiville on syytä selvittää. Monille juuri taloudellinen epävarmuus on lapsen hankkimista estävä asia. Kertaluonteista vauvarahaa en pidä järkevänä. Tarvitaan pidempiaikaista apua perheen talouteen, Kauma jatkaa.
Kolmas vaihtoehto voisi Kauman mukaan olla perheverotuksen mahdollistaminen esimerkiksi siinä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä.
– Nyt kun isätkin pitävät perhevapaita ja osallistuvat aiempia ikäluokkia enemmän lastensa elämään, tätäkin vaihtoehtoa voisi pohtia uudelta pohjalta.
Perheverotuksessa verotus perustuu kaikkien perheenjäsenten tuloihin eikä pelkästään yksittäisen henkilön ansiotuloihin. Tämä antaisi verotuksellista etua esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen vanhempi on töissä ja toinen hoitamassa kotona lapsia.
Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.