Kansanedustaja Pia Kauman (kok.) mukaan Suomi voisi harkita vankilapaikkojen vuokraamisesta muista maista Ruotsin ja Tanskan tavoin.
Ruotsi on vuokrannut vankilapaikkoja Virosta.
– Väkivaltarikoksia tehneiden rikollisten tuomiot on pakko saada nopeammin täytäntöön, Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Päivityksensä ohessa Kauma jakaa oikeusministeri Leena Meren (ps.) haastattelun Helsingin Sanomissa. Haastattelussa Meri sanoo, että vangitsemista on helpotettava, jos taustalla on törkeä väkivaltarikos. Tällä hetkellä rikoksesta epäilty saattaa päästä vapaalle odottamaan tuomiota.
– Jatkuvasti tulee mieleen, että rikollisten oikeudet ovat Suomessa vahvemmat kuin uhrin oikeudet. Rangaistusten keskeinen funktio on ihmisten suojeleminen uusilta rikoksilta, Kauma kirjoittaa.
Kansanedustajan mukaan tavoite suojella ihmisiä ei toteudu, jos väkivalta- ja seksuaalirikolliset jatkavat tuomion saamisen jälkeen vapaana.
– Se että vankilat ovat liian täynnä ei saa olla syynä, että rikoksista annetut seuraamukset eli tuomiot ovat kohtuuttoman alhaiset suhteessa tekoihin. Asiaan on saatava ratkaisu, vaikka sitten vuokraamalla vankilapaikkoja. Ihmisillä on oikeus turvallisuuteen julkisilla paikoilla.
Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.