Seniorineuvolat kokeiluun Länsi-Uudellamaalla

Vanhuuseläkkeelle jäämisen vaiheessa eli 65 ikävuoden jälkeen yhä useammalla meistä on elämää edessään vielä kaksikymmentä tai jopa kolmekymmentä vuotta. Kuinka laadukkaiksi jäljellä olevat vuodet muodostuvat, riippuu pitkälti toimintakyvystä. Työterveyshuollossa asiat ovat hoituneet helposti, mutta uudessa elämänvaiheessa omasta terveydestä ylläpitäminen jää usein oman aktiivisuuden varaan.

Tilanne on nurinkurinen, koska juuri eläköitymisen jälkeen ikääntymiseen liittyvät ja toimintakykyä pikkuhiljaa vaikeuttavat sairaudet alkavat lisääntyä. Tämän takia esimerkiksi Raahessa, Oulussa ja Rovaniemellä on otettu käyttöön seniorineuvolat. Koko ikäluokka eli 65 vuotta täyttäneet on kutsuttu terveystarkastukseen, josta tarvittaessa on ohjattu jatkohoitoon. Näin on pystytty löytämään piilevää diabetesta, sydänsairauksia ja muistisairauksia. Käynniltä on saanut mukaansa raportin, jossa on lueteltu riskitekijät sekä annettu kirjalliset suositukset toimenpiteistä. Kutsutuista yli 80 prosenttia on tullut paikalle. Näin on saavutettu myös ne, jotka muuten eivät hakeutuisi terveystarkastuksiin.

Raahessa yhden käynnin kustannus on ollut noin 200 euroa. Vertailun vuoksi voi todeta, että yhden hoivakotiasukkaan vuosihoito on ollut noin 55 000 euroa, mikä vastaa lähes 300 seniorineuvolatarkastusta. Ajoittamalla käynnit koulujen kesäloma-ajalle on voitu hyödyntää kouluissa työskenteleviä terveydenhoitajia, jolloin uusia vakansseja ei ole tarvittu.

Espoossa on käytössä ollut seniori-info, jossa puhelin- ja sähköpostipalveluilla on tarjottu tietoa terveyden ylläpitämisestä. Tämä ei kuitenkaan korvaa järjestelmällisyyttä, jota lakisääteinen seniorineuvolatoiminta pystyisi tarjoamaan.

Olemme jättäneet eduskunnassa lakialoitteen lakisääteisen seniorineuvolatoiminnan järjestämiseksi koko maassa. Kun sote-palvelut nyt ollaan joka tapauksessa järjestämässä uudella tavalla, esitämme seniorineuvoloiden pilotointia Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella mieluiten jo ensi vuoden aikana.

Pia Kauma (kok.)

Espoo

Veronica Rehn-Kivi (r.)

Kauniainen

Hanna-Leena Mattila (kesk.)

Raahe

Juttu julkaistu alun perin Länsiväylässä

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn