Saksa kaavailee uudistusta, jossa eläkeläinen voisi ansaitta verovapaasti 2000 euroa kuukaudessa. Työikäisen määrän vähentyessä Suomen on otetta tästä mallia, kehottaa kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma.
– Saksassa puuhataan uudistusta, jossa eläkeläinen voisi ansaita verotta työtuloina jopa 2000 €/kk. Suomeenkin pitää saada vastaava muutos. Esim. 10-20 %:n lähdevero, jos tekee töitä, vaikka on jo vanhuuseläkkeellä. Tähän saakka veroedut ovat olleet pieniä, Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
FT:n mukaan 4,8 miljoonaa saksalaista jää eläkkeelle vuoteen 2035 mennessä, vastaten yhdeksää prosenttia maan koko työvoimasta.
Vaikka Merzin kaavailemalle uudistukselle povataan suurta hintalappua, uskoo taloustieteilijä Holger Schmieding hyötyjen jo muutamassa vuodessa ylittävän haitat. Schmiedingin mukaan kyse on paitsi kasvutoimesta, myös eläkeikäisten työpanosta arvostavasta psykologisesta eleestä.
Kauma muistuttaa myös Suomen olevan haastavan demografisen tilanteen edessä.
– Työikäisen väestön määrä vähenee Suomessa merkittävästi, koska lapsia ei enää synny tarpeeksi. Kun tiedämme, että juuri työikäisten työllä maksetaan leijonan osa eläkkeellä olevien eläkkeistä ja iso osa kaikista hyvinvointipalveluista, on vaan pakko lisätä työnteon houkuttimia, kokoomusedustaja kirjoittaa.
– Sen sijaan, että eläkeikää ryhdytään pakolla pidentämään, on ensin kokeiltava kannustavampia toimia. Ja ymmärrettävä se, että ikäsyrjinnästä on päästävä eroon. 55-64 -vuotiaiden työllisyysaste on meillä 6 %-yksikköä alempi kuin Ruotsissa ja 3 %-yksikköä alempi kuin Tanskassa.
Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.