”Pois toimeentulotukiloukusta”

Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi turvaksi. Sen tulisi olla apu, joka auttaa vaikeassa tilanteessa olevia pääsemään takaisin jaloilleen. Todellisuus on toinen.

Perustoimeentulotukea maksettiin 2023 yli 100 000 nuorelle aikuiselle. 18–24-vuotiaiden yliedustus toimeentulotuen saajissa on hälyttävä signaali, sillä osa nuorista uhkaa jäädä pysyvästi työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle.

Nuoren syrjäytyminen ei ole vain yksilökohtainen tragedia, vaan myös yhteiskunnallinen ongelma. Pienenevissä ikäluokissa meillä ei ole varaa menettää ketään.

Työelämään osallistuminen tuo paitsi taloudellista turvaa myös osallisuuden tunnetta ja merkityksellisyyttä. Ilman koulutusta on liki mahdotonta menestyä nykyajan työmarkkinoilla. Ilman riittäviä kykyjä huolehtia itsestään on vaikea pitää kiinni arjen rutiineista, omasta kodista tai laskujen maksamisesta. Nuorten ongelmat eivät ratkea pelkillä tulonsiirroilla.

Hallitus on vahvistanut oppimisen tukea ja peruskoulua yli sadalla miljoonalla eurolla vuodessa, jotta jokainen peruskoulun päättävä osaa lukea, kirjoittaa tai laskea niin hyvin, että sillä pärjää jatko-opinnoissa. Toukokuusta alkaen otetaan käyttöön myös terapiatakuu, jonka myötä lapsi tai nuori saa apua mielenterveysongelmiin aiempaa nopeammin.

Oppivelvollisuuden jälkeistä korkea-astetta hallitus on vahvistanut siten, että yhä useampi saa jatko-opiskelupaikan. Olemme siirtäneet TE-palvelut lähemmäs ihmisiä kuntiin, koska siellä on parhaimmat eväät huolehtia siitä, että kaikilla työikäisillä on opiskelu- tai työpaikka ja että he ovat avun piirissä. Hallitus myös valmistelee yleistukimallia, jonka myötä työn ja työttömyysturvan yhdistäminen on jatkossa aiempaa helpompaa.

Myös toimeentulotuen kokonaisuudistus on alkanut. Tavoitteena on yksinkertaistaa kymmenistä eri tukimuodoista muodostunut tukiviidakko sekä tehdä siitä aktiivisuuteen ja työntekoon kannustavampi. Toimeentulotuen tulee olla selkeämmin viimesijainen tukimuoto.

Suomessa myönnetään muihin Pohjoismaihin verrattuna lähes kaksinkertainen määrä vastikkeetonta toimeentulotukea, joka passivoi ja muodostaa kannustinloukkuja. Jo puolen vuoden työttömyyden jälkeen uuden työpaikan saaminen vaikeutuu, ja vuoden jälkeen kyse on pitkäaikaistyöttömyydestä.

Etenkään elämänsä alkutaipalella olevan nuoren ei saa antaa jäädä tunteeseen, ettei hänellä ole paikkaa yhteiskunnassa. Meidän on nykyistä aiemmin välitettävä hänelle aito huoli ja viesti, että hän on tärkeä ja häntä tarvitaan.

Juttu julkaistu alun perin Lapin Kansassa.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn