Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kertoo tapaamisestaan paavin kanssa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma kertoo löytäneensä oman nimensä paavi Franciscuksen hautajaisiin kutsuttujen henkilöiden listalta.
Katolisen uutistoimiston julkaiseman listan mukaan kyseiset arvohenkilöt olivat ilmoittaneet osallistuvansa paavin hautajaisiin, jotka järjestettiin Vatikaanissa lauantaina. Kauma oli listalla Etyjin yleiskokouksen puheenjohtajana.
– Kai se on uskottava, kun tämä lista löytyy niin monella kielellä. Minun oletettiin olevan eilen yksi paavi Franciscuksen hautajaisissa läsnä olleista henkilöistä, Etyjin yleiskokouksen puheenjohtajana. Onpa harmi, ettei kutsu tullut minulle ajoissa, Kauma kirjoittaa pikaviestipalvelu X:ssä.
Listan mukaan muita kutsuttuja kansainvälisten järjestöjen puheenjohtajia olivat muun muassa EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Euroopan parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsola.
Kauma kertoo IS:lle, että kyseessä on ”erikoinen juttu”, sillä hän sai alkuviikosta tietää olevansa listalla, jolta arvioidaan, keitä paavin hautajaisiin kutsutaan.
– Pyydettiin sitten olemaan yhteydessä loppuviikosta. Etyjin yleiskokouksen toimistosta on oltu yhteydessä Vatikaaniin. Sieltä vielä torstaina sanottiin, että ei voida vahvistaa kutsua, mutta voi tulla vaikka Roomaan siltä varalta, että saadaan nämä asiat järjestettyä.
Kauma kertoo todenneensa, ettei hän lähde Roomaan odottelemaan kutsua hautajaisiin.
– Hienoa, että olen ollut ylipäätään listalla, jolta on harkittu kutsuttavaksi, mutta jotain siinä on sitten tapahtunut. Minulle tietoa ei ole tullut. Itsekin hämmästyin, että internetissä on laajasti saatavilla nimilista, ketkä ovat olleet paikalla, kun en sitten kuitenkaan ollut siellä.
Hän kertoo, että listoista vastaava henkilö on lomalla Yhdysvalloissa, joten asian todellinen laita ei ole vielä selvinnyt.
Kauma kertoo tavanneensa paavi Franciscuksen viime marraskuussa lyhyellä varoitusajalla ennen tämän sairastumista.
– Se oli todella mielenpainuvaa. Varmasti muistan koko ikäni tapaamisen paavin kanssa. Hän oli omistautunut rauhantyöhön ja ihmisyyden asialle. Häntä tuntui suuresti koskettavan ne ihmiset, jotka ovat jollain tavalla joutuneet kärsimään sodasta, haavoittuneet ja menettäneet perheenjäseniä.
Kauman mukaan paavia koskettivat syvästi myös Välimeren yli tulleet siirtolaiset.
– Hän sanoi, että älkää koskaan lopettako vuoropuhelun edistämistä sodan osapuolten kesken. Se on ohjenuora, jota itsekin noudatan.
Kauma kertoo paavin olleen aluksi virallisen oloinen, mutta kun Kauma oli kysynyt, haluaako paavi vaihtaa kielen espanjaksi tulkin sijaan, paavi oli rentoutunut.
– Hän oli hyvin rento ja huumorintajuinen myöskin.
Kauma kertoo paavin sanoneen, että huumorintajua on välttämätöntä pitää yllä selvitäksemme sodassa ja ihmisten arjessa tapahtuvista kauhuista.
Kauman kanssa tapaamisessa oli ollut mukana Etyjin yleiskokouksen pääsihteeri Roberto Montella, joka on aikaisemmalta ammatiltaan jalkapalloilija.
– Paavi oli myöskin innokas jalkapallon seuraaja.
Puhetta jalkapallosta oli riittänyt viitisen minuuttia, ja paavi oli kertonut kannattavansa argentiinalaista San Lorenzo -joukkuetta.
Kauman mukaan paavi oli kertonut arvostavansa erityisesti äitejä, jotka vaikuttavat yhteiskunnallisesti. Ennen Kaumaa paavin luona oli vieraillut von der Leyen, jolla on seitsemän lasta.
– Kerroin, että minulla niitä on neljä, mistä hän vaikutti tyytyväiseltä.