Pia Kauma SDP:n sopeutuslinjasta: Ei riitä mihinkään

Kokoomusedustajan mukaan SDP:lla ei ole hopeanuolta, vaan vain pientä piperrystä.

Kokoomuksen kansanedustajan Pia Kauman mielestä SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ei tarjoa uusia ratkaisuja maan talouden kuntoon laittamiseen. Kauma viittaa Lindtmanin Helsingin Sanomille antamaan haastatteluun.

– Eipä ole Antti Lindtmanilla hopeanuolta maan talouden sopeutukseen. Pikemminkin pientä piperrystä! Esimerkiksi yritystukien karsiminen ei riitä mihinkään. Ja mielistelypuolelta tiedoksenne: pieni- ja keskituloisten verotusta alennetaan jo nyt! Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Lindtman totesi HS:lle, että jos SDP on seuraavassa hallituksessa, se sitoutuu miljardien eurojen sopeutuksiin. Tarkempaa sopeutuslistaa kohteista Lindtman ei kuitenkaan avannut.

Lindtmanin mukaan pieni- ja keskituloisten verotusta pitäisi keventäisi. Kasvutoimissa SDP panostaisi vihreään teollisuuteen, puolustusteollisuuteen sekä teknologiavetoisiin kasvuyrityksiin.

Leikkauksista Lindtman mainitsee yritystuet ja teollisuuden sähköistämistuen.

SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sanoi heinäkuussa Ilta-Sanomille, että puolue olisi valmis perumaan hallituksen päätökset aikuiskoulutustuen ja työttömien suojaosan poistamisesta.

– Työttömyysturvan suojaosasta voi keskustella. Juuri nyt kerätään tietoa suojaosan poiston vaikutuksista. Kun tilastotietoa on riittävästi, voidaan katsoa, onko poisto lisännyt kokopäivätyön määrää vai vain vähentänyt osapäivätyötä ja työttömien osallistumista työelämään, Kauma muistuttaa X:ssä.

Lindtmanin mukaan sopeutuslistan tarkempaan sisältöön SDP palaa syksyllä 2026, kun valtiovarainministeriön tuorein arvio seuraavan vaalikauden sopeutustarpeesta valmistuu.

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen arvioi kesäkuussa, että ensi vaalikaudella tarvitaan jopa 6–10 miljardin euron sopeutukset velkasuhteen kasvun taittamiseksi.

 

 

Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn