Pia Kauma: Olen iloinen, että ASP-lainoja korjataan

Kansanedustaja kehottaa hallitusta luopumaan vaurastumista estävistä toimista.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma on tyytyväinen ympäristöministeriön suunnitelmiin nostaa asuntosäästöpalkkiolainan enimmäismäärää. Ministeriön asetusluonnoksen lausuntokierros päättyi 25. maaliskuuta.

– Olen ilahtunut, että ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) on ollut asiassa aktiivinen. Ihmettelen kuitenkin, miksi enimmäislainamäärän nostamisessa on jääty ikään kuin puolitiehen. Jotta ASP-järjestelmän alkuperäiselle tasolle päästäisiin, tulisi lainan enimmäismäärä Helsingissä olla jo 240 000 euroa, Pia Kauma toteaa tiedotteessa.

Asetusluonnoksessa korkotuetun lainan enimmäismääräksi ehdotetaan Helsingissä 215 000 euroa, muualla pääkaupunkiseudulla 160 000 euroa, Tampereella ja Turussa 140 000 euroon ja muualla Suomessa 120 000 euroa.

– Ympäristöministeriö on päässyt hyvään alkuun ASP-järjestelmän kehittämisessä, mutta kunnianhimon tasoa on varaa nostaa vielä paljon. Enimmäislainamäärä on vain yksi korjaustarpeessa oleva osa, Pia Kauma sanoo.

– Esimerkiksi korkotuen osuutta ja tasoa tulisi tarkistaa. Yleinen korkotaso on ollut jo pitkään poikkeuksellisen matala, mutta korkotukea myönnetään vasta 3,8 prosentin ylittävistä korkomenoista. Korkotuen kannustinvaikutus jää vähäiseksi.

Kauma jätti hallitukselle aiheesta kirjallisen kysymyksen viime joulukuussa. Hän ehdotti lainan suuruuden nostamista 240 000 euroon, enimmäislainamäärien säännöllistä tarkistamista ja muita parannuksia järjestelmään.

– Vastauksen mukaan hallitus ei aio tehdä mitään enimmäislainamäärien säännölliseksi arvioimiseksi. Kun hinnat nousevat, vähenee ASP-järjestelmän hyöty vastaavasti. Jotta säästämisen kannustimet eivät systemaattisesti heikkenisi, tulisi säännölliset tarkistukset tehdä, Kauma sanoo.

Nuorille mahdollisuuksia säästää ja vaurastua
Kauma kehottaa ympäristöministeriötä ottamaan valmistelussa huomioon myös enimmäisvelkasuhde, joka on ollut suunnitteilla valtiovarainministeriössä. Jos lainaa voisi olla 4,5-kertaisesti tuloihin nähden, ei keskituloinen henkilö pystyisi saamaan suurinta korkotuettua lainaa esimerkiksi Helsingissä.

– Tällaisista vaurastumista estävistä muutoksista tulee luopua kokonaan. Eihän järjestelmää voi sellaiseksi rakentaa, että oikealta annetaan ja vasemmalta viedään saman verran, Pia Kauma sanoo.

– Poliittinen yhteisymmärrys nuorten säästämisen ja vaurastumisen mahdollisuuksien laajentamiseksi on vahva. Tutkitusti laskusuhdanteet pienentävät erityisesti nuorten mahdollisuuksia. Miksi siis viivyttelisimme uudistusten edistämisessä, Kauma kysyy.

Juttu julkaistu Verkkouutisissa

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn