Pia

Olen 4. kauden kansanedustaja ja espoolainen kaupunginvaltuutettu. Vuoden 2022 aluevaaleissa tulin valituksi myös Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Kevään 2025 vaaleissa en ole enää ehdolla hyvinvointialueen valtuustoon, lähinnä aikataulurajoitteiden takia.

Oheinen kuva on otettu vuonna 2004. Olin silloin ehdolla Espoon kaupunginvaltuustoon, ja minut valittiinkin. Nyt olen jo 5. kaudella valtuustossa. Tuo pieni vauva sylissä täytti vuoden 2025 keväällä 21 eli sen verran aikaa olen ollut politiikassa mukana. Lapsista kaksi asuu vielä kotona.

Minulla on pitkä ura yritysmaailmassa muun muassa kansainvälisen kaupan johtotehtävissä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri. Eduskuntaan nousin vuoden 2011 vaaleissa Laatukeskus Excellence Finlandin toimitusjohtajan paikalta.

Olen naimisissa ja meillä on neljä 21-31-vuotiasta lasta, joista kaksi asuu vielä kotona.

Vapaa-ajallani hoidan erilaisia luottamustehtäviä, luen kieliä, lenkkeilen, mökkeilen ja olen mukana lasteni harrastuksissa.

CV:ni löydät täältä

Täältä näet eduskunnassa pitämäni puheenvuorot ja tekemäni kirjalliset kysymykset.

Laitathan minulle viestiä, jos on jotain, jota haluaisit minun kansanedustajana tai valtuutettuna vievän eteenpäin tai huomioivan työssäni.

pia.kauma@eduskunta.fi / puh. 050 5746764

FacebookTwitterInstagramLinkedIn

Eduskunta-avustajani on jaakko.linnakangas@eduskunta.fi

Ollaan yhteydessä!

– Pia

Pia sosiaalisessa mediassa

Twitter

Jos perustuslakia tulkitaan hyvin tiukasti eikä mitään muutoksia maahanmuuttajien sosiaaliturvaan voida tehdä, joudutaan tekemään sitten samat sosiaaliturvan heikennykset kaikille. Niin kantasuomalaisille kuin muillekin. Onko se sitten hyvä asia?

Kenenkään ei tarvitse myydä kehoaan saadakseen rahaa. Itse tein nuorena KTM-opiskelijana töitä kirjanpitäjänä, reskontranhoitajana ja laskuttajana eri yrityksissä saadakseni rahaa. Ei tullut mieleenkään mitkään seksipalvelut tai niiden tarjoaminen. Aina on parempia vaihtoehtoja.

Mihin te @hsfi oikein pyritte? Viime viikolla teillä oli juttu kansanedustajasta, joka halusi normalisoida seksin myynnin helppona ja hyvänä tapana saada opiskeluihin rahaa.

Ja nyt haluatte kertoa huumeiden käytön ihanuudesta modernina vanhempien lomanviettotapana. En ymmärrä!

2

Tein kokoomuksen eduskuntaryhmälle kotouttamispoliittisen ohjelman jo 4 v sitten. Siinä oikeus täysiin sosiaalitukiin tulisi maahnmuuttajille vasta pitkäaikaisen oleskelun tai työn perusteella.Heti ei saisi kaikkea, niin kuin ei saa muualla Euroopassakaan.

Load More

Facebook