Kokoomukseen kansanedustaja Pia Kauma on jättänyt 18 muun kansanedustajan allekirjoittaman lakialoitteen ravintolassa anniskeltavan alkoholin arvonlisäveron väliaikaisesta laskemisesta nykyisestä 24 prosentista 14 prosenttiin.
– Ravintolassa tarjottavan alkoholin arvonlisäveron laskemisesta on keskusteltu vuosien ajan. Muutos on tällä hetkellä ajankohtaisempi kuin koskaan, Kauma sanoo.
Hallitus esitti ravintoloille 123 miljoonan euron tukea, koska ravintolat, kahvilat, baarit ja yökerhot suljettiin ajalla 4.4.–31.5. Tukisumma nousi talousvaliokunnan mietinnössä 171 miljoonaan euroon. Ravintola-ala itse oli arvioinut tuen tarpeeksi 350 miljoonaa.
Kauman mukaan näin ollen ravintola-alalle jo suunnatut rahalliset tukitoimet eivät yksinään riitä auttamaan pahasti kriisistä kärsivää ravintola-alaa. Ravintoloille sulkemisesta aiheutuva ahdinko oli tiedossa jo ennen valtiotasolla tehtyä sulkemispäätöstä.
Luonnonvarakeskuksen vuonna 2018 tekemän selvityksen mukaan arvonlisäveron alentaminen laskisi alkoholiannosten hintoja noin kahdeksan prosenttia, jos veronkevennykset siirtyvät suoraan hintoihin.
– Kaikkein tärkeintä tässä tilanteessa on päästä avaamaan ravintolat 1.6. alkaen mahdollisimman turvallisesti ja kannattavasti, mutta voisimme edesauttaa ravintola-alan toipumista tällä kädenojennuksella. Väliaikaisen arvonlisäveroprosentin laskemisen anniskelun osalta on arvioitu lisäävän myös ravintolaruokailun kysyntää, toteaa Kauma.
Anniskelun arvonlisäverotason alentaminen 24 prosentista 14 prosenttiin merkitsisi vuositasolla 127 miljoonan euron kasvua ravintolapalveluiden kysyntään. Kotimaisten tuotteiden ja palveluiden kulutus lisääntyisi yhteensä 172 miljoonaa euroa, ja kerrannaisvaikutuksineen kulutuksen kasvu olisi vielä tätäkin suurempi.
Kauman mukaan aloitteen tarkoitus on ohjata suomalaisten kulutusta ravintoloihin ja lisätä näin ravintolapalveluiden kysyntää.
Verkkouutiset 27.5.2020