Varaudutaan kriiseihin ja varmistetaan turvallisempi arki

Varmistetaan maanpuolustuksen riittävyys. Lisätään omavaraisuutta puhtaasti tuotetussa energiassa, ruoassa ja lääkkeissä.

Pysäytetään väkivaltaiset katujengit, ettemme seuraa Ruotsin tiellä.

Annetaan luvattoman ampuma-aseen kantamisesta julkisella paikalla kovemmat tuomiot. Kovemmilla tuomioilla on ollut katujengien toimintaa hillitsevä vaikutus esimerkiksi Isossa-Britanniassa.

Otetaan käyttöön tehokkaampi lähestymiskiellon noudattamisen valvonta. Tällä hetkellä valvonta ei todellakaan ole riittävällä tasolla. Etävalvonnan parantaminen olisi tähän yksi mahdollinen keino, joka olisi jopa suhteellisen helppo ottaa käyttöön.

Tartutaan koulukiusaamisen eri muotoihin jämäkämmin. Useissa tapauksissahan kyse on jo kouluväkivallasta, ei kiusaamisesta. Ja muistetaan, että aikuiset näyttävät tässä esimerkkiä lapsille.

____________________________________________________________________________________________________________

Turvallisuus tarkoittaa sekä Suomen puolustusta että sitä, mitä tapahtuu maamme rajojen sisäpuolella. Näistä vastaavat eritoten poliisi, pelastusviranomaiset ja puolustusvoimat, joiden toimintakyvystä on huolehdittava. Esimerkiksi poliiseja on Suomessa asukaslukuun suhteutettuna vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Poliisien määrää tulee kasvattaa, mutta samanaikaisesti on annettava poliiseille mahdollisuus keskittyä työssään kaikkein olennaisimpiin asioihin. Huumeiden käyttö on lisääntynyt samoin kuin siihen nivoutuva rikollisuus. Esimerkiksi nuorten keskuudessa mietojen huumeiden käyttö on osittain jo korvannut alkoholin. Ainakin osasta ongelmista vältyttäisiin, jos poliiseilla olisi mahdollisuus tehdä nykyistä enemmän valistustyötä esimerkiksi kouluissa liittyen päihteisiin ja rikosoikeudelliseen vastuuseen.  Huolestuttavaa on myös se, että osa rikoksista jää tutkimatta, koska niiden esitutkintaan ei poliisilla aina jää riittävästi aikaa.

Rikoksia on torjuttava ennakolta, mutta myös rangaistusten on oltava riittäviä

Rikoksista saatavien rangaistusten on vastattava paremmin niin sanottua kansan oikeustajua. Esimerkiksi lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on kovennettava muun muassa siten, ettei lapsen tarvitsisi koskaan todistaa vastustelleensa. Lainsäädäntö on saatettava ajan tasalle myös koskien erittäin vaarallisia rikollisia, joita on maassamme joitakin kymmeniä. Heidän riskinsä uusia rikoksensa on niin suuri, että vangittuna/hoidossa pitäminen mahdollisimman pitkään olisi mahdollistettava. Rikoslain uudistustyössä on arvioitava, miten rikollisuutta voidaan torjua ennakolta, mutta ennen kaikkea on nostettava uhri keskeisempään asemaan. Meidän on pystyttävä tarjoamaan hänelle paras apu ja tuki. Myös hyvin asiansa osaavia rikosuhripäivystäjiä ja kriisityöntekijöitä on oltava riittävästi.

Pia sosiaalisessa mediassa

Twitter

Hyvää tyttöjen päivää!
Burkat tai niqabit eivät kuulu Suomeen. Niin tyttöjen kuin poikienkin on saatava kulkea kasvot paljaana. Suomi on tasa-arvoinen maa, ja niin tulee olla myös jatkossa!

Vaalien lähestyminen saa aikaan outoa käyttäytymistä. Perussuomalaisten on hyvä muistaa, että he pääsevät hallitukseen vain, jos kokoomus heidän kanssaan sinne lähtee. Ja vaalithan ovat vielä käymättä. Todellinen gallup näkyy vasta huhtikuun vaaleissa.

Samaa mieltä Rinteen kanssa. Ylivoimaisesti kamalin somekanava on Threads. Se on vasemmiston leikkikenttä, jossa kommentoijien suurin ilonaihe on, kun he pääsevät syyttämään kokoomusta ja persuja kaikesta pahasta omassa elämässään. Äkkiä sieltä siis pois!

Suomen talouden suurin ongelma on liian suuret julkiset menot. Kun samaan aikaan todellista talouskasvua ei ole ollut, olemme eläneet yli varojemme jo pitkään. Sen takia keskeisin lääke on pienentää menot samalle tasolle kuin Ruotsissa ja Tanskassa eli noin 10 %-yksikköä alemmas.

Load More

Facebook

2 weeks ago

Pia Kauma
Suomen talous pitää laittaa kuntoon leikkaamalla menoista ja houkuttelemalla investointeja. Suomi ei nouse himoverotuksella! ❌Kokoomus julkaisi tänään sopeutusohjelman, johon kuuluu 9 miljardin edestä säästöjä, jotka koostuvat seuraavista kokonaisuuksista:1️⃣ Menojen automaattisen kasvun hillitseminen (1,5 mrd.)2️⃣ Valtionhallinnon tiivistäminen (0,7 mrd.)3️⃣ Sote-menojen kasvun hillitseminen tehostamalla hyvinvointialueiden toimintaa (2,0 mrd.)4️⃣ Velvoittavampi ja paremmin kohdennettu sosiaaliturva (0,5 mrd.)5️⃣ Kestävä ja oikeudenmukainen eläkeuudistus (2,0 mrd.)6️⃣ Yritystukien leikkaaminen (0,6 mrd.)7️⃣ Säästöt toissijaisista menoista (1,7 mrd.)Koko ohjelma löytyy nimellä "Jarrua velalle". Siellä avataan myös yksityiskohtia tarkemmin.Näillä keinoilla saadaan Suomi takaisin oikealle uralle! ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 weeks ago

Pia Kauma
Miten tekoälyä pitäisi säännellä? Mikä on EU:n rooli?Muun muassa näitä aiheita pohdimme yli-insinööri Petteri Järvisen kanssa PodKauman uusimassa jaksossa. Koko jakso on kuunneltavissa YouTubessa ja Spotifyssa! ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 weeks ago

Pia Kauma
Mihin tekoälyä voi ja mihin sitä kannattaa käyttää? Muun muassa tätä aihetta pohdimme yli-insinööri Petteri Järvisen kanssa PodKauman uusimmassa jaksossa.Käy kuuntelemassa koko jakso YouTubesta tai Spotifysta! ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 weeks ago

Pia Kauma
Miten tekoäly on kehittynyt, ja millä askeleilla ollaan päästy nykyhetkeen? Entä miten tekoäly vaikuttaa yhteiskuntaan tulevaisuudessa?PodKauman uusimmassa jaksossa on vieraana yli-insinööri Petteri Järvinen, joka on seurannut aktiivisesti IT-maailman kehitystä jo vuosikymmeniä.Jakson voi kuunnella YouTubessa tai Spotifyssa! ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 weeks ago

Pia Kauma
Hyviä uutisia työmarkkinoista! 💙Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli elokuussa jopa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten!Vastaavasti työttömien määrä laski 5 000 henkilöllä. 💪🏻Työllisyyden kasvu on seurausta talouden kasvusta. OP Pohjolan pääekonomistin mukaan talouskasvu näyttää tulleen pysyäkseen. Tähän olemme koko hallituskauden tähdänneet, ja nyt se tapahtuu!📈 ... See MoreSee Less
View on Facebook