Ukrainan osallistuminen tuleviin neuvotteluihin on välttämätöntä, kommentoi kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien lauantain vastaisena yönä päättynyttä tapaamista. Vaikka kokoomusedustajan odotukset tapaamisen suhteen eivät olleet korkeat, pitää Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajana vuosina 2023-2025 toiminut Kauma neuvotteluja tärkeinä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi lauantaina kannattavansa Ukrainan, Yhdysvaltojen ja Venäjän yhteistä tapaamista.
– Tuntui irvokkaalta nähdä (Vladimir) Putinin astelevan punaisella matolla samaan aikaan, kun Venäjä jatkaa ukrainalaisten tappamista. Tulitaukoa ei saatu, eikä USA ole lisäämässä sanktioita. Ukrainan ottaminen mukaan seuraaviin neuvotteluihin on välttämätöntä, Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Se, mitä seuraavaksi tapahtuu, ratkaisee Kauman mukaan paljon. Ukrainaan saadaan rauha vasta kun ehdot ovat Ukrainalle hyväksyttäviä sekä sellaiset, että Vladimir Putin että Donald Trump säilyttävät kasvonsa ”maailman ja omiensa edessä”, kansanedustaja kirjoittaa.
– Tiedämme, että Putiniin ei tehoa muu kuin voimankäyttö. Etyjin yleiskokouksen emeritus-puheenjohtajana pidän silti tärkeänä, että neuvotteluja käydään. Puhumattomuus ei ole tuonut ratkaisua, vaan satoja tuhansia kuolleita ja haavoittuneita. Kokeillaan siis vaihteeksi puhumista.
Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.