Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) ihmettelee oppositiopuolueiden esittämiä väitteitä siitä, että hyvätuloiset ihmiset eivät osallistuisi hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen.
– Se harmittaa, että jatkuvasti vasemmisto – erityisesti vasemmistoliitto, mutta myös SDP ja vihreät – luo mielikuvaa, etteivät hyvätuloiset maksa veroja, vaikka todellisuudessa nimenomaan keski- ja hyvätuloiset maksavat leijonan osan kaikista hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja tuista, Kauma kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.
Kansanedustaja myös ihmettelee väitteitä, joiden mukaan veronkevennykset kohdistuvat vain miljonääreille. Hänen mukaansa todellisuudessa 1,6 miljardin euron kokonaispotista 1,2 miljardia euroa kohdistuu pieni- ja keskituloisille.
Oppositiopuolueiden esittämistä vaihtoehtobudjeteista ei Kauman mukaan löytynyt todellisia ratkaisuja Suomen talouden ongelmiin.
– Yhteinen nimittäjä vasemmistopuolueiden välillä oli velkaantumisen lisääminen samalla, kun korotettaisiin veroja. Kaikenlaisia veroja.
– Eniten minua harmittaa, että vasemmisto haluaisi korottaa työn ja yrittämisen veroja, ikään kuin työnteko ja yrittäminen olisivat joitain haitakkeita, joita pitää vähentää!
Kauman mukaan oppositiopuolueiden harjoittama politiikka jakaa suomalaisia entistä voimakkaammin kahteen leiriin. Hänen mukaansa se on vaarallinen ilmiö.
– Minusta meidän pitää olla valmiit uudistamaan Suomea niin, että täällä kannattaa meidän kaikkien jatkossakin tehdä työtä ja yrittää. Ei vihaan provosoimalla, vaan sillä, että kannustamme.
Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.