Hurskastelu ei auta

Valtapuolueiden tulisi kansanedustajan mukaan tarkastella toimintaansa kriittisesti myös Suomessa.

Laitaoikeistolainen vapauspuolue FPÖ voitti Itävallan parlamenttivaalit selvällä enemmistöllä. Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) pohtii X-päivityksessään Itävallan vaalitulosta ja tilannetta Euroopassa laajemminkin.

– Myös Itävallassa maahanmuuton vastainen ja Venäjä-mielinen puolue on saanut vaalivoiton. Hurskastelu tai kauhistelu ei nyt auta. On mietittävä, mitä valtapuolueissa on tehty väärin, jos maa toisensa jälkeen kääntyy äärioikeistoon. Mitä on tehtävä toisin? Kauma kirjoittaa.

Varsinkin valtapuolueissa tulisi Kauman mukaan nyt miettiä syvällisesti, mitä pitää tehdä toisin, jotta äänestäjät eivät liikehdi maltillisista puolueista äärioikealle.

– Erityisesti meidän, jotka vaikutamme valtapuolueissa, tulee tarkastella omaa toimintaamme todella kriittisesti. Jos äänestäjät hylkäävät maltilliset puolueet, niin se kertoo ainakin siitä, ettemme ole pystyneet ratkaisemaan keskeisiä ongelmia tai edes puhumaan niistä ääneen, Kauma sanoo.

Juttu julkaistu alun perin Verkkouutisissa.

Jaa tämä artikkeli somessa:
TwitterFacebookLinkedIn