Osaaminen, luovat alat ja tutkimus nousuun

Suomen kaltainen pieni maa pärjää vain osaamisella. Suomalainen peruskoulu on hyvässä maineessa, mutta huolenaiheitakin on. Yhä useammalla peruskoulunsa päättävällä nuorella ovat perustaidot, kuten lukeminen, kirjoittaminen ja matematiikka liian huonolla tolalla. Myös koulupudokkaiden määrä on kasvanut.

Riittävän pienet opetusryhmät sekä tarpeeksi erityisluokkia ja pienryhmiä

Kouluissa tulee tehdä uudistuksia, mutta viime vuosina niitä on ollut liikaakin, eikä muutosten vaikutuksia ole riittävästi arvioitu. Esimerkiksi inkluusio eli erityislasten sijoittaminen tavallisiin luokkiin ei ole ollut onnistunutta. Luokat ovat liian rauhattomia. Myöskään kirjoista luopuminen ja siirtyminen digimateriaaliin ei ole ollut aina täysin toimiva ratkaisu. Lapset ja nuoret kaipaavat selkeyttä ja tukea.

Myös lahjakkaat lapset on huomioitava. Palautetaan siis peruskoulu Suomen lippulaivaksi antamalla kouluille työrauha sekä turvaamalla pitkäaikainen rahoitus ja riittävän pienet opetusryhmät ja erityisluokat.

Ammattikoulutuksessa enemmän lähiopetusta ja vähemmän yleisopetusta

Ammatilliseen koulutukseen on järjestettävä riittävästi opettajia, jotta opetusryhmät eivät olisi liian suuria ja oppilaat liiaksi oman aktiivisuutensa varassa. Varmistetaan ammattioppilaitoksiin tarpeeksi lähiopetusta.Kannattaa myös pohtia, kuinka paljon yleisten aineiden opetusta tarvitaan ammattiin valmistavassa koulutuksessa. Keskittyminen ammattitaidon kasvattamiseen on kaikkein tärkeintä.

Lisää korkeakoulujen aloituspaikkoja ja riittävät pääsykoekiintiöt

Tärkeää on myös pitää huoli siitä, ettei polku korkeakouluihin katkea niillä, jotka eivät vielä motivoituneet opiskelusta lukiovaiheessa tai jostain syystä eivät voineet panostaa siihen. Yliopistoihin pitää päästä edelleen pääsykokeilla ja muita polkuja pitkin. Lisätään korkeakoulujen aloituspaikkoja etenkin Uudellamaalla ja huolehditaan, että myös pääsykoekiintiöt ovat riittävän suuret.

Kulttuuri ei ole luksuspalvelu, vaan peruskivi. Luovia aloja tarvitaan!

Turvataan tieteen ja tutkimuksen ja taiteen sekä esimerkiksi musiikkikasvatuksen määrärahat. Uusia innovaatioita, osaamista ja luovia aloja hyödyntämällä syntyy uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Pia sosiaalisessa mediassa

Twitter

Erittäin valitettavaa, ettei Yhdysvallat kutsu Etyjin vaalitarkkailijoita marraskuun välivaaleihin. Vuodesta 2002 alkaen tarkkailijat ovat olleet siellä 12 kertaa. Itsekin olen ollut siellä 6 kertaa, ja viime presidentinvaaleissa johdin tarkkailumissiota.
https://odihr.osce.org/odihr/667722

Jotkut ovat varmaan saaneet tarpeeksi mielipiteistäni jo livenäkin, mutta nyt minusta löytyy myös poliitikkoavatar. Se on tekoälyn luoma hahmo, jonka kanssa voi keskustella poliittisista kysymyksistä virtuaalisesti.

Perussuomalaisten suuttuminen on turhaa. Joko työn verotuksen korotuksia vastustaa tai niitä ei vastusta. Ei se sen kummempaa ole.

Load More

Facebook

2 days ago

Pia Kauma
Mihin tekoälyä voi ja mihin sitä kannattaa käyttää? Muun muassa tätä aihetta pohdimme yli-insinööri Petteri Järvisen kanssa PodKauman uusimmassa jaksossa.Käy kuuntelemassa koko jakso YouTubesta tai Spotifysta! ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 days ago

Pia Kauma
Miten tekoäly on kehittynyt, ja millä askeleilla ollaan päästy nykyhetkeen? Entä miten tekoäly vaikuttaa yhteiskuntaan tulevaisuudessa?PodKauman uusimmassa jaksossa on vieraana yli-insinööri Petteri Järvinen, joka on seurannut aktiivisesti IT-maailman kehitystä jo vuosikymmeniä.Jakson voi kuunnella YouTubessa tai Spotifyssa! ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 days ago

Pia Kauma
Hyviä uutisia työmarkkinoista! 💙Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli elokuussa jopa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten!Vastaavasti työttömien määrä laski 5 000 henkilöllä. 💪🏻Työllisyyden kasvu on seurausta talouden kasvusta. OP Pohjolan pääekonomistin mukaan talouskasvu näyttää tulleen pysyäkseen. Tähän olemme koko hallituskauden tähdänneet, ja nyt se tapahtuu!📈 ... See MoreSee Less
View on Facebook

4 days ago

Pia Kauma
Mitä tietoja tekoälylle uskaltaa antaa, ja miten sitä voi tarvittaessa huijata?Puhetta tekoälystä yli-insinööri Petteri Järvisen kanssa PodKauman neljännessä jaksossa!Jakso on kuunneltavissa Youtubessa ja Spotifyssa. ... See MoreSee Less
View on Facebook