Postin toimitusjohtajan lähes miljoonan euron vuosiansiot ja työntekijöiden työehtojen heikentäminen ovat aivan oikeutetusti herättäneet närää julkisuudessa.
Miltä itsestäsi tuntuisi, jos saisit ilmoituksen, että palkkaasi tullaan leikkaamaan jatkossa 30 prosenttia, vaikka palkkatasosi olisi jo valmiiksi niin alhainen, että juuri ja juuri tulet sillä toimeen, jos oikein pihisti elät? Arvaan, että ei kivalta. Minä ainakin olisin tosi vihainen.
Postin toimitusjohtajan palkka sen sijaan on vain kasvanut viime vuosina, vaikka tulevaisuutta koskevat ratkaisut ovat edelleen tekemättä ja palvelun laatu ei ole aina läheskään sitä, mitä pitäisi. Postin toiminnasta enää neljä prosenttia on niin sanotun yleispalveluvelvoitteen piirissä ja peräti 96 prosenttia tapahtuu kilpailun alaisilla markkinoilla. Jaettavan postin määrä on puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kilpailutilanne on vaikea, sen ymmärrän, ja valtiokin vaatii osinkoja.
Ihmettelen kuitenkin Postin hallituksen huonoa tilannetajua. Jo ennestään pienituloisten ihmisten palkkojen radikaali leikkaus ilman että johdon palkoille tehdään mitään, osoittaa harvinaisen huonoa tilannetajua. Ylimmän johdon tulee näyttää esimerkkiä eikä istua jossain norsunluutornissa. Hankala markkinatilanne ei ole voinut tulla yllätyksenä yhtiön hallitukselle. Se että toimitusjohtaja omaehtoisesti päätti lopulta luopua kahden kuukauden palkasta tuli liian myöhään eikä lämmitä yhtään työntekijöiden palkkapussissa.
Postin työehtosopimuksilla kikkailu ei ole tietenkään mitenkään poikkeuksellista. Alempiin työehtosopimuksiin on siirrytty muuallakin. Yrityksissä haetaan jatkuvasti tapoja saada tulosta aikaan pienemmillä kustannuksilla, ja henkilöstövaltaisilla aloilla suurin kustannuserä ovat juuri palkat.
Valtionyhtiön ollessa kyseessä on kuitenkin mietittävä myös sitä, millaista esimerkkiä haluamme näyttää muille yrityksille ja millaisia vaikutuksia palkkojen ylisuurilla leikkauksilla on yhteiskuntaan yleensä. Jos palkka on 2200 euroa kuukaudessa ja siitä leikataan 30-50 prosenttia voi jo miettiä, milläs sitten eletään. Ei ole mitään järkeä ajaa jo valmiiksi pienipalkkaiset ihmiset sosiaaliluukulle. Puuttuva rahahan on silloin pakko löytää veronmaksajien rahoista muualta, kuten toimeentulotuesta ja asumistuesta. Asumistukien määrä on kasvanut rajusti viime vuosina. Se ylitti viime vuonna jo kahden miljardin euron rajan. Tuen saajista jo 35 prosentilla oli työtuloja, joten kysymys kuuluu, kuinkahan paljon heissä on niitä, jotka on jo aiemmin siirretty näiden halvempien työehtosopimusten piiriin. Missä vaiheessa voimme sanoa, että asumistuki on jo piilotettua yritystukea?
Nyt on puhuttu Postin palkoista, mutta yhtä lailla voisi puhua vanhusten hoitohenkilökunnan palkoista. Eri paikoissa ihmetellään, miksi hoitajia ei löydy ja vakansseja jää täyttämättä. No aivan varmasti jää, koska niillä palkoilla on hyvin vaikea elää etenkään pääkaupunkiseudulla. Me koulutamme hoiva-alalle kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka jonkin aikaa siellä toimittuaan siirtyvät muihin tehtäviin. Vaikka usein kyse on huonoista työoloista ja johtamisesta, niin kyllä palkka on kuitenkin se, jolla on se isoin merkitys. Sitten ihmetellään, kuka meitä hoitaa, kun nuoret eivät halua tehdä sitä työtä.
Ranskassa keltaliivit nousivat viime vuonna barrikadeille siinä vaiheessa, kun presidentti Macron uhkasi korottaa polttoaineveroa. Monet kokivat, että elämisen kustannukset olivat kasvaneet pikkuhiljaa niin suuriksi, että omilla työtuloillakaan ei enää pystynyt elämään. Polttoaineen hinnankorotus katkaisi kamelin selän. Koettiin, että toiset vain kiristävät vyötä, kun toisille annetaan yli äyräiden.
Minusta meidän pitää olla Suomessakin valppaana sen suhteen, missä määrin kansa on jo lähtenyt jakautumaan kahtia. Mikä katkaisee kamelin selän? Sähkön siirtohinnat, kiinteistöverot ja erilaiset kukkaroa kuormittavat maksuthan nousevat koko ajan.
Osa varmasti on sitä mieltä, että pitäkää te poliitikot näppinne erossa työmarkkinakysymyksistä. Ette ymmärrä mitään yritysmaailman pelisäännöistä ja haette ulostuloillanne vain irtopisteitä! Poliitikkojen tehtävä on kuitenkin aika ajoin toimia herättelijöinä, jos muuten näyttää unohtuvan, mikä ilmiselvästi on oikein tai väärin. Käytännön ratkaisut pitää kuitenkin jättää hallitukselle ja toimivalle johdolle.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään ollut ahkeruuden ja työteliäisyyden arvostamisen perinne. Työtätekevien ihmisten työntäminen sosiaalituen piiriin samaan aikaan kuin itse istuu herkkuja notkuvissa pöydissä on nujertamista, jota minä en hyväksy.
Se, että Postissa työskentelevän 700 pakettilajittelijan siirtoa halvemman työehtosopimuksen otettiin aikalisä, oli nyt varmasti oikea ratkaisu. Todella toivon, että omistajaohjauksessa ja yhtiön johdossa nyt mietitään kokonaisuus uusiksi. Oleellista on löytää vastaus, onko valtion tuottotavoite oikealla tasolla markkinatilanteeseen nähden, mikä on Postin ydintehtävä tänä päivänä ja miten se saadaan toteutumaan nykyisessä kilpailutilanteessa. Kestävä kehitys on Suomen ykkösprioriteetteja meneillään olevassa EU-puheenjohtajuuskaudessa. Kestävyydestä puhuminen on uskottavaa vasta, kun valtio itsekin toimii kestävällä tavalla.