Teimme kansanedustajakollegani Harri Jaskarin kanssa runsas vuosi sitten toimenpidealoitteen pienyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostosta 50 000 euroon. Perustelumme olivat selkeät: yrityksen perustamisen ja kasvattamisen tulee olla mahdollisimman houkuttelevaa etenkin nyt, kun työttömyys kasvaa.
Nykyisin yrittäjä joutuu maksamaan arvonlisäveroa, jos liikevaihtoa kertyy vuodessa yli 8500 euroa. Jos liikevaihto jää 8500 euron ja 22500 euron välille, arvonlisäveroon voi hakea huojennusta. Tämä ei rohkaise yrittäjyyteen, koska liikevaihdon on oltava alle 700 euroa kuukaudessa ja yrittäjätulon jopa huomattavasti pienempi, jotta yrittäjän alv-raja ei täyty. Käytännössä yrittäjä toimittaa joka kuukausi liikevaihtotietonsa sekä alvin alaiset myynnit ja ostot verottajalle, joka määrää siitä verot. Alarajan ylityksen jälkeen yrittäjä voi tehdä huojennuspyyntöjä viranomaisille – ja toivoa hartaasti, että ne menevät läpi.
Pari viikkoa sitten alvin alarajan nostoon tähtääviin toiveisiimme viimein vastattiin. Vai vastattiinko sittenkään? Valtiovarainministeri Rinne nimittäin esitti alvin alarajan nostamista 8500 eurosta 10 000 euroon eli peräti 1500 eurolla. Tätä esitystä voi pitää melkein yrittäjyyden halventamisena. Kun tehdään jotain vähän oikeaan suuntaan, tehdäänkin niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä! Alaraja tuli voimaan vuonna 1993, minkä jälkeen sitä ei ole kertaakaan nostettu. Jo pelkästään inflaatiokehitys kohottaisi sen 12 000 euroon.
Näin matalilla alv-rajoilla Suomi on jäänyt jälkeen muusta Euroopasta. Esimerkiksi Britanniassa alaraja on noin 80 000 ja Italiassa 30 000 euroa. Koska kyseessä on valtiontukisääntelyn piirissä oleva asia, alarajan nosto yli 10 000 euron ja siihen liittyvä huojennus vaativat Euroopan komission poikkeusluvan. Toivon todella, että keskusteluissa komission kanssa osataan pitää Suomen puolia.
Arvonlisäveron alaraja onkin saatava nousemaan ainakin 30 000 euroon vuodessa. Se merkitsisi 2500 euron liikevaihtoa kuukaudessa. Tällä voi jo testata yrittäjyysidean toimivuutta sekä kitkutella eteenpäin – mikäli on äärimmäisen säästäväinen. Huojennusväli voisi silloin siirtyä 30 000 eurosta 90 000 euroon. Tämä mahdollistaisi jo yhden ihmisen palkkaamiseen yritykseen. Yli 90 000 euron liikevaihdolla siirryttäisiin yleiseen arvonlisäverokantaan.
Ja vielä: sen sijaan, että laitetaan yrittäjä verottajan ”alamaisena” anomaan alv-huojennusta, laitetaankin verottaja ”juoksemaan”. Tässä mallissa verottaja maksaisi automaattisesti kerran kalenterivuodessa mahdolliset alv-palautukset takaisin.
Osa yrittäjäkentästä ja yrittäjien edunvalvojista on vastustanut arvonlisäveron alarajan nostamista, koska ne pelkäävät muutoksen vääristävän kilpailua sitä enemmän, mitä enemmän alarajaa nostetaan. He myös pelkäävät sen tulevan valtiontaloudelle kalliiksi. Esimerkiksi Suomen yrittäjät on laskenut, että alvin alarajan nosto 50 000 euroon aiheuttaisi 300 miljoonan euron kulut menetettyinä verotuloina. Tässä laskentakaavassa tosin unohtuvat kaikki dynaamiset vaikutukset siitä, kun entistä useampi yrityksen perustamista harkitseva ja aiemmin turvallisessa työsuhteessa ollut siirtyisikin omiin leipiin. Herää myös kysymys, onko edunvalvontajärjestöjen keskeisin tehtävä suojella jo nyt markkinoilla olevia yrityksiä vai ajatella laajemmin myös aloittavien yritysten näkökulmaa.
Kaikissa yritystoiminnan aktivointiin tähtäävissä veropoliittisissa ehdotuksissa on toki myös haittapuolensa. Alvin alarajan nosto on kuitenkin niistä kiireellisimpiä. Se on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja riittävän suurena.