Lähiviikkoina päätetään, kuinka paljon lisäsäästöjä valtiontaloudessa pitää tehdä vielä vuoteen 2015 mennessä. Arviot ovat liikkuneet 3,5 – 5 miljardin välillä. Jos talousennuste näyttää hyvältä, selviämme vähemmälläkin. Mutta mistä nämä säästöt otetaan?
Julkisuudessa on noussut esiin muutamia yksittäisiä kohteita, joista yksikään ei kata lähimainkaan sitä miljardiluokan tarvetta, joka veronkorotuksilla ja menosäästöillä pitäisi täyttää. Jos jätetään isojen vaikutusten verot, kuten arvonlisäveron korottaminen, tämän keskustelun ulkopuolelle, voisimme nostaa esiin sellaiset esimerkit, jotka tuottaisivat valtion kassaan arviolta 30 – 50 miljoonaa euroa. On puhuttu solidaarisuusverosta ja kotihoidontuen lyhentämisestä. Viimeisimpänä avauksena tuli eilen esitys, jossa miljoonaperintöjen verotusta korotettaisiin.
Suomessa on 52000 yli sata tonnia vuodessa ansaitsevaa palkansaajaa
Otan tässä esille solidaarisuusveron. Sitä on esitetty henkilöille, jotka ansaitsevat yli 100 000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa käytännössä noin 8000 euroa kuukaudessa työtuloina ansaitsevia henkilöitä, joita on esimerkiksi Kauppalehden tilastojen mukaan koko maassa noin 52000. Tällä hetkellä tällaisesta työtulosta jää käteen verojen sekä eläke- ja sosiaalimaksujen jälkeen karkeasti arvioiden 4200 – 4600 euroa, riippuen muun muassa siitä, kuinka paljon esimerkiksi kotitalous- ja muita vähennyksiä pystyy käyttämään. Ovatko nämä niin hyvät tulot, että niiden verotusta pitäisi vielä erikseen kiristää 3 – 5 prosentilla?
Jo nopea gallup lähimpien ystävieni keskuudessa osoittaa, että kaikilla on vähän eri näkemys siitä, miten paljon ylipäänsä pitää tienata, että kyseessä olisivat niin sanotut hyvät tulot. Sitä keskustelua en tässä aloita. Toteanpa nyt kuitenkin, että suomalaisen keskimääräiset ansiotulot kuukaudessa liikkuvat 3000 euron tietämissä.
Mikä on oikeudenmukaista? Korottaa tasaisesti kaikkien palkansaajien ansiotuloverotusta? Vai korottaa vain parhaiten ansaitsevien verotusta? Saksassa on esitetty jopa erillistä veroa yksineläjille, siis niille, joille ei 25 ikävuoteen mennessä ole siunaantunut lapsia. Perustelu on se, että nämä henkilöt eivät omalla ”lapsipanoksellaan” osallistu kestävyysvajeen rahoittamiseen. Siis siihen, että tulevaisuudessa meillä on muun muassa vanhuksia ja muita työelämän ulkopuolella olevia enemmän kuin niitä, jotka ovat työelämässä.
Minun näkökantani on se, että ansiotulojen verotusta ei pitäisi korottaa keneltäkään. Ei varsinkaan aivan pienituloisilta. Mutta ei muiltakaan. Se, että ansaitsee 8000 euroa kuukaudessa, on yleensä pitkän työuran seurausta ja tarkoittaa yleensä työtehtäviä, joiden kanssa kyseinen henkilö on ”naimisissa” 24 tuntia vuorokaudessa. Siis vastuullisia johto- tai asiantuntijatehtäviä, joihin pätevöityminen on merkinnyt pitkiä päiviä työelämässä ja yleensä myös uhrauksia perhe-elämän ja vapaa-ajan suhteen.
Hyvätuloisia ei kannata kadehtia – työtuloilla ei Suomessa rikastu nytkään
Suomalainen työelämä on nykyään kovaa kaikille, sitä en kiellä. Mutta siitä huolimatta suuremmasta vastuusta työpaikalla pitää pystyä myös maksamaan enemmän – ja siitä pitää jäädä myös käteen enemmän. Työtuloilla ei pääse Suomessa rikastumaan nytkään – se on syytä muistaa. Julkisuudessa tähän 100 000 euroa kuussa ansaitsevien keskusteluun on sekoittunut suurten yritysten johtajien palkat, jotka ovat usein 100 000 euroa kuukaudessa, eivätkä 100 000 euroa vuodessa. Kun puhutaan palkkojen ja palkkioiden kohtuullistamisesta ja johtajien ahneudesta, pitäisi kuitenkin nämä kaksi asiaa pitää selvästi erillään.
En katso hyvällä solidaarisuusveroa ja olen sen tuonut selkeästi esiin muun muassa eduskunnassa. Hyväksyn sen vain todella pitkin hampain. Jos siihen jostain syystä kaikesta huolimatta on pakko mennä, jotta kokonaisuus saadaan kasaan, silloinkin on pidettävä huolta siitä, että kyseessä on vain tilapäinen solidaarisuusvero, joka on voimassa maksimissaan 2-3 vuotta. Tämän jälkeen palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Kerran korotetuilla veroilla kun tuppaa olemaan se piirre, että ne jäävät pysyviksi, ellei niistä sovita jo etukäteen.
Kaikissa tuloveroa koskevissa päätöksissä pitää muistaa, että jokainen meistä on mitoittanut oman elämänsä käytettävissä olevien tulojen mukaan. Suomalaisella kotitaloudella on tilastojen mukaan lainaa saman verran kuin ovat sen vuosittaiset bruttotulot. Ja varsinkin pääkaupunkiseudulla jopa enemmän. Jos tuloihin tulee merkittäviä, ennalta-arvaamattomia muutoksia, se merkitsee monelle asuntolainaohjelman ja muiden välttämättömien menojen nopeaa sopeutamista tuloihin – siis luopumista monista asioista. Pelivaraa on yleensä todella vähän.
Oikeudenmukainen yhteiskunta on oikeudenmukainen kaikille kansalaisille
Niiden, jotka kadehtivat hyvätuloisia, on syytä muistaa, että kun puhutaan oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, se tarkoittaa yhteiskuntaa, joka ei ole oikeudenmukainen vain tietylle osalle kansalaisista, vaan kaikille kansalaisille. Olen puhunut ja tehnyt käytännössä työtä sen eteen, että köyhimpien tilannetta Suomessa parannetaan. Mutta samalla on muistettava, että yhteiskuntarauhan, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kannalta myös keskiluokka on pidettävä tyytyväisenä. Siitä on etua myös niille pienempituloisille.