Nuoret ja lapsiperheet rakentavat tulevaisuutemme

Jokaisella sukupolvella on omat haasteensa ja vaikeutensa. Nykyajan nuoret eivät ole kokeneet sotaa, mutta heillä on toisenlaiset paineet menestyä, pärjätä ja löytää oma paikkansa yhteiskunnassa. On todella tärkeää rakentaa yhteisymmärrystä eri-ikäisten ihmisten välille.

Nuoret

Meidän on vastattava nuorten mielenterveysongelmiin puuttumalla juurisyihin ja rakentamalla hyväksymisen ilmapiiriä, mutta myös mahdollistamalla nopeamman pääsyn mielenterveyspalveluihin. Opiskelijoiden on saatava tehdä töitä ilman, että opintotuen menettää liian nopeasti.  Opintotuen tulorajoja on nostettu viime vuosina jonkin verran, pääasiassa juuri meidän kokoomuslaisten vaatimuksesta, Mutta edelleen niitä pitäisi nostaa. Opintotuen tulorajat on nostettava Pohjoismaiselle tasolle.

Nuorten asunnonsaantia on myös helpotettava. Ensiasunnon ostamiseen tarkoitettua Asp-tiliä on edelleen kehitettävä ja pidettävä huoli, että enimmäislainamäärät ovat riittävät.

Lapsiperheet

Tutkimusten mukaan suurin este perheen perustamiselle on se, ettei löydä sopivaa kumppania tai että tulevaisuus tuntuu epävarmalta.

Poliittiset päättäjät voivat helpottaa tilannetta luomalla Suomeen ilmapiiriä, jossa tulevaisuuteen voi luottaa ja jossa nuori perhe voi pärjätä myös taloudellisesti. Työn ja perhe-elämän yhdistämistä pitää edelleen parantaa. Lasten vanhemmille on luotava tasaveroiset mahdollisuudet yhdistää työnteko tai opiskelu vanhempainvapaisiin. Lopullinen valinnanvapaus pitää kuitenkin aina jättää perheille itselleen, kuka perheen lapset hoitaa. Valtion ei pidä puuttua siihen liikaa, mutta se voi luoda mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Etenkin pääkaupunkiseudulla haasteeksi on noussut varhaiskasvatuksen saatavuus ja laatu. Kotihoidontukea ei pidä lakkauttaa. Tämä ei ole kuitenkaan mikään joko-tai -tilanne, vaan samanaikaisesti on myös päiväkotien henkilöstöön satsattava. Korkeakoulutettuja varhaiskasvattajia tarvitaan lisää, mutta myös muuta henkilökuntaa. Liikuntaa, musiikkia, sosiaalisten taitojen hallintaa, luovuutta ja suvaitsevaisuutta.

Lapset tarvitsevat ennen kaikkea turvaa tutuista hoitajista. Kaikkien ei tarvitse olla korkeasti koulutettuja. Pysyvyys ja ennakoitavuus on perheille tärkeää, ettei synny yllättäviä ja epämieluisia tilanteita, jos päiväkodeissa ei olekaan henkilöstöä riittävästi paikalla ja töihin tai tenttiin meno peruuntuu. Henkilöstömitoituksiin on saatava joustavuutta.

Luonto ja ympäristön kestävyys

Kaikessa päätöksenteossa on otettava huomioon se, että päätöksentekomme olisi kestävää myös tulevien sukupolvien kannalta. Siksi fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vauhdittanut vihreää siirtymää samalla kun pyrimme pois erityisesti venäläisestä öljystä. Myös vesistöistä ja rannoista on huolehdittava jatkossa paremmin ja saatava esimerkiksi Suomenlahden ja järvien levätilanne paremmin hallintaan. Maatalouteen on otettava käyttöön keinoja, joilla haitallisten ravinteiden kertymistä vesistöihin voidaan vähentää. Innovaatioihin ja uusiin teknologioihin on satsattava siten, että niistä saadaan Suomelle vientituotteita.

 

Pia sosiaalisessa mediassa

Twitter

Täytän tiistaina 60 vuotta. Länsiväylä teki jutun, jossa peilataan ajatuksiani nyt, ja vuosien takaa. Aloitin Espoon kaupunginvaltuustossa vuonna 2005 ja eduskunnassa 2011.

Vastustan Koskelan ehdotusta, että ay-jäsenmaksun vähennysoikeus palautettaisiin, saati että vähennyksen saisi tehdä tuplana. Ei haittaa, etten itsekään enää saa vähentää Ekonomiliiton jäsenmaksua veroistani. Kassan jäsenmaksunhan saa edelleen vähentää.

Jos Suomessa jatkossakin lakaistaan maton alle maahanmuuton tuomat ongelmat, eikä yritetä ratkaista niitä tai edes puhua niistä, edessä on sama kuin Saksassa ja Ranskassa. Äärioikeistolaiset voimat saavat valtaa. Vastustajiemme kannattaisi muistaa tämä.

Täsmensimme tänään kokoomuksen aiempia maahanmuuttolinjauksia. Perheenyhdistäminen tiukentuu siten, ettei tuloiksi enää voi laskea sosiaalitukia. Turvapaikanhaku keskitetään EU:n ulkopuolelle. Maksuttomat tulkkipalvelut rajataan 2 vuoteen maahantulosta.

Load More

Facebook

5 days ago

Pia Kauma
Vihdoin! Reilumpi YEL on matkalla. 💙Yrittäjän eläkelain eli YEL:in uudistus on saapunut eduskunnan käsiteltäväksi. Kokoomuksen ansiosta olemme tuomassa YEL:iin valinnanvapautta, jotta jatkossa yrittäjät saisivat itse vapaammin päättää, mihin eläkemaksunsa perustavat. Aiemmin on ollut niin, että yrittäjien eläkemaksut ovat määräytyneet laskennallisen työtulon arvion mukaan. Jatkossa yrittäjä saisi itse päättää, perustuuko maksu arvioon, vai todellisiin ansiotuloihin.Jopa 40:llä prosentilla yrittäjistä eläkemaksut laskevat uudistuksen myötä. Näistä valtaosa on pieni- ja keskituloisia yrittäjiä. Eläkejärjestelmästä tulee siis reilumpi!Uudistus ei ole täydellinen, ja matkaa täydelliseen malliin on vielä. Jatkossa pitää selvittää rahastoinnin mahdollisuutta ja kaikki yrittäjät on saatava reaaliaikaiseen tulorekisteriin, jotta maksut perustuisivat aina mahdollisimman oikeisiin tulotietoihin.Uudistus on silti valtava harppaus oikeaan suuntaan. Tätä sietää juhlia! 🥳 ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pia Kauma
Hyvää tyttöjen päivää! Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa niin tytöillä kuin pojillakin on oikeus kulkea kasvot paljaana. Näin tulee olla myös jatkossa! ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Pia Kauma
On aivan turha puhua eläkeiän nostosta, jos ei ikäsyrjinnästä päästä eroon. Moni 55 vuotta täyttänyt tekisi ilomielin töitä, jos niitä saisi. Ja entäpä nuoret sitten? Vaikka elinikä nousee, niin onhan se aika toivotonta, jos tietää pääsevänsä eläkkeelle vasta 70-vuotiaana tai jopa myöhemmin. On lisäksi monia ammatteja, mm. palo- ja pelastusalalla, jossa tarvitaan loistavaa fyysistä kuntoa. Ei tunnu realistiselta, reilulta eikä edes turvalliselta kenenkään kannalta. ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 weeks ago

Pia Kauma
Suomen talous pitää laittaa kuntoon leikkaamalla menoista ja houkuttelemalla investointeja. Suomi ei nouse himoverotuksella! ❌Kokoomus julkaisi tänään sopeutusohjelman, johon kuuluu 9 miljardin edestä säästöjä, jotka koostuvat seuraavista kokonaisuuksista:1️⃣ Menojen automaattisen kasvun hillitseminen (1,5 mrd.)2️⃣ Valtionhallinnon tiivistäminen (0,7 mrd.)3️⃣ Sote-menojen kasvun hillitseminen tehostamalla hyvinvointialueiden toimintaa (2,0 mrd.)4️⃣ Velvoittavampi ja paremmin kohdennettu sosiaaliturva (0,5 mrd.)5️⃣ Kestävä ja oikeudenmukainen eläkeuudistus (2,0 mrd.)6️⃣ Yritystukien leikkaaminen (0,6 mrd.)7️⃣ Säästöt toissijaisista menoista (1,7 mrd.)Koko ohjelma löytyy nimellä "Jarrua velalle". Siellä avataan myös yksityiskohtia tarkemmin.Näillä keinoilla saadaan Suomi takaisin oikealle uralle! ... See MoreSee Less
View on Facebook