Me suomalaiset taidamme olla aika kilttiä kansaa. Emme valita, jonotamme sairaanakin pitkiä aikoja ja tyydymme saamaamme palveluun, jos se edes etäisesti täyttää odotuksemme. Onneksi esimerkiksi kaupan alalla on nähty suuria edistysaskeleita norminpurussa viime vuosina. Aukioloaikoja on laajennettu, ja päivittäistavarakaupan hinnat ovat monien tuotteiden osalta halventuneet.
Apteekkialalla kehitys sen sijaan ei ole ollut mittavaa. Apteekkien perustaminen on raskaasti säänneltyä ja ne eivät siksi kykene uusiutumaan riittävän nopeasti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Esimerkiksi Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa on äskettäin laadittu aloite myös yöaikaan toimivan apteekin saamiseksi Jorvin sairaalan alueelle. Lähes kaikki seudulla toimivista apteekkareista ovat kuitenkin vastustaneet hanketta. He kykenevät oikaisuvaatimuksin hidastamaan hankkeen toteutumista, vaikka uusi apteekki tulisi palvelemaan tuhansia palvelua tarvitsevia asiakkaita nykyistä tehokkaammin.
Myös lääkkeiden hintasääntelyä olisi syytä tarkastella. Nykyisin lääkkeiden hintoja säännellään siten, että hintojen on oltava jokaisessa apteekissa samat, eivätkä apteekit siten kykene kilpailemaan hinnoilla. Ratkaisuksi on kuluttaja- ja kilpailuvirasto esittänyt enimmäishinnoittelua. Ja ettei homma olisi liian yksinkertainen, hinnoitteluun tuo oman lisänsä myös se, että osa lääkkeistä on korvattavia ja osa ei. Tämäkin omalta osaltaan sotkee hinnoittelun läpinäkyvyyttä. Ehkäpä koko hinnoittelujärjestelmä kaipaisikin pientä remonttia.
Markkinatalouden kannattajana houkutus olisi lähteä täysin vapaaseen hinnoitteluun, mutta aivan toiseen äärilaitaan siirtyminen ei ehkä sekään olisi järkevää. Harvinaisten sairauksien hoito ja lääkitys ovat kalliita. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien vaativa hoito on joka tapauksessa kaikissa oloissa turvattava.
Ja kannattaisikohan myös omistusta vapauttaa, kuten vaikkapa Italiassa? Tällä hetkellä meillä Suomessa vaatimuksena on proviisorin koulutus, mutta voihan farmasian ammattitaitoa edellyttää toiminnassa mukana olevilta myös muulla tavoin. Liian tiukat säännökset saattavat vaikeuttaa pääomien saamista, ja tätä kautta pitkäaikaista toiminnan kehittämistä esimerkiksi ketjuliiketoiminnan kautta.
Ja vielä. Jos joku vielä jaksaa kuulla sanan ”soteuudistus”, niin siinä yhteydessähän avautuu myös apteekeille kehittämismahdollisuuksia. Apteekit voisivat toimia terveydenhuollon lähipalvelupisteinä tarjoten esimerkiksi diagnostiikkaa ja rokotuspalveluita. Tai saisiko olla EKG ja verikoe a la lähiapteekki, s’il-vous-plaît? Eräs edesmennyt lähisukulaiseni olisi ollut tyytyväinen, jos Marevan-lääkitykseen viikoittain tarvittavaa verikoetta varten ei olisi tarvinnut mennä terveyskeskukseen odottamaan omaa vuoroa, vaan homma olisi hoidettu näppärästi lähiapteekissa alusta loppuun.
Apteekkitoiminnan vapauttamisella on varmasti myös vastustajansa. Sen takia sitä ei ole vielä tehty. Vastaan vänkääjien perustelut kannattaa tietenkin kuunnella, mutta apteekkitoiminnan kehittämisestä hyötyisimme me kaikki. Esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa apteekkien määrä on kasvanut selvästi kilpailun vapauttamisen jälkeen ja lääkkeiden hinnat näissä maissa ovat selkeästi alhaisempia kuin Suomessa.
Elämä on muutenkin riittävän vaikeaa. Saati sitten vakavasti sairaana tai edes flunssaisena. Kuten Lontooseen jokin aika sitten muuttanut ystäväni totesi: ”Mikäpä kätevämpää kuin hakea flunssalääkkeet kätevästi lähikaupasta kello 22.30. Ei onnistuisi Suomessa.”
Niinpä. Miksiköhän?