Talousvaliokunta teki kesäkuussa mietinnön (TaVM 14/2020 vp), jossa päätettiin yritysten kustannustuen eli koronatuen kriteereistä. Koska valiokuntakäsittelyssä selvisi tuolloin, etteivät kriteerit sovellu esimerkiksi tapahtuma-alalle ja matkatoimistoalalle, valiokunta kehotti valtioneuvostoa laatimaan erityiset tukikriteerit sellaisille toimialoille, jotka ovat joutuneet kärsimään julkisen vallan rajoitustoimista erityisen paljon.
Eduskunnan kokoonnuttua kesätauon jälkeen talousvaliokunta sopi, että selvitys koronatuesta ja erityisesti sen kohdistumisesta edellä mainituille aloille käsitellään asiaan soveltuvan hallituksen esityksen (HE120) yhteydessä, jotta asia saadaan mahdollisimman nopeasti täysistuntokäsittelyyn. Valiokunta kuuli matkatoimistoalan toimijoita 11.9. ja tapahtuma-alan toimijoita 15.9.
”Asiantuntijakuulemisen perusteella esitimme, että hallitus velvoitetaan tuomaan selvitys kustannustuen toimivuudesta sekä ehdotus näiden alojen tukitoimista eduskuntaan. Mietinnön käsittelyssä hallituspuolueet äänestivät tämän kumoon”, toteaa Pia Kauma.
Kokoontumisrajoitukset kuitenkin jatkuvat edelleen, ja tapahtuma-ala on jo tähän mennessä kokenut jo kymmenien miljoonien eurojen menetykset. ”Yritykset ja alan ihmiset ovat jo puoli vuotta olleet ilman tukea”, toteaa Veikko Vallin.
Talousvaliokunnan mietinnössä ei valiokunnan kuulemisista huolimatta mainita sanaakaan tapahtuma-alan ahdingosta. ”Voi siis sanoa, että hallituspuolueet antoivat ensin ymmärtää, että auttava käsi on ojennettu, mutta käänsivät sitten sille selkänsä. Sama koskee matkanjärjestäjien toimialaa”, toteaa Minna Reijonen.
Talousvaliokunta on hallituspuolueiden enemmistöllä päättänyt jatkaa asian käsittelyä erillisenä eli ns. omana asiana, mikä todennäköisesti tarkoittaa, että käsittely ei velvoita hallitusta mihinkään eikä eduskunta siitä saa päättää.
”Olemme tyrmistyneitä päätöksestä. Hallituspuolueet tällä päätöksellä jättävät tapahtuma-alan heitteille. Alan koko ekosysteemi voi tuhoutua ilman taloudellista tukea ja viranomaisten ymmärrystä taloudellisesti kannattavien tapahtumien järjestämisestä, etenkin jos rajoitukset vielä jatkuvat pitkälle ensi vuoteen”, päättää Heikki Vestman.
Tiedote: 18.9.2020