Eduskunnassa on viime viikolla keskusteltu työttömyysturvan aktiivimallin purkamisesta. Malli siirtynee hallituksen esityksestä historiaan ensi vuoden alussa – ja hyvä niin. Olen jo aiemminkin todennut, että en jää kaipaamaan sitä. Mallin tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus huono. Aktiivimallin tavoitehan oli, että työtön työllistyisi mahdollisimman nopeasti eikä masentuisi kotiinsa. Noin kolmen kuukauden jakson aikana tuli olla työssä 18 tuntia, ansaita yritystoiminnassa noin 250 euroa tai olla viiden päivän ajan palvelussa tai koulutuksessa. Muutoin päiväraha laskisi 4,65 prosenttia.
Tuo noin viiden prosentin leikkaus työttömyysturvaan on kuitenkin koettu nöyryyttävänä. Liian suppea näkemys siitä, mitkä toimet ovat hyväksyttäviä aktiivisuustoimia on ohjannut työttömän vain tekemään aktiivisuuden ehdot täyttäviä temppuja, muttei hakemaan työtä määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Potkuista tai yt-neuvotteluista jo valmiiksi alamaissa oleva työtön ei tarvitse lisää maahan polkemista ja mitätöintiä, vaan kädenojennusta ja kannustinta. Olisikin ollut kiinnostavaa tietää, mikä olisi aktiivimallin vaikutus ollut, jos se olisikin alun alkaen rakennettu toisin päin. Poikkeuksellisen suuresta aktiivisuudesta olisi saanut viiden prosentin lisän työttömyysturvaan tai jopa enemmän.
Alustavat arviot siitä, montako ihmistä aktiivimalli on loppujen lopuksi työllistänyt, ovat liikkuneet muutamassa tuhannessa henkilössä. Eduskunnan talousvaliokunnassa, jossa itsekin istun, tullaan todennäköisesti käymään läpi, mitä nämä luvut tarkkaan ottaen ovat ja mitä näistä tutkimustuloksista voidaan oppia. Vaikka työttömien joukossa on aina niitä, joiden tavoite ei syystä tai toisesta ole työllistyä, malleja ei voi suunnitella siitä lähtökohdasta, että ihminen on aina laiska. Yleisohjeena tulee pitää, että emme tarvitse mitään teoreettisia, norsunluutorneissa suunniteltuja akateemisia malleja, vaan käytännönläheisiä toimia. Sellaisia joiden suunnittelussa on kuultu niitä, joilla on aito halu päästä pian takaisin töihin.
Suomessa on jääty muihin Pohjoismaihin verrattuna jälkeen siinä, millaisia aidosti kannustavat työllisyystoimet ovat. Meidän tuleekin mennä samaan suuntaan kuin esimerkiksi Tanskassa. Siellä on laitettu moninkertaisesti enemmän rahaa työllistämispalveluihin kuin meillä, koska on tajuttu, että esimerkiksi akateemisen koulutuksen saanut yli 45-vuotias asiantuntija tai esimies tarvitsee erilaista tukea kuin alle 30-vuotias peruskoulun käynyt. Meillä työllistämispalvelua antavat tällä hetkellä pääsääntöisesti TE-toimistot, mutta käytännössä apu esimerkiksi akateemiselle asiantuntijalle tai entiselle esimiehelle on olematon. Meidän pitääkin nyt tehdä Suomelle soveltuva palvelumalli, jossa jokainen työtön saa heti oman tukihenkilön, jonka kanssa hän käy säännöllisesti läpi oman työnhakutilanteensa. Ensimmäinen keskustelu pitää käydä jo samalla viikolla työttömäksi jäämisestä.
Tanskassa työttömyysturva on myös porrastettu. Alkuvaiheessa saa enemmän rahaa kuin myöhemmin. Meilläkin on toki esitetty ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista, mutta ilman näitä tukitoimia. Tästä en ole yhtään innostunut. Siinä olisi taas kerran kyse samanlaisesta työttömien kurittamisesta kuin aktiivimallissakin. Meidän on ensin saatava toimivat ja kattavat palvelut ja sitten vasta siirryttävä ansioturvan porrastamiseen, jos siihen ylipäänsä mennään. Ei toisin päin.
Henkilökohtaista palveluja työttömälle voi organisoida monella tavalla, ja yksi tapa on selvittää työttömyyskassojen mahdollisuuksia ottaa näitä tehtäviä vastaan. Nehän tuntevat jäsenensä jo pitkältä ajalta. Itse esimerkiksi kuulun KOKO:on eli Korkeasti koulutettujen työttömyyskassaan (entinen IAET-kassa), joka tietää varmasti paremmin ekonomien tilanteen kuin TE-toimisto. Toinen vaihtoehto on hyödyntää enemmän yksityisiä konsulttitoimistoja, jotka taas tuntevat työnantajakentän. Työllistäjän tai konsultin työllistämispalkkio voisi olla suurempi, mitä nopeammin hän saisi omalla henkilökohtaisella vastuullaan olevan työttömän työnhakijansa uusiin hommiin.
Juuri nyt olen erittäin huolissani siitä, kuinka vähän Antti Rinteen hallitus on tekemässä toimia työttömien aktivoinnin eteen. Liian suuret odotukset on ladattu palkkatuen varaan. Siis sille, että erityisen vaikeasti työllistettäviä henkilöitä työllistetään valtion tuella. Tämä on täysin puutteellinen keino, koska meillä on entisiäkin palkkatukirahoja käyttämättä. Sitä paitsi Ruotsin kokemukset ovat osoittaneet, että palkkatukityö ei luo uusia työpaikkoja. Työpaikat vain kohdistuvat eri henkilöille kuin ennen.
Kokemus kelpaamattomuudesta tulee ihon alle, kun työntekijää etsivä yritys ei vaivaudu lähettämään kymmeniä ja jopa satoja hakemuksia lähettäneelle työnhakijalle edes sitä pientä viestiä, että ”valitettavasti valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”.
Aktiivisuusvelvoitteita ja leikkureista on helppo huudella, jos ei ole itse saanut toistuvasti märkää rättiä vasten kasvoja. Paras työllistämismalli on sellainen, jossa on sopivasti kannustavia ja patistavia elementtejä. Niin kuin muissa Pohjoismaissa jo on.