Kun Venäjän huomio on Ukrainassa, saattaa olla oikea hetki viedä rauhanneuvottellut loppuun.
Vuoristo-Karabahin konflikti on perintöä jo neuvostoajalta. Yksinkertaistettuna kyse on Neuvostoliiton alaisen autonomisen armenialaisalueen jäämisestä Azerbaidzanin sisälle ja sitä koskevasta kiistelystä sotavoimin. Etyjin alainen neuvotteluformaatti ei ole kolmessakymmenessä vuodessa saanut aikaan edistystä.
Rauhansopimuksen suuret linjat on sovittu, mutta erimielisyyttä on vielä olennaisista yksityiskohdista, kuten siitä, mitä karttoja käytetään pohjana tarkoissa rajalinjauksissa. Toinen keskeinen kysymys liittyy rautatieyhteyden rakentamiseen Azerbaidzanista NahitÅevanin erillisalueeseen, jota ympäröivät Armenia, Turkki ja Iran. Kaupankäynti ja liikenneyhteydet hyödyttäisivät laajasti kaikkia alueen valtioita. Avoimeksi on jäänyt, kuka valvoisi rajaliikennettä ja olisiko Venäjällä tässä vielä jatkossa jokin rooli – sen intressissä kun on ollut ylläpitää epävarmuutta alueella oman asemansa säilyttämiseksi. Nyt kun sen suurin huomio on Ukrainassa, saattaisi olla oikea hetki viedä rauhanneuvottelut loppuun.
Rauhansopimuksen yksityiskohdista sopiminen tarkasti on oleellista, jotta tulkinnasta ei tule erimielisyyksiä. Azerbaidzanille saattaisivat riittää täysin kahdenväliset neuvottelut, joiden paikkana olisi esimerkiksi Georgia. Erityisesti suurten maiden puristuksessa olevan Armenian intressissä olisi saada rauha aikaan mahdollisimman pian ja mieluiten siten, että mukana olisi kolmas osapuoli: ei pelkästään välittäjänä, vaan myös takaajana, jotta rauha todella pysyy. Tähän rooliin sopisi EU tai Yhdysvallat.
Neuvottelujen etenemistä on hidastanut asetelma, jossa Azerbaidzanin johto on kokenut länsimaiden, ja aivan erityisesti Ranskan, olevan liian yksipuolisesti Armenian puolella. Prosessista julkisuuteen kerrottavissa sanavalinnoissa on oltava äärimmäisen tarkkana. Mikään ei etene, ellei rauhanvälittäjällä ole molempien osapuolten luottamusta.
Pitkittyneiden konfliktien ratkaiseminen vaatii luottamuksen rakentamista, sillä vuosikymmenten vihanpitoa ei poisteta hetkessä. Ensimmäinen askel on muuttaa julkisuudessa käytettyä tapaa puhua neuvottelukumppanista. Niin kauan kuin kielenkäyttö on negatiivista, luottamusta rajanaapuriin ei synny kansankaan keskuudessa.
Azerbaidzanin, Armenian ja Georgian johtoa tavatessani olen tuonut esiin, että Etyjin parlamentaarinen yleiskokous on valmis tarjoamaan alustan uudelle, positiiviselle vuoropuhelulle. Olemme alustavasti sopineet Armenian ja Azerbaidzanin parlamentaarikkojen tapaamisista ensi vuodelle, jos ja kun rauha syntyy.
Tässä yltyvien konfliktien ja sotien maailmassa olisi erinomaista nähdä valkoisen savun nousevan savupiipusta merkkinä siitä, että yksi pitkäaikainen konflikti olisi saatu päätökseen.
Kirjoittaja on kansanedustaja (kok) ja Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja.
Juttu julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä.