Artikkelit

Suomi ylös suosta. Pienyrittäjistäkö ratkaisu?

Miten tukisit yrittäjyyttä ja etenkin pienyrittäjyyttä? Tähän kysymykseen olen joutunut vastaamaan useita kertoja tämän vaalikampanjan aikana. Olen aina sanonut saman: kysymys ei ole pelkästään yhdestä taikatempusta. Tarvitsemme kokonaisvaltaisen yrittäjäpoliittisen ohjelman, johon kaikki tulevat hallituspuolueet sitoutuvat.

Meillä on tällä hetkellä jo 10 prosentin työttömyys, josta eräiden arvioiden mukaan 1/3 on suhdanteista riippuvaa ja 2/3 rakenteellista. Teollisuus ja eritoten vientiteollisuus on tähän mennessä ollut iso työllistäjä, jota tarvitsemme jatkossakin, mutta kaikkea ei voi laskea pelkästään sen varaan.

Iso osa kasvusta tulee pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Jo pelkästään yksinyrittäjiä on lähes 170 000. Jos suuri osa näistä uskaltaisi palkata edes ensimmäisen työntekijän, moni henkilö pääsisi leivänsyrjään kiinni. Työllistäminen on kuitenkin kallista ja epävarmaa. Se, että yritykset joutuvat jo tosi pienestä myynnistä maksamaan arvonlisäveron, on raskasta pienelle yrittäjälle. Arvonlisäveron joutuu veloittamaan, jos firman liikevaihto on yli 8500 euroa vuodessa. EU:ssa se on keskimäärin 30 000 euroa ja Briteissä 95 000 euroa. Rajaa pitää nostaa ylemmäs. Pienillä käsityöalan yrityksillä, kuten kampaamoilla, raja voisi olla alempikin, mutta esimerkiksi konepajoilla suurempi, koska sinne tarvitaan yleensä investointeja laitteisiin. Verohuojennuksen ylärajaa nostamalla kikkailua verohyödyllä voitaisiin torjua. Arvonlisäveron maksua voisi myös höllentää siten, että sen joutuisi maksamaan vasta sitten, kun yrittäjä itse on saanut laskustaan maksun.

Aika moni palkkatyössä oleva tai työttömäksi jäänyt ei uskalla lähteä yrittäjäksi, koska silloin saattaa pudota tyhjän päälle. Palkkatyössä olevallahan ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on ollut tähän saakka tuki ja turva, jonka varassa on mahdollista tulla toimeen. Jos yrittäjällä ei ole töitä, hän ei saa kunnollista korvausta oikein mistään. Riski lähteä toteuttamaan unelmaa on liian suuri. Työttömyysturva pitää siis hoitaa kuntoon, että se olisi lähempänä palkkatyössä olevan taloudellista suojaa. Näitä malleja pitää tehdä ja katsoa, mikä olisi toimivin. Myös konkurssilainsäädäntö on saatava ajan tasalle.

Nuorisotyöttömyys on myös ongelma. Mallia korjaamiseen voisi ottaa Ruotsista, jossa valtio maksaa puolet työn sivukuluista, kun yritys palkkaa alle 26-vuotiaan. Toukokuusta lähtien valtio tukee yrittäjiä vielä tätäkin enemmän, sillä 23-vuotiaiden ja nuorempien osalta valtio maksaa jatkossa peräti 2/3 työn sivukuluista. Sivukuluihin lasketaan ne kulut, jotka firma joutuu maksamaan palkan lisäksi eli työttömyysvakuutusmaksun, tapaturmavakuutusmaksun jne. Kun valtio tulee vastaan näissä kuluissa, nuoren työllistäminen ei tule niin kalliiksi. Vastaavasti työuran loppupäässä moni eläkeläinen olisi halukas tekemään keikkahommia eläkkeen lisäksi, jos lisätyötä ei verotettaisi niin rankasti. Viimeksi eilen puhuin tästä vaalitorilla erään laboratoriotyöstä eläkkeelle jääneen kanssa. Hän sanoi olevansa mielellään pari kertaa viikossa avuksi läheisellä terveysasemalla, jos vain palkasta jäisi jotain käteen.

Muitakin yrittäjyyttä edistäviä toimenpiteitä on. Esimerkiksi koeaikaa voisi pidentää neljästä kuukaudesta vuoteen, jotta pieni yrittäjä ehtisi kunnolla tutustumaan työntekijään. Myös nuorten naisten työllistämistä voisi helpottaa jakamalla vanhemmuuden kustannuksia muillekin kuin naisvaltaisten alojen työntekijöille. Ruotsissa, jälleen kerran, on tämäkin asia hoidettu veronmaksajien rahastomallilla jo 70-luvulla. Pikkuvauvan ja myöhemmin lapsen hoidosta 10-vuotiaaksi aiheutuu ennen kaikkea äidin työnantajalle kustannuksia, joita kukaan ei korvaa. Naistyönantajien etujärjestö on laskenut, että vauva tulee maksamaan työnantajalle jopa 17 000 euroa, jos nainen ansaitsee noin 3000 euroa kuussa.

Lisäksi tekisin Viron veromallin sovellutuksen Suomeen eli verottaisin voittoa vasta siinä vaiheessa, kun se otetaan pois yrityksestä.

Listaa yrittäjyyttä tukevista toimista voisi vielä jatkaa erilaisilla byrokratiaa purkavilla toimilla, kuten lupaprosesseja nopeuttamalla. Kaikenlaiseen muuhun kuin varsinaiseen asiakastyöhön menee yrittäjältä aivan liikaa aikaa. Ainakaan raportointivelvollisuutta ei pidä enää lisätä.

No miksi näitä toimia ei ole sitten vielä tehty? Sitä minäkin ihmettelen. Jo kuluvalla eduskuntakaudellahan edellä mainitut asiat ovat nousseet sekä hallituspuolueiden että joidenkin oppositiopuolueiden kansanedustajien puheenvuoroissa esiin. Kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta mitään ei tehdä. Keskitytään vain epäoleellisiin tai liian pieniin toimenpiteisiin sekä irtopisteiden keräilyyn siitä, mikä puolue minkäkin ajatuksen esittää ensimmäisenä.

En yhtään ihmettele kansalaisten turhautumista poliitikkojen päättämättömyyteen. Uudelta hallitukselta on kerta kaikkiaan löydyttävä yhteisymmärrys. Helmikuun lopussa työttömiä oli jo yli 350 000. Suomi on saatava tästä suosta ylös, ja nopeasti.

Arvonlisäveron alarajan korotus tukisi yrittäjyyttä

Kauppalehdessä 19.2. julkaistu mielipidekirjoitus

 

Teimme kansanedustaja Harri Jaskarin kanssa vuosi sitten toimenpidealoitteen pienyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostosta 50 000 euroon. Perustelumme olivat selkeät: yrityksen perustamisen ja kasvattamisen tulee olla mahdollisimman houkuttelevaa etenkin nyt, kun työttömyys kasvaa.

Nykyisin yrittäjä joutuu maksamaan arvonlisäveroa, mikäli liikevaihtoa kertyy vuodessa yli 8500 euroa. Jos liikevaihto jää 8500 euron ja 22500 euron välille, arvonlisäveroon voi hakea huojennusta. Tämä ei todellakaan rohkaise yrittäjyyteen, koska liikevaihdon on oltava alle 700 euroa kuukaudessa, ja yrittäjätulon jopa huomattavasti pienempi, jotta yrittäjän alv-raja ei täyty. Käytännössä verotus hoituu siten, että yrittäjä toimittaa joka kuukausi liikevaihtotietonsa sekä alv:n alaiset myynnit ja ostot verottajalle, joka määrää siitä verot. Alarajan ylityksen jälkeen yrittäjä voi tehdä huojennuspyyntöjä viranomaisille, ja toivoa hartaasti, että ne menevät läpi.

Nyt alv:n alarajan nostoon tähtääviin toiveisiimme on viimein vastattu. Vai onko sittenkään? Valtiovarainministeri Antti Rinne esitti äskettäin alv:n alarajan nostamista 8500 eurosta 10 000 euroon eli peräti 1500 eurolla. Pidämme tätä esitystä yrittäjyyden halventamisena. Kun tehdään jotain vähän oikeaan suuntaan, tehdäänkin niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä! Vuoden 1993 voimaantulon jälkeen alarajaa ei ole kertaakaan nostettu. Jo pelkästään inflaatiokehitys kohottaisi sen vähintään 12 000 euroon.

Näin matalilla alv-rajoilla Suomi on jäänyt jälkeen muusta Euroopasta. Esimerkiksi Britanniassa alaraja on 95 000 ja Italiassa 30 000 euroa. Koska kyseessä on valtiontukisääntelyn piirissä oleva asia, alarajan nosto yli 10 000 euron ja siihen liittyvä huojennus vaatisivat Euroopan komission poikkeusluvan. Muille maille on jo myönnetty poikkeuslupia.

Arvonlisäveron alaraja onkin saatava nousemaan ainakin 30 000 euron liikevaihtoon vuodessa. Se merkitsisi 2500 euron liikevaihtoa kuukaudessa. Tällä voi jo testata yrittäjyysidean toimivuutta sekä kitkutella eteenpäin – mikäli on äärimmäisen säästäväinen. Huojennusväli siirtyisi 30 000 eurosta 90 000 euroon. Tämä mahdollistaisi jo yhden ihmisen palkkaamiseen yritykseen. Yli 90 000 euron liikevaihdolla siirryttäisiin yleiseen arvonlisäverokantaan.

Ja vielä: sen sijaan, että laitetaan yrittäjä verottajan ”alamaisena” anomaan alv-huojennusta, laitetaankin verottaja ”juoksemaan”. Tässä mallissa verottaja maksaisi automaattisesti kerran kalenterivuodessa mahdolliset alv-palautukset takaisin.

Osa yrittäjäkentästä on vastustanut arvonlisäveron alarajan nostamista kilpailun vääristämisen takia. Mielestämme alv:n alarajan nosto on kuitenkin välttämätön. Se on tehtävä mahdollisimman pikaisesti ja riittävän suurena.
Pia Kauma
KTM, kansanedustaja (kok.)
Espoo

Alv-alarajaa tulisi nostaa

Puheenvuoro eduskunnassa 17.2.15

 

Arvoisa puhemies! Arvonlisäveron alarajan nosto 10 000 euroon on oikeansuuntainen toimenpide, mutta riittämätön. Toki on ymmärrettävää, että kun siihen tarvitaan EU:n komission lupa, niin tällä voidaan edetä tässä vaiheessa, mutta pitää muistaa, että esimerkiksi Italiassa vastaava alaraja on 30 000 euroa ja Isossa-Britanniassakin 95 000 euroa.

Olen esittänyt muun muassa arvonlisäveron alarajan nostamista 30 000:een tai 50 000:een sillä tavalla, että huojennuksen yläraja olisi 90 000 euroa molemmissa tapauksissa. (Kari Uotila: Kannattaisi puhua pääministerille!) Laskelmien mukaan tässä alemmassa eli 30 000:n mallissa valtio menettäisi verotuloja 480 miljoonaa euroa ja sitten tässä korkeammassa mallissa eli 50 000 euron mallissa 600 miljoonaa euroa.

Mutta toki pitää muistaa se, että tässä ei ole huomioitu niitä dynaamisia vaikutuksia, mitä markkinoilla sitten aiheutuu, ja myöskin se, että pitäisi näitä muita täällä esitettyjä toimenpiteitä ottaa samaan aikaan, kuten koeajan nosto, Viron veromalli ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen.

Trapetsitaiteilua arvonlisäveron alarajalla

Teimme kansanedustajakollegani Harri Jaskarin kanssa runsas vuosi sitten toimenpidealoitteen pienyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostosta 50 000 euroon. Perustelumme olivat selkeät: yrityksen perustamisen ja kasvattamisen tulee olla mahdollisimman houkuttelevaa etenkin nyt, kun työttömyys kasvaa.

Nykyisin yrittäjä joutuu maksamaan arvonlisäveroa, jos liikevaihtoa kertyy vuodessa yli 8500 euroa. Jos liikevaihto jää 8500 euron ja 22500 euron välille, arvonlisäveroon voi hakea huojennusta. Tämä ei rohkaise yrittäjyyteen, koska liikevaihdon on oltava alle 700 euroa kuukaudessa ja yrittäjätulon jopa huomattavasti pienempi, jotta yrittäjän alv-raja ei täyty. Käytännössä yrittäjä toimittaa joka kuukausi liikevaihtotietonsa sekä alvin alaiset myynnit ja ostot verottajalle, joka määrää siitä verot. Alarajan ylityksen jälkeen yrittäjä voi tehdä huojennuspyyntöjä viranomaisille – ja toivoa hartaasti, että ne menevät läpi.

Pari viikkoa sitten alvin alarajan nostoon tähtääviin toiveisiimme viimein vastattiin. Vai vastattiinko sittenkään? Valtiovarainministeri Rinne nimittäin esitti alvin alarajan nostamista 8500 eurosta 10 000 euroon eli peräti 1500 eurolla. Tätä esitystä voi pitää melkein yrittäjyyden halventamisena. Kun tehdään jotain vähän oikeaan suuntaan, tehdäänkin niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä! Alaraja tuli voimaan vuonna 1993, minkä jälkeen sitä ei ole kertaakaan nostettu. Jo pelkästään inflaatiokehitys kohottaisi sen 12 000 euroon.

Näin matalilla alv-rajoilla Suomi on jäänyt jälkeen muusta Euroopasta. Esimerkiksi Britanniassa alaraja on noin 80 000 ja Italiassa 30 000 euroa. Koska kyseessä on valtiontukisääntelyn piirissä oleva asia, alarajan nosto yli 10 000 euron ja siihen liittyvä huojennus vaativat Euroopan komission poikkeusluvan. Toivon todella, että keskusteluissa komission kanssa osataan pitää Suomen puolia.

Arvonlisäveron alaraja onkin saatava nousemaan ainakin 30 000 euroon vuodessa. Se merkitsisi 2500 euron liikevaihtoa kuukaudessa. Tällä voi jo testata yrittäjyysidean toimivuutta sekä kitkutella eteenpäin – mikäli on äärimmäisen säästäväinen. Huojennusväli voisi silloin siirtyä 30 000 eurosta 90 000 euroon. Tämä mahdollistaisi jo yhden ihmisen palkkaamiseen yritykseen. Yli 90 000 euron liikevaihdolla siirryttäisiin yleiseen arvonlisäverokantaan.

Ja vielä: sen sijaan, että laitetaan yrittäjä verottajan ”alamaisena” anomaan alv-huojennusta, laitetaankin verottaja ”juoksemaan”. Tässä mallissa verottaja maksaisi automaattisesti kerran kalenterivuodessa mahdolliset alv-palautukset takaisin.

Osa yrittäjäkentästä ja yrittäjien edunvalvojista on vastustanut arvonlisäveron alarajan nostamista, koska ne pelkäävät muutoksen vääristävän kilpailua sitä enemmän, mitä enemmän alarajaa nostetaan. He myös pelkäävät sen tulevan valtiontaloudelle kalliiksi. Esimerkiksi Suomen yrittäjät on laskenut, että alvin alarajan nosto 50 000 euroon aiheuttaisi 300 miljoonan euron kulut menetettyinä verotuloina. Tässä laskentakaavassa tosin unohtuvat kaikki dynaamiset vaikutukset siitä, kun entistä useampi yrityksen perustamista harkitseva ja aiemmin turvallisessa työsuhteessa ollut siirtyisikin omiin leipiin. Herää myös kysymys, onko edunvalvontajärjestöjen keskeisin tehtävä suojella jo nyt markkinoilla olevia yrityksiä vai ajatella laajemmin myös aloittavien yritysten näkökulmaa.

Kaikissa yritystoiminnan aktivointiin tähtäävissä veropoliittisissa ehdotuksissa on toki myös haittapuolensa. Alvin alarajan nosto on kuitenkin niistä kiireellisimpiä. Se on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja riittävän suurena.

Luovilla aloilla toimivien verotus yhdenmukaiseksi

Helsingin Sanomissa 1.10.2014 julkaistu mielipidekirjoitus

 

Luovat alat tarjoavat tällä hetkellä työtä yli sadalletuhannelle suomalaiselle. Suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja kansainvälistymistä edistävä Music Finland on arvioinut, että yksin musiikkialalla työskentelee noin 30 000 ihmistä. Heistä valtaosa on osa-aikaisia muusikoita, joiden ansiot koostuvat pääasiassa esiintymispalkkioista.

Musiikkia ei kuitenkaan synny ilman musiikintekijöitä, kuten säveltäjiä ja sanoittajia. He eivät saa työstään esiintymispalkkiota vaan elävät pääasiassa tekijänoikeusmaksuilla, joita verotetaan tällä hetkellä ansiotuloina.

Ongelma muodostuu siitä, että tuloja saattaa kertyä hyvin yhtenä tai kahtena peräkkäisenä vuotena, mutta sen jälkeen muutama vuosi voi olla taloudellisesti hyvinkin tiukkaa. Järjestelmä ei nykyisellään kannusta musiikintekijöitä panostamaan omaan kehittymiseensä, palkkaamaan henkilökuntaa eikä tekemään investointeja laitteisiin.

Muissa Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa luovien alojen yrittäjyydellä ei ole vastaavia esteitä. Ruotsin verohallinto ei ole nähnyt asian suhteen mitään ongelmallista, ja sen seurauksena esimerkiksi musiikintekijä voi ohjata korvaukset omalle yritykselleen bruttomääräisenä eikä häneltä pidätetä ansiotuloperusteista ennakonpidätystä.

Suomalaisten alan toimijoiden tahto on, että myös täällä musiikintekijän tulee halutessaan saada tulouttaa tekijänoikeustulonsa määräysvallassaan olevan yhtiön elinkeinotuloksi. Tekijänoikeudet eivät siirtyisi mihinkään vaan säilyisivät edelleen kyseisellä henkilöllä, kuten tälläkin hetkellä. Luovan alan työntekijöiden ja yrittäjien yhteistyöelin Lyhty on myös asettunut tälle kannalle.

Kyse ei ole mistään verokikkailun mahdollistamiseksi tehtävästä holdingyhtiöjärjestelystä vaan aktiivisesta yritystoiminnasta, jossa musiikintekijät tuotaisiin samalle viivalle muiden alojen yrittäjien kanssa. Moni suomalaisartisti harkitseekin toimintansa siirtämistä ulkomaille, jos verotuskäytäntö pysyy täällä entisellään. Osa on näin jo tehnyt.

Valtion talousarvion kannalta kyse on pienestä muutoksesta, sillä aloitteen välittömät verovaikutukset jäisivät alle viiteen miljoonaan euroon. Yksittäisten artistien ja musiikintekijöiden kannalta uudistus olisi kuitenkin hyvinkin merkittävä, sillä se antaisi heille mahdollisuuden, mutta ei pakkoa, siirtyä harjoittamaan toimintaansa yritysmuodossa.

Näin suomalaisilla musiikintekijöillä olisi samanlainen mahdollisuus toiminnan laajentamiseen kuin eurooppalaisilla kanssakilpailijoillaan.

Vuonna 2012 musiikkivienti toi Suomeen noin 36 miljoonaa euroa. Ruotsissa vastaava luku oli 130 miljoonaa euroa.

Suomalaisella musiikkialalla on paljon kasvupotentiaalia, jota ei ole vielä hyödynnetty. Menestykseen tarvitaan monia uudistuksia ja satsauksia, jota pääsemme edes lähelle läntistä naapuriamme. Mutta ensimmäinen niistä on se, että puramme juuri tämänkaltaiset turhat esteet.

 

Pia Kauma
kansanedustaja (kok), Espoo
Tommi Läntinen
muusikko, biisintekijä, yrittäjä, Espoo

 

Hallituksen ryhdyttävä toimiin vanhemmuuden kustannusten jakamiseksi

24.9.2014 julkaistu tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kehottaa 24.9. jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitusta ryhtymään toimiin vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi työelämässä.

”Syntyvästä lapsesta aiheutuvat vanhemmuuden kustannukset ovat nykytilanteessa keskittyneet naisille ja tätä kautta naisvaltaisten alojen työnantajille. Ruotsissa ongelmaa on pyritty ratkomaan lainsäädännön, Suomessa työehtosopimuksien kautta. Epäkohdat ovat täällä edelleen monilta kohdin ratkaisematta, joten eduskunnan tulisi ottaa jatkossa vetovastuu uudistusten läpiviennissä”, Kauma toteaa.

Yrittäjänaisten arvion mukaan yksi lapsi maksaa äidin työnantajalle palkasta riippuen noin 10 000–20 000 euroa, mikä on rasite naisvaltaisille aloille ja kasvattaa pienyrittäjien kynnystä palkata uusia työntekijöitä. Varsinkin pienillä yrityksillä raskauden aiheuttamat kulut muodostavat kohtuuttoman suuren riskin ja vievät resursseja kasvun ja kansainvälistymisen kehittämiseltä.

Tällä hetkellä palkka- ja vuosilomakustannukset tasataan noin 90-prosenttisesti, mikä kuitenkin koskee vain lakisääteisiä kuluja. Äidille maksettava kolmen kuukauden täysi palkka sekä sairaan alle 10-vuotiaan lapsen hoitomahdollisuus eivät ole lakisääteisiä, vaan yleisimmissä työehtosopimuksissa sovittuja oikeuksia. Näitä lisäkustannuksia ei siis korvata nykyisellään työnantajalle. Myöskään raskaudesta aiheutuvia poissaoloja ei korvata lainkaan, vaan niitä kohdellaan identtisinä muiden sairauspoissaolojen kanssa.

”Suomen yrityksistä noin 94 % on alle 10 hengen yrityksiä, joihin vanhemmuuden kustannusten aiheuttama epävarmuus ja taloudellinen paine vaikuttavat nykyisellään kaikkein raskaimmin. Nykytilannetta on myös pidetty osasyynä sille, että yrittäjistä vain 30 % on naisia. Esimerkiksi Ruotsissa kerätään jo nykyisellään kaikilta työntekijöiltä ja työnantajilta tuloverovähennysten yhteydessä tarvittavat resurssit vanhemmuuden kulujen tasaamiseen. Tähän malliin ovat olleet tyytyväisiä sekä palkansaaja- ja työnantajajärjestöt”, Kauma toteaa.

 

Lisätietoja
Pia Kauma, puh. +358 50 5746764

 

Maksuaikalaki voimaan ennen verovelkarekisteriä

Hallitus esitti joulukuussa erityisen verovelkarekisterin perustamista Verohallinnon alaisuuteen. Julkisesta rekisteristä kuka vain voisi tarkistaa, onko tietyllä yrityksellä yli 5 000 euroa sellaista verovelkaa, josta ei ole tehty maksujärjestelyä. Palvelun käyttö olisi kansalaisille ilmaista ja rekisteri täysin julkinen, vaikka tarkkaa euromäärää verovelan koosta ei siinä julkistettaisikaan.

Hallitus pyrkii uudistuksella torjumaan harmaata taloutta, sillä rekisterin avulla esimerkiksi kunnat voivat julkisia palveluita järjestäessään varmistua sopimusosapuolina olevien yritysten luotettavuudesta. Esitys on kuitenkin nykymuodossaan monilta osin ongelmallinen. Suunniteltu 5 000 euron raja on käytännössä liian alhainen, mikä voi johtaa yrityksen leimautumiseen suhteellisen vähäisten rikkeiden perusteella.

Suuret yritykset pidentävät nykyään maksuaikojaan yksipuolisin ilmoituksin ja kesken sopimuskausien, mikä voi johtaa pienten yritysten maksuvaikeuksiin, kun he joutuvat yllättäen sopimuskumppaniensa väliaikaisiksi rahoittajiksi. Pk-yritysbarometrin mukaan merkittävä osa pienistä ja keskisuurista yrityksistä joutui hyväksymään jopa yli 60 päivän maksuaikoja. Eduskunnassa esitetty, yli sadan kansanedustajan aloitteeseen perustuva enimmäismaksuaikalaki tulisi tämän vuoksi saada voimaan ennen verovelkarekisterin käyttöönottoa. Se säätäisi maksuajan enimmäispituudeksi 30 päivää. Koska pienet ja keskisuuret yritykset ovat avainasemassa maamme talouden ja työllisyyden kannalta, tulisi niiden toimintaedellytyksiä parantava lakiesitys hyväksyä mahdollisimman pikaisesti.

On myös otettava huomioon, että yritysten käyttöpääomarahoituksen saatavuus on kiristynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana pankkien kiristettyä ehtojaan ja Finnveran rahoituspolitiikan muutosten myötä. Tilapäisissä maksuhäiriötilanteissa asioiden järjestäminen vie aikaa, jolloin verovelan rekisteröinti pitäisi tapahtua aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua eräpäivästä ja kuukauden kuluttua verottajan ilmoituksesta.

Järjestelmän käyttöönotto edellyttää lisäksi selkeitä sääntöjä verottajan kanssa solmittavista maksujärjestelyistä, sillä nykytilanteessa verottajalle on jätetty paljon harkintavaltaa ja sopiminen voi viedä aikaa. Lakiesitys on pohjimmiltaan hyödyllinen ja potentiaalisesti tehokas keino harmaan talouden torjumisessa, kunhan siihen sisältyvät ongelmakohdat saadaan korjattua. Enimmäismaksuaikalain muuttamisen on kuitenkin oltava prioriteettina ennen erillisen verovelkarekisterin luomista.

 

Pia Kauma KTM, kansanedustaja (kok.)

Kirsi Åkerlund Asianajaja, YritysEspoon hallituksen puheenjohtaja

 

Kirjoitus julkaistu Kauppalehden debattipalstalla 11.2.2014.

Helpotetaan pienyrittäjän asemaa nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa!

Kokoomuksen yrittäjämyönteiset kansanedustajat Pia Kauma ja Harri Jaskari ovat tehneet toimenpidealoitteen arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamiseksi. ”Yrityksen perustamisen ja kasvattamisen tulee olla Suomessa mahdollisimman houkuttelevaa!” Kauma ja Jaskari linjaavat. Nykyään alv-velvollisuuden alaraja on 8 500 euroa eikä sitä ole korotettu sitten sen vuonna 1993 tapahtuneen käyttöönoton jälkeen. Jo yksin inflaatiotarkistettuna alaraja olisi tänä päivänä noin 12 000 euroa. Edustajat olisivat valmiita nostamaan sitä vielä tätäkin enemmän. Tuntuvien positiivisten vaikutusten aikaansaamiseksi alarajaa voitaisiin nostaa esimerkiksi 30 000 euroon ja siihen liittyvää huojennusta noin 50 000 euroon.

Edustajien mielestä tehokas keino madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi sekä kasvattaa pientä yritystä on vähentää yrityksen alkuvaiheen kustannuksia ja byrokratiaa. ”Kampaamoissa, hierojilla, siivoojilla ja muilla palvelualoilla, joissa ostoja on vähän suhteessa tehtyyn työhön, arvonlisävero jää usein yrittäjän katettavaksi ja siten se on suoraan pois yrittäjän palkasta ja yrityksen kehittämisestä. Alarajan nosto torjuu myös harmaata taloutta,” Harri Jaskari painottaa.

”Nosto auttaisi pien- ja mikroyrittäjiä tulemaan toimeen yrityksestä saatavalla tulolla, mikä vähentäisi heidän tarvettaan turvautua sosiaaliturvaan. Suomen Pienyrittäjien arvion mukaan Suomessa on noin 45 000 yrittäjää ja ammatinharjoittajaa, joiden todelliset kuukausitulot alittavat virallisen köyhyysrajan. Alarajan nosto ja suurempi siihen liittyvä huojennus ovat siten myös sosiaalipoliittisia kysymyksiä,” kertoo Pia Kauma.

Edustajat toteavat, että vaikka alarajan nosto toki maksaisi aluksi valtiolle, olisivat lisääntyneen taloudellisen toimeliaisuuden ja vähentyneen harmaan talouden tuomat hyödyt varmasti suuremmat pitkällä aikavälillä. ”Yrittämisen pitää olla mahdollista myös pienessä mittakaavassa!” Kauma ja Jaskari kiteyttävät.